Zagrebilaislähiössä majailevan perheen päivä ei juurikaan eroa edeltäjästään.
Zagrebilaislähiössä majailevan perheen päivä ei juurikaan eroa edeltäjästään. Harmaat kerrostalot muistuttavat toisiaan, katsoi niitä mistä ilmansuunnasta tahansa, mihin vuorokaudenaikaan vaan.
Kun perheen ainokainen Tomica saapuu yön selästä ruhjottuna, tilanne muuttuu dramaattisesti. Terveyskeskuksen vamma-arvio on vahvasti alimitoitettu. Poliisin suhtautuminen tapahtumiin ei paranna tilannetta lainkaan. Edes kännykkäkameralla kuvattu todistusaineisto ei herätä virkavallan silmissä oikeustoimiin.
Ohjaaja Ognjen Svilicic ei selittele syitä, jotka johtivat Tomican pahoinpitelyyn. Hän ei osoita sormellaan myöskään valtiollisten tahojen suuntaan. Kostamisen oikeutus ja analysointi sekä elokuvataiteelle tyypillinen oikeudenmukaisuuden käsittely jätetään katsomolle. Vanhempien suru näytetään alistuneen vähäeleisesti, onnistumisesta on pääosin kiittäminen Emir Hadzihafizbegovicin intensiivisiä kasvoja. Arjen jatkumista surun keskellä kuvataan harvoin näin koskettavin tavoin.
Useilla festivaaleilla palkittu elokuva näytettiin Rakkautta ja Anarkiaa –juhlilla vuonna 2015. (VA)