Arvostettu lastenpsykologi yrittää auttaa pelokasta pikkupoikaa kohtaamaan jäytävät pelkonsa ja päätyy samalla raaputtamaan oman kuorensa rajoja.
Arvostettu lastenpsykologi (Bruce Willis) yrittää auttaa pelokasta pikkupoikaa (Haley Joel Osment) kohtaamaan jäytävät pelkonsa ja päätyy samalla raaputtamaan oman kuorensa rajoja.
Jipoistaan tunnetun M. Night Shyamalanin kirkkaasti paras elokuva oli aikoinaan suurmenestys lippuluukulla ja yhä virheettömästi aikaa kestänyt genrensä merkkiteos. Tämä on uraauurtava tapaus, joka on koreografioitu virheettömän kellopelimäisesti ja silti hetkessä eläen. Elokuva tuntuu vastoin todennäköisyyksiä paranevan jokaisella katselukerralla jolloin jo tietää miten matto heilahtaa lopussa, mutta kaikkia tätä ennakoivia yksityiskohtia voin vain ihailla. Tämä on elokuva, joka saa huoneen lämpötilan muuttumaan kotikatsomassa asti ja niskavillat elämään mukana tarinan aalloissa.
Elokuva on tarpeen tullen pelottava, mutta ei koskaan itseriittoisen säikyttelevä. Hahmot ovat elävän vetoavia ja tarina koskettava niin inhimillisellä kuin filosofisella tasolla sillä sanoma kumpuaa pelkojen voittamisesta ja kosmisesta hyvityksestä — ei huonojen valintojen kautta vaaran silmään hairahtuvista ihmisuhreista. Enempää ei voi elokuvalta pyytää.
Virheettömän vakaa ja luonteva kuva ei nouse lähtökohtiensa yläpuolelle, mutta on elämys tästä huolimatta. Miellyttävän erotteleva ja filmimäinen kuva sukeltaa kalman kohmeloon ja antaa varjojen ottaa enemmän kuin oman alansa, mutta kokonaisuus on ilmeikäs, tunnelmallinen ja teknisesti asiallinen vaikka referenssitason erottelukyvystä nyt jäädäänkin. Myös hyvin lievää reunavärinää esiintyy kertaalleen pilvenpiirtäjien fasaadeissa. Paremmalta elokuva tuskin on koskaan näyttänyt.
Skarppi ääniraita saa katsojan roikkumaan jokaisessa nuotissa ja risahduksessa. Matalalla intensiteetillä, mutta suurella momentilla vääntävä dialogi toistuu kolkon läsnäolevasti. Hiljainen musiikkiraita tilkitsee raot, mutta ei vedä huomioita itseensä.