Le Mon­den ai­ka­lai­sar­vion mu­kaan Aki Kau­rismä­ki te­ki Bo­hee­mielämää-fil­ma­ti­soin­nis­saan Pa­rii­sis­ta suo­ras­taan taia­no­mai­sen. Tai­ku­ri pi­ti ol­la­kin, kun kie­lel­li­set täy­sin um­mi­kot, Mat­ti Pel­lonpää ja Ka­ri Väänä­nen, pan­tiin pu­hu­maan Hen­ri Mur­ge­rin dia­lo­gia vuo­del­ta 1851 li­ki kak­si­tun­ti­sen elo­ku­van tar­pei­siin.

Rans­ka­lai­set var­maan ko­ki­vat ko­ko ju­tun toi­sin, mut­ta ai­na­kin suo­ma­lais­kat­so­mois­sa oli haus­kaa. Tätä pii­saa edel­leen.

On­ko ky­seessä vit­si, kun­nia­no­soi­tus vai va­ka­vas­ti otet­ta­va tai­de­teos? Sinänsä sillä ei lie­ne vä­liä, sillä kat­so­ja voi va­li­ta oman väylänsä. Ai­na­kin meidän ko­ti­kat­so­mos­sa tästä pi­det­tiin BD-kier­rok­sel­la iästä riip­pu­mat­ta.

Yh­destä näy­telmästään ja ro­maa­nis­taan tun­net­tu, mut­ta Puc­ci­nin oop­pe­ra­ver­sios­ta kuu­lui­sa Mur­ger, on ai­na­kin Suo­mes­sa ou­to ta­paus. Kau­rismä­ki on ta­val­laan hä­nen hen­gen­hei­mo­lai­sen­sa, jo­ka yh­distää su­ru­mie­li­syy­den huu­mo­riin ja dra­ma­tiik­kaan. Ver­tai­lua voi tehdä kai­va­mal­la al­ku­peräis­teok­sen esil­le an­tik­va­riaa­tis­ta. Sitä ei lie­ne pai­ne­tun sit­ten 1920-lu­vun.