Television on pakko kuolla.
Television on pakko kuolla. Kaikkialla muualla on tarjolla virtuaalisia ärsykkeitä, kun perinteinen televisioviihde vain masentaa. Kirjaimellisesti. Olisiko paikallaan suorittaa koe tieteellisten perusperiaatteiden mukaisesti, ja tutkia millaisia henkisiä sairauksia ja vähintäänkin oireita jokailtainen television katselu aiheuttaa.
Jos puolitoista miljoonaa suomalaista katsoo kotimaista huumoriohjelmaa samaan aikaan, on diagnoosin teko helppoa.
Kokeesta tulee kuitenkin poista ne viime vuosien valopilkut, jotka eivät tosiaankaan tule suomalaisten viihteentekijöiden tuutista. Alkuperäinen Office ja alkupään Little Britain tulivat briteistä. Tanskalainen Klovni on päässyt samaan kastiin.
Nössö Frank (Frank Havn) ja juppi Casper (Casper Christensen) joutuvat tilanteisiin, joissa katsojan myötähäpeä nousee äärimmilleen. Todellisuutta ja draamaa yhdistelemällä tekijäpari yltää hienoon itseironiaan. Samalla irvaillaan tabu-aiheiden kustannuksella. Kuuden levyn kokoelmassa tällaisiksi nousevat oikeuksistaan itsetietoiset maahanmuuttajat, sukulaiset, seksinnälkä, porvarillisuus ja taidepiirit. Kaikkein hauskinta on kuitenkin se, että sovinistinen kaksikko pystyy fiksusti pilkkaamaan henkisesti vapauttavalla tavalla nykynaisten typeryyksiä aihepiirinään seksiuteliaisuus, shoppailu ja kulissin ylläpito. Suomessa tästä hirtettäisiin munista, ja äkkiä.
Keskitason kuva ja ääniraita. Ei ekstroja., mutta 60 jaksoa. (PS)