Fa­ce­book The Mo­vie

Hol­lywood on va­ras­ta­nut elo­ku­vai­dea­ni! Suun­nit­te­lin fil­miä in­ter­ne­tin en­simmäi­sen kes­kus­te­lu­ver­kon kek­sijästä Jark­ko Oi­ka­ri­ses­ta. Is­keväs­ti ni­me­tyssä The Ou­lu­Box Ne­twork -lef­fas­sa seu­rat­tai­siin pa­ri­kymp­pi­siä nört­tejä Ou­lun ylio­pis­tos­sa. 80-lu­vun lo­pun suo­mi­pop­pi säestäi­si yliop­pi­las­kun­nan toi­lai­lu­ja, joi­den si­vu­tuot­tee­na me­sen edeltäjä sit­ten syn­tyy.

Mut­ta me­nee tämä näin­kin. Aa­ron Sor­ki­nin fik­tion va­pau­del­la kir­joit­ta­ma Fa­ce­boo­kin yh­teisö­si­vus­ton luo­mis­ker­to­mus on täynnä in­to­mieltä, nört­timäi­sen kes­kit­ty­nyttä ener­gia­vir­taa, ystä­vyyttä, us­kol­li­suut­ta ja pe­tok­sia. Maail­man­mai­neen ja ison ra­han häämöttäessä viat­to­mien pa­ra­tii­siin lui­ker­te­lee käär­me. Da­vid Finc­her elo­ku­van oh­jai­mis­sa re­kis­teröi yk­si­tyis­koh­dat maa­ni­sen tar­kas­ti, mut­ta ko­ko­nai­suu­den huo­mioi­den. Siis ihan kuin Mark Zuc­ker­berg omis­sa rus­tai­luis­saan.

Vah­vim­mil­laan Fa­ce­book The Mo­vie on al­ku­vai­heis­sa sie­men­ten itäessä nuo­ren Mar­kin mie­lessä. Zuc­ker­ber­gin ne­rous on yh­dis­te­lyssä ja suur­ten lin­jo­jen – the big pic­tu­re – nä­ke­mi­sessä. Ha­na­kas­ti Mark hyö­tyy tois­ten pio­nee­ri­työstä, opis­ke­lu­paik­kan­sa Har­var­din sisäi­sestä verk­koyh­teisöstä. Mut­ta hän kääntää ideat ympä­ri, mel­kein vas­ta­koh­dik­seen, löytääk­seen nii­den po­ten­tiaa­lin. Zuc­ker­berg pu­hal­taa pie­nistä sy­tyk­keistä täy­den roi­hun. Elo­ku­van pe­rus­teel­la hä­nellä on sik­si kat­ta­vin te­kijä­noi­keus Fa­ce­boo­kiin, niin epä­so­siaa­li­ses­ti kuin hän so­siaa­lis­ta me­diaan­sa ra­ken­te­lee­kin.

Sor­kin ja Finc­her rin­nas­ta­vat haus­kas­ti nör­tit ja toi­mi­jat. Kun muu op­pi­las­kun­ta bai­laa bi­leissä, osa sy­ven­tyy läppä­rin ää­reen. Vuo­rot­te­le­vis­sa ver­tai­luo­tok­sis­sa toi­set po­jat vain pau­kut­ta­vat hi­ki­siä näppäi­mistöjään, kun ulospäin suun­tau­tu­neem­mat nuo­ru­kai­set jo pe­laa­vat rä­sy­pok­kaa opis­ke­li­ja­nei­tos­ten kans­sa tai heittäy­tyvät yh­tei­seen st­rip­tea­se­tans­siin. Nört­tien tou­hu vai­kut­taa jos mah­dol­lis­ta ver­rok­ki­ryhmää sek­sis­ti­semmältä, sillä he ryh­tyvät al­keel­li­ses­sa yh­teisö­me­dias­saan al­hai­ses­ti ja kos­ton­hi­moi­ses­ti pis­teyttämään nais­puo­li­sia opis­ke­li­ja­to­ve­rei­taan näi­den ul­kois­ten omi­nai­suuk­sien pe­rus­teel­la. Sor­ki­nin fik­tii­vi­sen ver­sion mu­kaan Fa­ce­book ke­hit­tyi alun pe­rin vas­taa­maan puut­tees­sa elä­vien tar­pei­siin!

Kol­man­nen kor­va­puus­ti

Zuc­ker­berg liit­tou­tuu Naps­te­rin Sean Par­ke­rin (Jus­tin Tim­ber­la­ke) kans­sa. Pa­ha­mai­nei­sen mu­sii­kin ver­tais­ver­kon pe­rus­ta­jan suh­teil­la luo­daan poh­ja Fa­ce­boo­kin lä­pi­lyön­nil­le. Pesästä pot­ki­taan pois Zuc­ker­ber­gin opis­ke­li­ja­to­ve­ri ja ai­noa ystävä, Eduar­do Sa­ve­rin (And­rew Gar­field). Sa­ve­rin oli Fa­ce­boo­kin en­simmäi­nen toi­mi­tus­joh­ta­ja, jo­ka jär­jes­ti al­kupääo­man ja hoi­ti bis­nes­puol­ta.

Jes­se Ei­sen­ber­gin Zuc­ker­berg on yli­ver­tai­nen ky­ky, mut­ta myös nar­sis­ti­nen so­sio­paat­ti – välk­ky mulk­ku. Mark on huip­puä­lykäs, mut­ta vii­saut­ta puut­tuu. Hän oi­kai­see asian yti­meen, kun muut vielä miet­tivät lä­hes­ty­mis­ta­po­ja, etiik­kaa ja mui­den tun­tei­ta. Zuc­ker­berg ei ole syn­nynnäi­nen dip­lo­maat­ti ja muut ko­ke­vat hä­nen oi­keas­sa ole­mi­sen­sa ylen­kat­so­va­na ja alen­tu­va­na. Mark ei siedä mui­den me­nes­tystä tai on­nis­tu­mis­ta, vaan pyr­kii ka­teel­li­se­na vähät­te­lemään ka­ve­rien an­sioi­ta nos­taak­seen omiaan.

Hak­ke­roi­des­saan Zuc­ker­berg hei­laut­taa ran­net­ta kuin Ol­li Mus­to­nen pia­non kim­pus­sa. Pu­he kul­kee no­peas­ti kuin sor­met näppäi­millä. Ei­sen­berg ryö­mii gu­run nah­koi­hin Os­car-pal­kin­non ar­voi­ses­ti. Uu­deh­kon So­li­ta­ry Man -fil­min si­vuo­sas­sa miel­lyttä­neestä opis­ke­li­ja­tei­nistä ke­hit­tyy So­cial Ne­twor­kin pää­roo­lis­sa Je­kyl­lin ja Hy­den kal­tai­nen mons­te­ri.

Jus­tin Tim­ber­la­ke esittää Par­ke­ri­na su­la­vas­ti viehä­tys­voi­mais­ta rois­toa, idea­hau­to­mon opis­ke­li­jai­dyl­lin mur­ta­vaa ul­ko­puo­lis­ta tun­keu­tu­jaa. Par­ker on se iso poi­ka tai iso­ve­li, jo­ta yli­ver­tai­se­na it­seään pitä­nyt Zuc­ker­berg kat­soo ylöspäin, ja jon­ka ka­ris­mas­ta hän tah­too päästä osal­li­sek­si. Par­ke­rin sup­liik­ki su­la­vuus on sitä pääo­maa, jo­ta Zuc­ker­berg ar­vos­taa enemmän kuin ta­va­no­mai­sen opis­ke­li­jaystävänsä Sa­ve­ri­nin pientä, mut­ta al­ku­vai­hees­sa ydintär­keää ra­hal­lis­ta si­joi­tus­ta. Mau­ri on teh­nyt tehtävänsä ja mau­ri saa mennä. And­rew Gar­field näyt­te­lee osu­vas­ti ka­ve­rin­sa ideas­ta in­nos­tu­nut­ta ja sil­le uh­rau­tu­vaa kump­pa­nia, jo­ka tu­lee hylä­tyk­si ja pe­te­tyk­si. Gar­field on­nis­tuu tuo­maan esiin Sa­ve­ri­nin lou­ka­tun kat­ke­ruu­den, mut­ta myös su­run me­ne­te­tystä ystä­vyy­destä ja yh­tei­sestä ti­lai­suu­des­ta. (Siltä va­ral­ta, että hen­kilö­hah­moa tu­lee liian sää­li, muis­tet­ta­koon, että Sa­ve­rin mai­ni­taan ny­kyi­sin­kin Fa­ce­boo­kin toi­se­na pe­rus­ta­ja­na ja hän omis­taa si­vus­tos­ta yli mil­jar­din dol­la­rin ar­voi­sen sii­vun.)

Las­ku­ko­ne päässä

Jo al­ku­teks­tejä edeltävä vuo­ro­pu­he­lu on zuc­ker­ber­gi­lai­suu­den lä­pi­leik­kaus. Kah­vi­la­kes­kus­te­lu tyttöystävän (Roo­ney Ma­ra) kans­sa käydään nu­rin­ku­ri­se­na ver­sio­na ro­mant­tis­ten sc­rew­ball-ko­me­dio­den mo­ni­mie­li­sestä dia­lo­gi­ty­ki­tyk­sestä. Vää­rinkä­si­tys­ten ja louk­kaus­ten ris­ti­tu­li osoit­taa mie­hen elävän tun­neil­mai­sul­taan au­tis­ti­ses­sa tyn­ny­rissä, jos­ta hän kom­mu­ni­koi vain omil­la eh­doil­laan. — Et ole ha­lai­le­vaa sort­tia, to­teaa Par­ker Mar­kin kä­per­ty­nei­syy­destä.

Zuc­ker­ber­gin pää on sa­man­lai­nen las­ku­ko­ne kuin toi­sel­la kii­pijällä äs­ken Tee­mal­la näh­dyssä Ed­gar Ul­me­rin mes­ta­ri­teok­ses­sa Häikäi­lemätön (1948). Mar­kin il­meetön naa­mio peh­me­nee vain poi­kuu­den me­ne­tyk­sen huu­mas­sa ja Zuc­ker­ber­gin koh­da­tes­sa ver­tai­sen­sa, ihai­le­man­sa Naps­ter-ne­ron.

E­lo­ku­va leik­kaa ai­kai­sin la­ki­mies­ten pöytään, jos­ta lop­pu­mat­ka kul­je­taan ta­kau­tu­min, muis­tois­sa mut­ki­tel­len. Ul­me­rin klas­sik­ko käyt­ti ta­kau­mia ne­rok­kaas­ti, Finc­he­rin rat­kai­su on tv-sar­ja­ru­tii­nia. Vä­lien­sel­vit­te­ly lop­pu­hui­pen­nuk­se­na oli­si van­ha­nai­kais­ta se­kin, mut­ta ka­ve­ri­po­ru­kan si­dok­sen ja ha­joa­mi­sen ke­hit­te­ly on So­cial Ne­twor­kin an­toi­sin­ta psy­ko­lo­gis­ta ta­pain­ku­vaus­ta. On­nek­si neu­vot­te­lupöydässä­kin huo­mio koh­dis­tuu vas­taväit­te­lijöi­den luon­tei­siin, it­sek­kyy­den ja lo­jaa­li­suu­den kamp­pai­luun, jon­ka tu­lok­se­na ihan­teet ja mil­jar­di-im­pe­riu­mit sor­tu­vat kuin kort­ti­ta­lot.

Fa­ce­book-e­lo­ku­va pyr­kii ha­vain­nol­li­suu­teen ja kar­sii tie­to­tek­ni­sen mum­bo­jum­bon. Läppä­rit ja näytöt ovat välttämätöntä rek­vi­siit­taa, mut­ta niitä käy­tetään te­hok­kaas­ti oleel­li­seen. Muo­don ja sisällön yh­tei­nen ryt­mi mu­kai­lee Zuc­ker­ber­gin vilk­kaan las­kel­moi­vaa ai­vo­toi­min­taa. Pe­ril­le­me­no var­mis­te­taan tois­toil­la niin, että me hi­taam­mat­kin eh­dim­me mu­kaan.

En ole Fa­ce­boo­kis­sa, jo­ten suo­sit­te­len So­cial Ne­twor­kia tässä ja peu­ku­tan, että tykkään kyllä. (HB)