Kyllä nuo­ris­sa on tu­le­vai­suus. Mut­ta oli­ko lau­se sar­kas­mia vai me­ta­fo­ra? Vain kat­so­mal­la Lo­ve­mil­la-e­lo­ku­van tietää, mik­si ar­vion voi al­kaa näin tyy­littömäs­ti.

Nuor­ten Sum­me­ri-oh­jel­mas­ta al­ka­nut sket­si­sar­ja Lo­ve­mil­la me­nes­tyi eri­no­mai­ses­ti so­mes­sa, mut­ta sa­mal­la poh­jal­le tuo­tet­tu elo­ku­va flop­pa­si pa­han ker­ran.

Se tun­tuu hie­man ih­meel­li­seltä, sillä elo­ku­va on haus­kim­pia ko­ti­mai­sia koi­tok­sia pitkään ai­kaan. Huu­mo­ri on hyt­kyttävää eikä pe­rin­teistä, sut­kauk­siin ja kaa­tui­lui­hin pe­rus­tu­vaa. Dia­lo­gi on kui­ten­kin hy­vin hal­lus­sa.

Lo­ve­mil­la ker­too pir­teästä tar­joi­li­jas­ta ja hä­nen puls­kas­ta poi­kaystävästään. Mil­lan ja Ai­mon suh­det­ta koet­te­lee mo­ni asia. Työ lou­nas­ra­vin­to­las­sa ei niinkään, mut­ta asu­mi­nen, al­ko­ho­lis­ti­van­hem­mat, ul­konäkö­pai­neet, pa­ri­suh­dea­siat ja it­se­tun­to­ky­sy­myk­set etupäässä.

Lo­ve­mil­laan vah­vuus on tuo­reis­sa kas­vois­sa, joi­ta ko­ke­neem­mat näyt­te­lijät tu­ke­vat. Van­han poh­jan an­taa omin­ta­kei­nen yh­teys ny­ky­to­del­li­suu­teen, jo­hon yh­dis­tetään sci­fiä, cy­ber­pun­kia ja nyrjähtä­neitä tv-sar­ja­mai­suuk­sia. Vai­kut­tei­ta ote­taan su­per­san­ka­rie­lo­ku­vis­ta, Alie­nis­ta, zom­bie­lef­fois­ta, ro­bo­tii­kas­ta. Tee­mo­ja riittää kau­neus­leik­kauk­sis­ta sa­teen­kaa­rivä­keen ja pa­ri­suh­de­pe­lei­hin. Jo­pa ra­kas­te­lu­koh­tauk­sis­sa on me­noa eikä mei­naus­ta.

Näkö­kul­ma on nuor­ten, mut­ta sa­mal­la kä­si­tellään kol­mi­kymp­pis­ten huo­lia ja yh­teis­kun­taa­kin so­pi­vas­ti.

Oi­keas­taan vain lop­pu­rat­kai­su on pe­rin­tei­nen ja sik­si hei­koin osa ko­ko­nai­suu­des­sa.