Valitettavan monen aasialaisen elokuvantekijän tuotoksia leimaa tarpeeton sekavuus.
Valitettavan monen aasialaisen elokuvantekijän tuotoksia leimaa tarpeeton sekavuus. Lajityyppien typerä sekoittelu ei lopputulokseen osastensa summaa ynnää, useimmiten päädytään miinuspuolelle. Historiallisen draaman ja fantasiaseikkailun yhdistelmä, wuxia, on kaluttu loppuun, vaikka taisteluja varmasti historiankirjoista vielä löytyykin. Ja lisäähän keksii halutessaan. Sukujen ja heimojen välisissä, kymmenen metrin korkeudessa pompittavissa metsämiekkailukohtauksissa mannertenväliset kulttuuriset erot työntävät luotaan. Onneksi tätä ei tapahdu elokuvan kaikkien kulttuurisesti vieraiden lajityyppien luota.
Taistelukohtauksien koreografiat ontuvat, elokuvan rytmi on täysin haussa. Matelevien istuskelupätkien väleihin leikatut miekkailu- ja hyppimispalaset eivät toimi kokonaisuutta puoltavina.
Jostain käsittämättömästä syystä Cannesissa parhaasta ohjauksesta palkittu elokuva esitettiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuoden 2015 Rakkautta ja Anarkiaa –kekkereillä. Elokuva on rajattu vanhaan kuvaputkitelkkarikokoon. Edes tekniikkapuolen nostalgiset fiilikset eivät yleistunnelmaa teatterissa kohottaneet. (VA)