"Vain me ja juu­ta­lai­set ru­koi­lem­me sei­soes­sam­me". To­del­li­seen Ro­bin Hood –­ta­ri­naan poh­jau­tu­va Mic­hael Kohl­haas elävöit­ti mu­ka­vas­ti vä­liai­kai­ses­ti hen­ki­to­reis­saan va­pi­se­vaa his­to­rial­li­sen elo­ku­van pe­rin­nettä ja saa­vut­ti koh­tuul­li­sen hyvän suo­sion mo­nil­la elo­ku­va­juh­lil­la.

Hen­kilö­koh­tai­ses­ti tässä on hie­noin­ta se, että olin juu­ri kuul­lut äi­ti­ni isoisän muut­ta­neen ai­koi­naan Sa­von Ka­su­ri­las­ta Lap­piin ja teh­neen uran he­vos­kaup­piaa­na. Toi­vot­ta­vas­ti häntä ei koh­del­tu yhtä kal­toin kuin kol­le­gaan­sa sa­to­ja vuo­sia aiem­min Etelä-Rans­kas­sa.

Van­ha pa­ro­ni on kuol­lut, eikä nuo­ri seu­raa­ja tun­nu vaa­li­van en­ti­siä ar­vo­ja. Pa­ro­ni hui­jaa Kohl­haa­sil­ta kak­si va­lio­rat­sua. Sää­dyltään alem­piar­voi­nen al­kaa ha­kea oi­keuk­siaan, mikä joh­taa sisäl­lis­so­taan.

Vää­ryyttä kär­si­nei­den ta­ri­noi­ta on näh­ty ja luet­tu jo niin pitkään, että elo­ku­va tah­to­mat­taan me­nettää osan dra­maat­ti­suu­des­taan. Ta­ri­na on to­teu­tet­tu suo­ra­vii­vai­ses­ti, ja fi­lo­so­fi­nen puo­li on kes­ki­tet­ty oi­keas­taan yh­teen koh­tauk­seen. Tämä on ta­val­laan elo­ku­van voi­ma ja hä­viö.

Mads Mik­kel­se­niä ei käy syyttä­mi­nen vii­mei­sen si­lauk­sen puut­tu­mi­ses­ta. Tais­te­lut­kin to­teu­te­taan tyy­likkääs­ti ja rea­lis­ti­ses­ti. Jo­kin puh­ti tästä kui­ten­kin puut­tuu. Luul­ta­vas­ti syynä on puh­taas­ti se ikävä to­tuus, että tämä on niin ta­val­li­nen to­selämän ta­ri­na, jo­ta juu­ri ku­kaan ei ole pys­ty­nyt näin päättämään.

Se jää­kin liiak­si il­maan, oli­ko pe­riaat­teen hin­ta liian kal­lis. De­mok­ra­tian ja mo­der­nin oi­keus­lai­tok­sen näkö­kul­mas­ta ei ol­lut. Hen­kilö­ta­sol­la oli tie­ten­kin toi­sin.