Madridilaistyttö Victoria löytää juhlavaihteen Berliinin yössä.
Madridilaistyttö Victoria löytää juhlavaihteen Berliinin yössä. Maailmaa pelkäämätön pärjää yökerhossa yksinkin. Aamun työvuoro kulmakahvilassa odottaa, tanssilattialla ehtii aina pyörähtää, viimeisen shotin napata kevyesti. Lopulta moraali nappaa niskasta lenkin, aamuauringon noustessa neiti ottaa ensiaskeleen majapaikkaa kohti.
Ulkosalla mölisevä miesnelikko jarruttaa matkantekoa. Victoria tarttuu jätkälauman houkuttelevaan tarjoukseen, onhan nyt lupaus rehdeistä berliiniläisistä jatkokekkereistä toki kiehtova. Joukkion puhetta pitävä, auringon kanssa kilpaa hymyilevä Sonne flirttailisi tiensä Victorian sydämeen ilman suurkaupungin houkutuksiakin.
Kahden aamuhämäräisen tunnin aikana moni nuori elämä saa uuden, odottamattoman suunnan. Sattuma muokkaa tavallisiin kuviin ja tunnelmiin jo kerran päättyneestä illasta unohtumattoman päihtyneen kujanjuoksun. Niin uskomattoman, että vähempikin olisi riittänyt.
Saksalaiselokuva nousi otsikoihin rymisten, Victoria ansaitsi palstamillimetrinsä elokuvamediassa. Elokuvan sisältöä merkittävämmäksi uutiseksi kohosi tekninen toteutustapa, Victorian villi seikkailu kuvattiin näet yhdellä otolla. Reilun kahden tunnin hengästyttävä matka aamuöisessä Berliinissä on rytmiikan mestarinäyte, koreografinen hämmästys.
Aitouden illuusio saavutetaan monin keinoin. Leikkausten puuttuessa, jatkuva käsivarakuvaus tuo mukaan poikkeuksellista realismia. Johtava näyttelijäkaarti syöksyy päihteiden täyttämään yöhön, nousu- ja laskuhumalaan kuin pullojen sisältö olisi sitä oikeaa ainetta. Dialogi on keskioluen syventämää miehistä mölinää. Hahmot ovat uskottavia.
Puhekuplissa piilee Victorian huomaamaton heikkous. Tekstistä uupuvat tarvittavat syvyydet. Syy on olemassa, yhteiseksi puhekieleksi valikoituu turistitason englanti. Kun oma äidinkielikään ei humalaiselta aina taitaen taivu, on turha odottaa sakemannien ja madridittaren kykenevän shakespearelaiseen sananvaihtoon. Elokuvataiteelle on sallittava tylsien ihmisten kuvaaminen. Rehellisen aamuöisen huulenheiton toistajana Victoria toimii, kahden ja puolen tunnin aikana moni saattaa kaivata älynväläyksiä myös dialogipuolella.
Jos verbaalisella puolella pieni tappio koetaankin, on Victoria tunteen tasolla rautainen suoritus. Kunnianhimoisesta teknisestä toteuksesta sekä rikoselokuvan dramatiikasta huolimatta, Victoria on pohjimmiltaan rakkauselokuva, elämältä ja elävältä tuntuva kuvaus räjähdysmäisestä ihastumisesta. Victorian salamannopea hyppy tunteiden vietäväksi kuvaa täydellisesti nuorta ja hölmöä rakkautta.
Äidit opettavat, että nuorten tyttösten ei kannata lähteä vieraiden miesten mukaan. Vastapuoli väittää, että kotiin jäävälle ei koskaan tapahdu mitään kivaa. Victorian tapauksessa on helppo ymmärtää äidin puolta. Siltikään, Sebastian Schipperin elokuva ei moralisoi äitien lailla. Schipperin miehissä on paljon hyvää, kaikki ei tapahdu lihallisen himon vallassa.
Elokuvateatteri Orion esittää monissa yhteyksissä palkittua Victoriaa Kuukauden elokuvanaan joulukuussa 2016. Elokuvassa ei ole suomenkielistä tekstitystä. (VA)