Par­haan elo­ku­van Os­ca­ril­la ja neljällä muul­la pys­tillä pal­kit­tu vai­vat­to­man ke­peäot­tei­nen draa­ma tar­joi­lee äi­din ja tyttä­ren ympä­ril­le ra­ken­tu­van ker­to­muk­sen­sa hie­man pöhköllä vir­nis­tyk­sellä, mut­ta lä­peensä elämän­myön­tei­sellä asen­teel­la.

Elämän­ti­lan­teet eivät me­ne sa­tu­jen mu­kaan, mut­ta nyyh­ky­tyk­sen tai kau­his­te­lun si­jaan vai­hei­ta kat­so­taan elämänä, ja usein vieläpä asioi­den hil­peältä kan­til­ta. Ja mikä pa­ras­ta, ko­ko­nai­suus tun­tuu elämältä eikä nau­run­paik­ko­ja­kaan ole missään vai­hees­sa al­le­vii­vat­tu. Lop­pua koh­den ker­to­mus synk­ke­nee, mut­ta tällöinkään otet­ta ei voi väittää va­ka­vak­si. Elo­ku­va saa sil­ti luon­not­to­man ke­peän asen­teen­sa tun­tu­maan hämmäs­tyttävän us­kot­ta­val­ta.

Deb­ra Win­ger on tyttä­restä tar­kan mar­kan ko­tiäi­dik­si jou­tu­va tytär ja Shir­ley Mac­Lai­ne kypsään ikään eh­ti­nyt isoäi­ti, jo­ka saa mah­dol­li­suu­den elää vil­liä nuo­ruu­ta naa­pu­rin kehä­raa­kin play­boyn (Jack Nic­hol­son) kans­sa. Tyttä­ren mie­hinä ihan Hes­su Ho­pos­ta tässä käyvä Jeff Da­niels ja hil­peän vai­vaan­tu­nee­na ra­kas­ta­ja­na John Lith­gow. Dan­ny De­Vi­to täy­dentää köö­rin erään­lai­senä mykkänä ker­to­ja­na, jo­ka ha­luaa vain ihail­la isoäi­tiä etäältä.