Moniosaajaryhmä Lapinlahden linnut oli tullut 2008 jo siihen ikään, että joukkion edesottamuksia oli aiheellista julkaista DVD-muodossa.
Moniosaajaryhmä Lapinlahden linnut oli tullut 2008 jo siihen ikään, että joukkion edesottamuksia oli aiheellista julkaista DVD-muodossa. Laaja kokoelma kerää yhteen konsertteja vuosikymmeniltä kolmen levyn verran.
Ykköslevy on nimetty Syntymäksi, sisällön ollessa vuosilta 1983-1993. Vuonna 1985 tallennettu Lapinlahden sairaalan pihamaalla tallennettu lyhyt konsertti tiivistää hyvin Lintujen syvimmän ajatuksen: monitaideosaamista lähiömakuun. Mikko Kivisen klassinen ”Tero ja minä” varioi sanoja albumiversiosta. Markku Toikan tulkitsema ”Ojasta noustaan” osoittaa heikolla laadulla kuultunakin Suomi-klassikkoasemansa. Nuoruuden raivoisaa vimmaa.
Vuoden 1991 synttärikeikka yksityisasunnosta Lohjalta on kuvanlaadultaan jo parempaa VHS-settiä. Ääni on edelleen tilasta (kameran mikrofonilla) nauhalle tarttunutta. ”Puka'” Oinosen kitara dominoi sointia, aiheestakin. Mielenkiintoinen lisä mille tahansa yhtyekoosteelle. Hupia tarjoilee myös Lapinkiertueella 1991 videoitu 'behind the scenes', näyttäen kiertue-elämän tavallisimpia puolia.
Laatikon parhaaksi anniksi kohoava Vanhan Yo-talon 10-vuotiskeikka vuodelta 1993 on taltioitu MTV-esitystä ajatellen laadukkaammilla vehkeillä, monikamerameiningillä. Viihdearvo on korkeampi — joskin lopputulos samalla monilla asteikoilla perinteisempi. Isompi soundi ei sovi yhtyeelle, mutta on ymmärrettävä valinta moisen juhlistelun yhteydessä. Väliin on haastateltu yhtyettä ja yleisöä. Sielun veljien esittämä ”Vanha suomalaisten poikain vitutuslaulu” nousee aivan omalle tasolleen. Editointi hämmästyttää. Silu Seppälä pyytää epävireisesti lisää pituutta Pekka Pohjolan ilmiömäisen bassosoundin tukiessa. Parempi kuitenkin näin päin. ”Sateet tulevat” edustaa LL-sävellysten eturiviä. Esitys ei jää palaakaan jälkeen ennen Pate Mustajärven ilmestymistä ruudulle. Vierailijoiden tulva värittää konserttia loppuunsa asti.
Elämä-kakkoslevyn sisältö on vuosilta 1997-2000. Äänekosken Lehtopee-nauhoitus vuodelta 1997 sisältää pitkän, huonosti toimitetun haastattelun. Vuotta myöhemmin kuvattu Bosnia-Hertsegovina -keikkailu on äänenlaatunsa vuoksi mahdoton kuuntelukokemus, settilista yhtä lailla. VHS on puolinopeustasoa. Vuonna 2000 Tavastia-klubilta on saatu narulle jälleen monikamerakuvaa, kuunneltavalla laadulla. Koko keikkaa ei kuitenkaan katsojalle anneta.
Viimeiselle Ikuisuus-levylle asti odottamalla saa käsilleen kaksi keikkaa Tavastia-klubilta. Heikki 'Hiski' Salomaan peijaisissa 2003 alkukeikasta Timo Erängön, Pekka Hedkrokin ja Matti Jaarasen seurana lauleskelevat ja soittelevat uudet jäsenet eivät tunnu lauluääniensä tai persooniensa puolesta rehellisiltä. Lämmittelyjengin jo pilattua tunnelman ja muutettua yhtyeen joksikin toiseksi, hyökkäävät paikalle vihdoin Tapio Liinoja, Mikko Kivinen, Markku Toikka, Hannu Lemola, 'Puka' Oinonen ja Jan Noponen. Ylimääräiset fiittaajat vievät nopeasti tunnelman jälleen toisaalle. Kuva on väritykseltään tasapainossa, jonkinlaista rock-asennetta saadaan aikaan valaistuksen ja laadukkaan settilistan myötä. Ääniraita kumisee etenkin haastatteluissa ja keikan alkupuolella, balanssi on kerrassaan järkyttävä. Haastattelujen, osin turhien, määrä tappaa konserttitilaisuuden.
Vuoden 2007 konsertti on ainoa hyvälaatuinen täysi konserttikokonaisuus. Vierailijoitakaan ei lavalla nähdä. Kokoonpano on lähes paras mahdollinen, Pekka Hedkrokin korvaa vakkarituuraaja Jussi Liski. Settilista on paperilla hittiparaatia keskittyen alku- ja kulta-aikojen tuotantoon. ”Tero ja minä” sekä ”Lipputangon nuppi” kuullaan ensikertaa mahdollisuuksien lähestyessä loppua. Lähtökohdista huolimatta, toteutus pykii. ”Ojasta noustaan” avaa konsertin typerällä toistointrolla ja Markku Toikan väärästä sävellajista starttaavalla lead-laululla. Epävire vaivaa Toikan, Kivisen ja Erängön liidejä konsertin läpi. Liinoja ja Jaaranen hoitavat osuutensa kunnialla. Yhteissoinnissa häiriö on vaisumpi, jykevä stemmakasa soi kelvollisesti. Sama pätee huumoripuoleen, liiallinen kohellus on poissa. Vanhempien setien jutusteluille on täysin erilainen kaikupohja.
Yhdeksän tuntia Lapinlahden lintuja on yliannostus joka ikiselle sielulle, vaikka levyt nauttisikin turvallisin väliajoin. Moni konserttipätkistä ei voi kiinnostaa kuin tosifania. Joskus olisi hyvä muistaa, että toimittamisen ja tuottamisen taidossa tärkeintä on rohkeus karsia. Niille, jotka urakehityksestä alusta loppuun kiinnostuneita ovat, paketti on informaatiopitoista bookletia myöten pureskeltavissa.
Ekstrat voidaan laskea helposti myös levyn varsinaiseksi materiaaliksi, onhan ne laskettu yhteispituuteenkin mukaan. Ensimmäisen levyn ekstroiksi nimetyissä osuuksissa kuullaan Vanhan Yo-talon keikka vuodelta 1983, still-kuvien juostessa taustalla. Tikkakosken laskuvarjoleirillä 1989 hypätään nimen mukaisesti laskuvarjolla. Perään on liitetty kolme musiikkivideota laatukriteerien täyttymättä. Kakkoskansiin sidotut viisi musiikkivideota kehittyvät hiukan muutamaa vuotta vanhemmista. Kolmannen levyn lisänä nähdään ”Hiljaisten miesten baari” -musiikkivideon jälkeen pari ulkopuoliselta tuntuvaa sketsiä sekä kahdeksan tunnin kärsimyksien päätteeksi vajaan tunnin mittainen loistelias haastattelu vuodelta 2008. Kansilehdykkä sisältää lisänä ensimmäisen show:n käsikirjoituksen.
VHS-kuvanlaatua on tarjolla runsaasti, onhan kuvaus suoritettu usein edellä mainittuun formaattiin. Kotinauhoituksissa tunnelma jopa kohoaa rätinöiden myötä. Stereo tai mono, kuka niitä laskee. Musa kuuluu vaihtelevalla menestyksellä. (VA)