Rau­hal­li­ses­ti avau­tu­va ta­ri­na si­sa­ruk­sis­ta, jot­ka saa­vat äi­tinsä tes­ta­men­tis­ta kuul­la, että heidän isänsä on yllättäen yhä elos­sa ja että heillä on myös ve­li. Näyttäväs­ti ku­vat­tu ja oi­keis­ta miljöistä suu­res­ti hyö­tyvä ker­to­mus kä­sit­te­lee elämää kuo­le­man maus­ta­ma­na — elämää me­ne­tyk­sen ja vä­ki­val­lan­te­ko­jen vi­rittämässä maail­mas­sa. Yh­den per­heen vai­hei­ta ker­taa­van sa­la­po­lii­si­tehtävän näyttämönä toi­mii ni­meltä­mai­nit­se­ma­ton Lä­hi-Idän maa, minkä joh­dos­ta ta­ri­na voi kes­kit­tyä yh­teisö­jen si­jaan hy­vin yk­si­tyi­seen hen­kilöd­raa­maan. Saar­na pyr­kii kou­rai­se­maan vat­san­poh­jia myö­ten, mut­ta jättämään toi­vek­kaan aja­tuk­sen yh­teen­kuu­lu­vuu­des­ta ää­rimmäis­ten rik­ko­mus­ten jäl­keen­kin.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu Waj­di Mouawa­din näy­telmään, mistä ei kylläkään näy merk­kiäkään il­ma­vas­sa miljöössä tai vähä­dia­lo­gi­ses­sa ker­ron­nas­sa. Ka­na­da­lais­tuo­tan­to­na syn­ty­nyt rans­kan­kie­li­nen elo­ku­va on­kin kai­kin puo­lin täy­si­ve­ri­nen elo­ku­va, jo­ka nou­si jo­pa Os­car-eh­dok­kaak­si. Kieh­to­vis­ta ai­nek­sis­taan ja eittämättömän tuo­rees­ta ot­tees­taan huo­li­mat­ta elo­ku­va jää etäi­sek­si ja aut­ta­mat­to­man hi­das­tem­poi­sek­si jännä­rik­si. Elo­ku­van fik­tii­vi­nen kon­teks­ti, kylmäs­ti luon­neh­di­tut hah­mot ja va­paas­ti­hen­gittävä ta­ri­nan­kul­je­tus yhtä ai­kaa kah­des­sa eri ajas­sa uh­kaa­vat­kin vetää draa­man um­pi­sol­muun, mut­ta il­me säi­lyy us­kot­ta­va­na ja lop­pu­rat­kai­su­kin on ver­rat­tain te­ho­kas, jos ei ai­van ham­pai­kas.