Joseph Hellerin romaanin "Me sotasankarit" uusi filmatisointi antaa tarinalle tuplasti aikaa verrattuna vanhaan elokuversioon ja vääntää kerronnan enemmän kronologiseen muotoon valloittavin tuloksi.
Joseph Hellerin romaanin "Me sotasankarit" (1961) uusi filmatisointi antaa tarinalle tuplasti aikaa verrattuna vanhaan elokuversioon (1970) ja vääntää kerronnan enemmän kronologiseen muotoon valloittavin tuloksi.
Omilla aivoillaan ajattelevan pommikoneen tähystäjän, John Yossarianin (Christopher Abbott), ympärille rakentuva mustakomedia on herkullinen tarina — kuten tuottaja/ohjaaja George Clooney asian ilmaisee — sodankäynnin mielettömästä byrokratiasta ja siitä kuinka paska valuu alaspäin. Toisen maailmansodan ehtoopuolelle sijoittuva minisarja pysyy uskollisena lähdetekstilleen, mutta puhaltaa tästä rikkaan vivahteikkaan ja komeasti periodipatinoidun tarinan, joka on paitsi terävä myös kaikessa uskomattomuudessaan uskottava.
Kokonaisuutena tämä on helposti ahmittava elokuvaversio kaikenmaailman Masi-sarjakuvista, mutta yhtälailla anti tuntuu kelpaavan Taistelutovereiden ja Tuntematon Sotilas TV-version rinnalle. Yhdistelmä on paitsi akateeminen saavutus myös elokuvaelämys.
Erinomainen kuva on periodipaahdettu ja virheettömän viitseliäästi lavastettu. Elävä ääniraita toistaa dialogin luonnollisesti, kaiken farssin lennokkaasti ja satunnaisen toiminnan iskevästi. Ekstroissa mainio kolmiosainen making of (44 min.), poistettuja otoksia (6 min.) ja mokia (21 min.). Kahdella levyllä. (IJ)