Manchesterilainen Oasis nousi vuonna 1994 maailman suurimmaksi rockyhtyeeksi.
Manchesterilainen Oasis nousi vuonna 1994 maailman suurimmaksi rockyhtyeeksi. Se toteutti unelmansa nopeasti ja päämäärätietoisesti, tähteys oli ainoa vaihtoehto. Omalta osaltaan Oasis raivasi tietä melodisen vaihtoehtokitararockin uudelle nousulle eurooppalaiseen valtavirtaan. Yhtye oli viimeisiä vanhan liiton yhtyeitä, dinosauruksia ennen ja ilman internetin tuomaa julkisuusmullistusta.
Köyhistä oloista, lähiöiden vuokrakasarmeilta matka suosioon oli aikamoinen. Vaikka Oasis ei jäänyt yhden hitin, ennemminkin kahden albumin, ihmeeksi, jälkikäteen tarkasteltuna on myönnettävä yhtyeen uran ilmalennon olleen varsin lyhyt. Hyppy rocktähden verryttelytakkiin oli liikaa.
Dokumentti käynnistetään loppuunmyydyistä Glastonburyn puistokonserteista, uran huipulta. Tavoitepisteen esiteltyään, Mat Whitecrossin dokumentti palaa ajassa kolme vuotta taaksepäin. Välissä oli tapahtunut nimittäin kaikenlaista.
Oasis: Supersonic on yhtyeen johtohahmojen Liam ja Noel Gallagherin irrallisten kommenttien pohjalta parsittu vuoropuhelu. Tuoreella ääniraidalla muistellaan vanhoja, aika tuo mukaan perspektiiviä. Yhtyeen aikanaan synnyttämään mediahässäkkään verraten, riitaisan kaksikon viimeisissä tunnelmissa vältellään kohuotsikoita. Siloitellun dialogin sekaan on leikattu vanhaa, käytössä kulunutta haastattelukuvaa ja keikkareissuvideoita. Haastateltavien piirin laajentaminen olisi tuonut mukaan oikeita tunteita.
Parhaimmillaan taidedokumentit toimivat inspiraationlähteinä, musiikki saa nuoren tarraamaan kitaraan, mihin tahansa siveltimeen. Tällä sektorilla Oasis-dokumentti toimii rasvatun lailla. Oasis on malliesimerkki yhtyeestä, johon jokaisen julkisesta menestyksestä haaveilevan on helppo samaistua.
Elokuvaa esitetään pääkaupunkiseudun teattereissa 12. ja 18. lokakuuta 2016. (VA)