Elämän­ma­kui­nen kas­vu­ta­ri­na tei­ni­tytöstä (Saoir­se Ro­nan), jo­ka haa­vei­lee ai­kui­ses­ta elämästä ai­van ai­kui­suu­den kyn­nyk­sellä. Köy­histä olois­ta huo­li­mat­ta elämä hy­myi­lee, ja vaik­ka kou­lun vii­mei­set päivät tar­joa­vat kier­re­pal­lo­ja tuon tuos­ta säi­lyy ta­ri­nan vi­re po­si­tii­vi­se­na.

Par­haan elo­ku­van Gol­den Glo­ben po­kan­nut ta­ri­na elää rik­kais­ta nyans­seis­ta, jot­ka mais­tu­vat elävästä elämästä poi­mi­tuil­ta ja fil­maat­ti­ses­ti spin­na­tuil­ta. Isä ja poi­ka sa­mas­sa työ­haas­tat­te­lus­sa on tästä mal­lie­si­merk­ki, mut­ta myös jat­ku­vat sa­nan säiläs­ka­bat äi­din kans­sa mais­tu­vat elä­viltä. Oh­jaa­jakä­si­kir­joit­ta­ja Ge­rwi­gin mu­kaan mikään ta­ri­nas­sa ei ole suo­ra­nai­ses­ti tot­ta, mut­ta hä­nen oma elämänsä on ol­lut kai­kes­sa poh­jal­la in­noit­ti­me­na.

Lop­pu­tu­lok­se­na on ma­kean kir­peä ja pii­lo­sen­ti­men­taa­li­nen pa­la elämää tei­ni­tytön sil­min. Ta­pah­tu­mil­le ku­lis­sit an­ta­va Sac­ra­men­to näyttää ko­meal­ta ja ko­ko näyt­te­lijä­kaar­ti Saoir­se Ro­na­nin joh­dol­la on­nis­tuu tu­le­maan ihol­le.