O­man puo­li­son us­kot­to­muu­den kä­sit­te­le­mi­seen on han­ka­la val­mis­tau­tua. Ti­lan­net­ta ei lain­kaan hel­po­ta to­tuu­den sel­viä­mi­nen vas­ta puo­li­son kuol­tua.

Kuol­leil­le kun ei pu­hua voi, on ta­pah­tu­ma­sar­ja saa­ta­va kont­rol­liin luon­nol­li­sin kei­noin. Pie­nissä ym­pyröissä avio­ri­kok­sen toi­nen osa­puo­li ni­metään var­sin pi­kai­ses­ti.

In­gi­mun­dur jou­tuu kä­sit­te­lemään hal­lit­se­mat­to­man määrän vah­vo­ja tun­tei­ta kes­ken su­ruai­kan­sa. Lii­ku­taan skaa­lan voi­mak­kaim­mas­sa päässä: pet­ty­mystä ja vi­haa, yk­sinäi­syyttä. Van­ho­jen vi­deo­nau­ho­jen ke­lai­lu tuo mie­leen muis­to­ja, men­nei­syys ra­ken­tuu sil­mien eteen uu­den­lai­se­na.

Ras­kai­den tun­to­jen kä­sit­te­lyn epäon­nis­tues­sa, In­gi­mun­du­rin pa­han olon koh­teek­si jou­tuu mie­hel­le rak­kain, tyttä­ren­tytär Sal­ka. Vaik­ka tytön an­ta­ma hätäa­pu on näennäistä, suu­rim­mat vii­sau­det ra­ken­tu­vat viat­to­man lap­sen päästä.

Silmä lepää is­lan­ti­lai­ses­sa maa­seu­tu­ku­vas­sa. Tut­tu jut­tu. Sii­hen oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja Hly­nur Pal­ma­son ei pitkää ai­kaa luo­ta. Ryt­miä ri­ko­taan mo­nin te­ho­kei­noin. Pal­ma­son ot­taa roh­kei­ta ker­ron­nal­li­sia va­pauk­sia. Tek­ni­sillä va­lin­noil­la sekä epä­loo­gi­sel­la ku­va­si­joit­te­lul­la am­men­ne­taan sisältöön ytyä. Maa­gi­nen rea­lis­mi ku­kois­taa, mys­tiik­ka il­mes­tyy pyytämättä. Vas­ta­pai­nok­si ka­me­ra ju­mit­tuu ja pitkät dia­lo­git vel­lo­vat ras­kai­den tee­mo­jen­sa sisäl­myk­sissä.

Rak­kaut­ta ja Anar­kiaa -fes­ti­vaa­li jat­kaa ar­vo­kas­ta pe­rin­nettä is­lan­ti­lai­sen elo­ku­van esit­te­lyssä. (VA)