Nos­tal­gi­nen man­se­rock-e­lo­ku­va pa­nee kat­so­jan miet­timään muis­to­ja kol­men­kym­me­nen vuo­den ta­kaa. It­se en voi välttää Ep­pu Nor­maa­lin haas­tat­te­lua en­nen Raa­hen Nät­ter­po­rin keik­kaa. Bän­di ve­ti perä­ti pie­nen ra­vin­to­lan täy­teen, kun Agents & To­pi Sor­sa­kos­ki sai tässä vai­hees­sa seit­semän mak­sa­vaa asia­kas­ta. Ma­xi­mun Jee & Jee oli vain kau­nis muis­to, ja Mart­ti Syrjä ve­ti hir­veät pul­tit, kun kri­ti­soin vii­si vuot­ta jat­ku­nut­ta Di­re St­raits –a­pi­noin­tia.

Vielä kesällä 79 soi Ep­pu Nor­maa­lin kak­kos-LP ja ou­lu­lai­sen Ramb­ler­sin esi­koi­nen. CCR, Who ja Ra­mo­nes –­vai­kut­tei­neen Syrjän vel­jek­set sai­vat ai­kaan mai­nion syn­tee­sin ba­sis­ti Mik­ko Saa­re­lan teh­dessä tyy­likkäitä sa­noi­tuk­sia. Kaik­ki kun­nia Kir­si Kun­nak­sel­le, mut­ta Mart­ti-poi­ka jou­tui tämän jäl­keen tur­vau­tu­maan köyhän mie­hen jui­ce­lai­seen ret­kem­me/­het­kem­me-rii­mit­te­lyyn ja ikävä kyllä Pant­se Syrjä op­pi soit­ta­maan. Hy­vin tun­tui Suo­men kan­sal­le up­poa­van. Hyvä, että jo­ku tie­naa rok­kia te­kemällä tässä­kin maas­sa.

Maail­ma muut­tuu: Tam­pe­re­kin on ny­kyään ko­koo­mus­lai­nen kau­pun­ki. Mut­ta ei so­siaa­li­de­mok­raat­te­ja oli­si tämäkään kau­pun­ki enempää kestä­nyt. Lii­ka val­ta on kuin muo­ti, jok­si Ep­pu Nor­maa­li muut­tui.

Oh­jaa­ja Ti­mo Koi­vu­sa­lo on so­pi­va mies po­ri­lai­se­na ku­vaa­maan härmä­rok­kia. Kau­niais­lai­sen kou­lu­kiu­saa­mi­sen pe­rin­teen vaa­li­ja sa­noi­si hä­nen poik­kea­van toi­ses­ta po­ri­lai­ses­ta oh­jaa­ja­suu­ruu­des­ta Vi­sa Mä­ki­sestä vain si­ten, että Koi­vu­sa­lol­la oli bud­jet­ti. Ver­taus liioit­te­lee, vaik­ka Koi­vu­sa­lon elo­ku­vat muis­tut­ta­vat hie­man etelämpää siin­neitä Va­res-ro­maa­ne­ja ja –e­lo­ku­via: ko­ho­koh­dat ovat mai­nioi­ta ja saa­vat nau­ra­maan, mut­ta ko­ko­nai­suus on keh­no ja naii­vi.

Koi­vu­sa­lon kun­niak­si on kui­ten­kin sa­not­ta­va, että hän on, toi­sin kuin krii­tik­kon­sa, hyvän­tah­toi­nen ja jo­viaa­li am­mat­ti­lai­nen. Elo­ku­van lop­pu saa hyväl­le tuu­lel­lea ja an­taa elämä­ni­loi­sen vai­ku­tel­man, mikä on ai­ka­moi­nen saa­vu­tus ny­kye­lo­ku­vas­sa, saa­ti ko­ti­mai­ses­sa.

A­jan­ku­vaus on hal­lus­sa, ja alun ai­ka­leik­kaus kup­la­volk­ka­rin ja va­lin­ta-Al­kon vä­li­tyk­sellä jo­pa luo­vaa. Pin­tis­ta ei to­sin missään juo­tu olut­ta: van­haa kun­non ry­pylä­tuop­pia oli­si voi­tu hyö­dyntää ai­kan­sa merk­ki­juo­mien ta­paan.

E­lo­ku­va on myös­kin ni­met­ty mie­lestä­ni an­ti­man­se­lai­ses­ti. Eiköhän se ole man­se­rok­kia eikä –­roc­kia. Niin kuin Sta­dis­sa oli bii­si ja Tam­pe­reel­la pii­si.

Jää­kiek­koon liit­tyvät anek­doo­tit puo­les­taan toi­mi­vat eri­no­mai­ses­ti. Se­kin on hie­noa, että Lo­ko­mon duu­na­ri­po­ruk­kaa ku­va­taan tar­vit­ta­val­la lämmöllä. Sta­di­lais­ta duu­na­rie­lo­ku­vaa on kai­ke­ti teh­ty vii­me ai­koi­na. En to­sin tähän hätään muis­ta yhtään.

E­lo­ku­van pää­pa­ri (Rei­no Nor­din, Mal­la Mal­mi­vaa­ra) suo­riu­tuu mu­siik­kie­lo­ku­vaan ympä­tystä, pa­kol­li­ses­ta ja vai­keas­ta rak­kaus­ta­ri­nas­taan al­ku­kan­ger­te­lun jäl­keen koh­ta­lai­ses­ti, mut­ta si­vuo­sat vievät suu­rim­man huo­mion. Mart­ti Syrjä on Jyr­ki Boy –­port­sa­ri­na suo­ras­taan lois­ta­va, Jus­si Lam­pi te­kee täy­sin us­kot­ta­van jo­kai­sen duu­na­ri­jen­gin voi­ma­mie­hen ja Heik­ki Sil­ven­noi­nen muut­tuu vii­naan­me­neväk­si me­tal­li­mie­hek­si ru­tii­ni­suo­ri­tuk­sel­laan­kin. Yllättäen Ta­pio Lii­no­ja te­kee yh­den uran­sa par­hais­ta roo­leis­taan ko­mi­sa­rio Pep­po­ne­na.

Yk­si on jou­kos­ta pois­sa: Ka­ri Peit­sa­mo. Hän oli mi­nul­le kaik­kein lä­hei­sin man­se­ro­kin te­kijä. Mut­ta hän tai­si­kin ol­la No­kial­ta.

Kak­si Ka­se­van ja yk­si Alwa­ri Tuo­hi­tor­ven bii­si oli­si myös so­pi­nut mu­kaan.