Mielikuvat ovat kummallisia.
Mielikuvat ovat kummallisia. En olisi suurin surminkaan katsonut tätä televisiosta, koska sarjan nimi tuntui perin pahaenteisesti toisten töiden laineella laskettelulta. Toki näin teki myös kirjailija Dan Brown, mutta se onkin toinen juttu. Brownilla ei ole tämän sarjan kanssa mitään tekemistä.
Jos mielikuva vaikuttaa, niin tässä tapauksessa myös käyttöliittymä. Joitain sarjoja on paljon mukavampi katsoa televisiosta, koska levyn kanssa pelaaminen tunnetusti tympii ajoittain kaikkia, vaikka näitä ei töikseen arvioisikaan. Nyt kävi toisin. Aloin katsoa boksia läpi. Pidin näkemästäni.
Sarjaa sen kummemmin aukaisematta määrittelen asian mahdollisten kuluttajaryhmien kautta. Todellisen Leonardo Da Vincin tiedemiespuolesta, renessanssin kulttuurista, Umberto Econ pikareski-kirjoista sekä Alexandre Dumas’n juonittelu- ja miekkailuromaaneista pitävät keski-ikäiset katsojat voisivat tästä innostua. Jos he pitävät vielä Valtaistuinpeli-sarjasta, ollaan jo aika lähellä kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Nuoret pitänevät tästä myös, jos salamaleikkaukset ja supersankarit ovat alkaneet jo kyllästyttää.
Sarjassa on huomionarvoista se, että sankari on lopulta aikamoinen nuhjaaja, vaikka onkin yksi kaikkien aikojen neroista. Tämä tuo uutta verta lajityyppiin. Lorenzo de Medici täyttää raaminsa Elliot Cowanin diabolisen roolituksen ansiosta. Dumaslainen mylady, Lucrezia Donati (Laura Haddock) ei millään muotoa asetu perinteiselle hyvä/paha-akselille. Myös vastapooli, paavi Sixtus VI (James Faulkner) ja hänen käsikassaransa Riario (Blake Ritson) ovat ainakin jonkin verran poikkeavia hahmoja televisiosarjojen maailmassa. Pienimmät sivuosat on miehitetty ja naisitettu poikkeuksellisen hyvillä näyttelijöillä.
Tv-tuotannoksi tarkka, tosin tehosteensa ja matte-taulunsa turhan selvästi paljastava kuva. Ääniraidan erotteluvuus on epätasaista ja painottuu dialogikanavaan. Kolmella levyllä kahdeksan jaksoa. Ei ekstroja. (PS)