Salintäysi neitosyleisö veti Aamunkoihin myös nuorukaisia katsomaan välähdyksiä elämän tulevasta ohjelmistosta.
Salintäysi neitosyleisö veti Aamunkoihin myös nuorukaisia katsomaan välähdyksiä elämän tulevasta ohjelmistosta. Aiempien Twilight-elokuvien jaksot muistuttavat monia vaihtuneista poika- tai tyttöystävistä, mutta Aamunkoin tunnelmiin nuoret parit palaavat viimeistään kuullessaan pikkujalkojen töpinää.
Elokuva Twilight – Aamunkoi osa 1 käynnistyy Bellan ja Edwardin ulkoilmahäistä. Häiden aattona Bella näkee verisen painajaisen, mikä enteilee pomppuista kuherruskuukautta – ja kakkososan vaarojen kasautumista. Puiden reunustamassa piirissä isä luovuttaa tyttären puolisoksi Edwardille seremoniassa, joka on sekoitus pyhää toimitusta ja sekulaaria juhlintaa. Muutamat tutut myötä- ja vastoinkäymiset mainitaan liperittömän esilukijan perässä, ennen kuin Twilightin tapaan ääniraidan täyttää hempeilevän viileä nykypop. (Hääkohtaus on mielenkiintoinen siksikin, että mormonien häämenoja ei paljasteta ulkopuolisille. Kirjailija Stephanie Meyer lienee nykyisin maailman tunnetuin mormoni.)
Kuvaajana elokuvassa on Panin labyrintin ja Hellboyn komeasti ja satuisasti tallentanut Guillermo Navarro. Bellan häiden aattoyönä näkemä painajainen jää Navarron mainetta vasten kumman valjuksi ylilyönniksi ruumisröykkiöistä huolimatta. Itse hääjuhlassa tunnelma kevenee, kun morsiusneidot ja ystävät pääsevät kohottamaan maljoja ja pitämään hauskoiksi tarkoitettuja, mutta myötähäpeää herättäviä puheita hääpärille.
Kun 110-vuotias vampyyri-Edward sitten viettää hääyön kahdeksantoistakesäisen Bellansa kanssa kolmen elokuvan mittaisen odotuksen jälkeen, ei ole ihme, että siinä tanner tömisee ja aitaa kaatuu. Mormonin kirjoiksi Meyerin Twilight-teokset ovat synnyttäneet varsin erikoislaatuisen nuorisoelokuvailmiön.
Sarjan neljäntenä filminä Aamunkoi osa 1 on tähän saakka paras ja aikuismaisin. Sen odotuksentäyteinen muoto on vaativa, mutta myös keskittyneisyydessään katsojan palkitseva. Ohjaajavaihdos on tehnyt hyvää. Bill Condon pystyy Twilightissa rohkeisiin ratkaisuihin ja nostaa välillä kulahtamaan ehtineen sarjan kurssin uusiin korkeuksiin.
Bill Condon, 55, ei ole ihmissusi, mutta vanha kettu kuitenkin. Ohjaajan hieno Gods and Monsters (1998) kertoi Frankenstein-elokuvien luojasta James Whalesta. Mustavalkopätkä Frankensteinin morsiamesta (1935) pääosassa Elsa Lanchester toimii viitteenä Bellan ja Edwardin rajoja rikkovalle rakkaudelle samalla, kun näyte taustoittaa Edwardin verrattain hirmuista henkilöhistoriaa viime vuosisadan alkukymmeniltä.
Ohjaaja Condon on – ja myös James Whale oli homoseksuaali. Joissain arvioissa Aamunkoin alkujakso, jossa Edward metsästää miesuhreja Frankensteinin morsiamen näytöksestä, on nähty homoseksuaalisena viittauksena. Sateenkaarieroottinen tulkinta on – kirjailijan aikomuksista huolimatta — mahdollinen, kun sitä vielä tukee Edwardin, Bellan ja Jacob Blackin yhä tiiviimmäksi kasvava symbioosi.
Kun vastavihityt suutelevat metsäaukiolla vanhojen puiden keskellä, Guillermo Navarro antaa kameran kiertää 360 astetta parin ympärillä. Bellan ja Edwardin syvä yhteys häivyttää häävieraat taustalta. Yhteys Vertigon hulluun rakkauteen (1958), Hitchcockin déjà vu -elokuvarunoelmaan, löytyy nuorisoromanssin ajan kerrostumista sekä tietysti Edwardin halussa (ja pelossa) muuttaa Bella kaltaisekseen. Bella on ihminen, Edward vampyyri. Rakkauden on mahdollista kestää vain, jos Edward tekee puraisullaan morsiamestaankin vampyyrin. Ilman ”vampyrisoitumista” he eivät voi kokea rakkauden ja liiton täyttymystä, ”olla yhtä lihaa” ilman, että se olisi riski Bellan hengelle.
Öinen lumottu metsä tapahtumapaikkana, fantasiahäät, kilparakkaus ja identiteettivaihdokset paljastavat kirjailijan tehneen Aamunkoista eräänlaisen Shakespearen Kesäyön unelman teiniversion. Kulturellien viittausten lisäksi koululaiset voi lähettää elokuviin myös kotitaloustuntien lastenhoito-osuuden kuittaamiseksi. Häkellyttävimmillään Aamunkoi kertoo kaunistelematta naiseudesta, raskaudesta ja odotuksesta, jonka aikana Bella saa olla myös heikko, väsynyt ja ruma, mutta toisaalta vampyyritarina kertoo syntymisen ihanasta, joskin verisestä ihmeestä. Elämän ja kuoleman samanaikaisessa läsnäolossa Aamunkoi voisi olla sisarteos kuvataiteilijatohtori Teemu Mäen Death at Work –sarjan synnytysvalokuvalle.)
Outo raskaus käy syvälle Bellan luihin ja ytimiin. Myös Twilight paisuu melkein murtumispisteeseen sisältäpäin tulevista sisällön ja muodon uhista. Kornit piirteet tarinassa ja toteutuksessa — kilpakosijain puberteettinen kestomökötys, Cullenien miesten kömpelöt vampyyrimeikit, sivuosien pökkelöt Hunks-laumat, töksähtävät muodonmuutokset näyttäviksi tarkoitetuin efektein, saippuasarjamainen venyminen ja vanuminen – heikentävät kokonaisuutta ja imevät fantasialta voimaa. Aamunkoi 1 on kiinteämpi kuin edeltäjänsä, mutta aika ajoin elokuva uhkaa jähmettyy valkokankaalle flegmaattisena tarinaluurankona — kuin vampyyrisikiön jäytämä ja näivettämä Bella sohvannurkkaan.
Pipoa täytyy silti nostaa tekijäin luottamukselle yleisöön. Aamunkoi 1 on kaksituntinen jonkin odotusta ja kaiken epävarmuutta. Äitiys ei näyttäydy Bellalle ruusuisena. Synnytys on verta ja suolenpätkiä. Menetyksentäyteinen rakkauskohtaus on kuitenkin huippuhetki, kun vampyyrin on viimein käytettävä hampaitaan jopa lemmittyynsä. Inhorealistisessa pitelemättömyydessään – jossa on paljon myös ylikypsää kauneutta – Aamunkoi vertautuu näissä kohden David Cronenbergin briljanttiin kauhufilmin uustulkintaan The Fly – Kärpänen (1986).
Lapsivuoteessa kumarretaan kauhuromantiikan perinteelle aina Nosferatusta (1922) alkaen, kun Edward kaartuu hengettömältä vaikuttavan, kalvakan Bellan ylle antamaan pelastavat puraisut kaikkiin tämän raajoihin. Jacob saa hänkin hädän hetkellä mahdollisuuden suudelmaan kiertotietä. Hän antaa tekohengitystä Bellalle suusta suuhun –menetelmällä. Synnytys- ja lapsivuodekohtaus on pitkä ja hellittämätön. Vähään aikaan ei elonmerkkejä Bellassa esiinny. Jonkin verran toistoakin on punasävyisissä kuvissa tytön sisäelimistä, luonnottoman sikiön rikkomista luista ja ruumiin verenkierrosta. Silti kohtaus on intensiivinen samalla kun aika tuntuu pysähtyneen sekä valkokankaalla että katsomossa. Uutisraportit elokuvan aikaansaamista kohtauksista katsojissa johtuvat tuskin vain kuvauksen väriefekteistä. Ohjaaja Condon painaa enimmäkseen teineistä koostuvan yleisön päät vampyyriromanssin varjolla vasten elämän muuttumattomia perusehtoja. Melkoinen saavutus viihde-elokuvalta.
Meyerin luoma Cullenin perhe poikkeaa vampyyrikliseistä. Porraskäytävässä seinää vasten lepää suurikokoinen risti, jonka katsoja voi havainnoida vain ohimennen. Siitä voi kuitenkin päätellä, että krusifiksi ei ole pelote Twilightin vampyyrille. Kärsimystä korostava risti on vähämerkityksinen esine mormoneille, vaikka he eivät sitä kielläkään. Tämä voisi selittää esineen sijoituspaikan kumossa talon lattialla – ei siis ylösalaisin! Meyer haluaa mormonien tapaan nostaa kärsimyksen yläpuolelle toivon. Mutta ainakin elokuvaversio haluaa sekä syödä kärsimyksen kakun että säilyttää toivon leivoksena siinä rinnalla. Molempi parempi, sanoo vanha Hollywoodin viisaus, ja kompromissi panee varmasti kassakoneet kilkattamaan.
Ristin syrjäyttämisestä huolimatta Twilight myötäilee sanomassaan kristillisiä arvoja. Avioliitto ja perheyhteys ovat Aamunkoissa kunniassa, esiaviolliselle seksille ja abortille sanotaan ei. Ensin mainittu perustellaan järkevyydellä: vampyyrin ja ihmisen sekstaamisesta kun ei mitään hyvää seuraa! Jälkimmäinen esitetään Bellan valintana, naisen oikeutena omaan ruumiiseensa.
Siveys äityy vaivaannuttavaan kitschiin saakka kuherruskuukautena, Edwardin ja Bellan kahlatessa alastomina pitkin kuunsiltaa. Alastomuutta toki nähdään vain vyötäröstä ylöspäin. Vampyyritarinaan sopivasti kalpea iho on epätavallisen chic, mutta näky muuten samalla kertaa sekä häveliäs että kiusoitteleva. Kohtausten estetiikka lähenee tässä mauttomien, popsurrealististen julisteiden psykedeeliseroottista koristeellisuutta. Avioliitonkaan jälkeen ei paljasta pintaa parilta näytetä vyötärön alapuolelta, ei edes etäältä tai takaapäin. Vaikutelma on nykyelokuvaan tottuneelta epäluonteva, siis luonnoton ja tekopyhäkin, koska kuitenkin nämä ”alastonkohtaukset” on elokuvaan valittu kiihokkeiksi.
Mutta sängynpäädyn murtuminen häävuoteessa Edwardin ponnistuksessa ja jälkeenpäin valkeat höyhenet lakanoilla Bellan ympärillä toimivat osuvina symboleina. Miehen myöhempi pidättyvyys ei auta väistämätöntä – kahden viikon kuluttua Bellan kuukautiset ovat myöhässä. Vampyyrimiehen ei tarvitse kuin vähän housulla heittää!
Olemme taas Bellan puolella, kun Kristen Stewartin katseesta tunnistaa äidinvaiston. Naarastiikerikin välähtää silmissä puoliso Edwardin ja sydänystävä Jacobin puhuessa tyttöä loukkaavasti tulevasta vauvasta jonain ylimääräisenä, kuin uhkana.
Yksilöllistä, romanttista omien halujen tyydyttämistä tärkeämpänä Aamunkoi pitää uhrautuvaa rakkautta, joka on sukua eläinten väliselle leimautumiselle. Taylor Lautner — joka täyttää yleisön odotukset ja riisuu paitansa jo ensimmäisen puolen minuutin aikana, jotta siitä päästään — on huolehtivaisuudessaan aiempaa vakuuttavampi inkkari-ihmissusi. Lapsen itseoikeutettuna kummina Jacob Black unohtaa katkeruuden Edwardia kohtaan ja hautaa myös pahat aikeensa tämän jälkipolven suhteen. Koskettavasti Jacob polvistuu Renesmee-vauvan eteen, nöyrästi mutta näyttävästi kuin entisajan ritari. Eleen teinimäinen kömpelyys ei yhtään vähennä kohtauksen kohottunutta, pyhältä vaikuttavaa tunnelmaa. Jouluinen seimiasetelmakin nousee hakematta mieleen. (Myös mormonit viettävät joulua.)
Aamunkoin ensipuolikkaassa vampyyri ja ihmissusi liittoutuvat hoivaamaan nuorta äitiä. Edwardin ja Jacobin ristiriidat ratkeavat velvollisuudentuntoon rakastettua ja tämän lasta kohtaan. Robert Pattinsonin ja Taylor Lautnerin häilyvän yksipuiset tulkinnat saavat viimein tukea entistä vankemmasta tarinasta. Sivuosissa Billy Burke isänä ja Elizabeth Reaser sekä Sarah Clarke äiteinä vetreyttävät luonnekuvillaan ajoittain seisahtelevaa tarinaa.
Kristen Stewart on Twilightin tähti ja elokuvasarjan olemassaolon oikeutus. Bella joutuu olemaan pitkiä aikoja ääneti. Stewart saa pelkällä olemuksellaan esiin morsiamen arkailun, vaimon intohimot, raskauskivut ja valinnanvaikeudet. Ohjaaja ja kuvaaja laskevat näyttelijätähtensä varaan — eivätkä pety. Bella on vuoden parhaita naisrooleja. Kristen Stewartista ei voi irrottaa katsettaan. (HB)