Villin lännen legendaarisimman parivaljakon tie vie uran kohokohdista kohti kuolemaa viime vuosisadan alkupuolella.
Villin lännen legendaarisimman parivaljakon tie vie uran kohokohdista kohti kuolemaa viime vuosisadan alkupuolella.
Elokuvan loppuratkaisu vahvisti myyttiä entisestään, koska parivaljakon kohtaloa on edelleen arvuuteltu ja symposiumeja pidetty.
Bruce Chatwin kirjoitti parin Tulimaa-vuosista vielä 1980-luvulla. Ajatus oli, että sankaripari oliskin säilynyt Boliviassa hengissä ja jatkanut Argentiinan Tulimaahan. Siis toisin kuin Che Guevara.
Suosittelen Chatwinin Patagonia! Patagonia! -romaania kaikille tämän klassikkoelokuvan ystäville. Itse elokuva jää westernkanonissa eloon ennen kaikkea yhtenä parhaina tutkielmina miesten välisestä ystävyydestä. Se juontanee alkunsa jonnekin cro magnon -ajoille, kun saalista ei saanut luolalla jäkättävän vaimon, vaan reilun toverin avulla. Samalla saatiin amerikkalainen vastine mahdottomalle kahden miehen ja yhden naisen rakkaudelle kuin elokuvassa Jules & Jim.
Aikanaan elokuvan erikoisuus oli kuitenkin se, että se osasi yhdistää humoristisia ja anakronistisia elementtejä lännenelokuvan lajityyppiin. Vastapoolit pelaavat: tähti ja tuleva tähti (Newman vs. Redford), rankka aihe (vääjäämätön kuolema/hurtti huumori) ja ammattimaiset jahtaajat (kaikkea muuta kuin maastossa texwillerinä liikkuvat sankarit). Paul Newmanin mielestä parasta oli, kun katsoja luuli elokuvan menevän vasemmalle, se menikin oikealle. Hän ei todellakaan tarkoitanut aikansa poliittista ilmastoa, vaan tiettyä ennakomaittomuutta. Burt Barcharachin ja Hal Davidin kuolematon välimusiikki "Rain Keeps Falling On My Head" oli täysin hazardi ja odttomaton ratkaisu, joka toimi. Samalla se on hieno todiste hienon ystävätyypin kiteytyksestä: klovnista, jota kukaan ei voi olla rakastamatta. Me kaikki tunnemme ainakin yhden, parhaat kaksi.
Kuvan tarkkuus ei tietenkään edusta nykystandadreja, mutta varsinkin pimeässä kuvatut kohdat poikekavat suuresti DVD-laitoksesta edukseen kuvakohinan, rakeen ja yleisen epäsiisteyden saralla. Aika synkkäälkin eloa tosin näkyy välillä. Monoraita oli selkeä, ja uusi raita soi puolestaan perin luonnollisesti, ilman laatikkosoundeja. Ekstroissa kaksi kommenttiraitaa ja 35 min.dokumentti. (PS)