Kah­des­sa ajas­sa viih­tyvä oi­keus­sa­lid­raa­ma seu­raa juu­ta­lais­vai­no­ja Ka­li­for­niaan paen­neen Ma­ria Alt­ma­nin (He­len Mir­ren) tais­te­lua nat­sien viemän tä­tinsä muo­to­ku­van ta­kai­sin­saa­mi­sek­si. Ki­mu­ran­tik­si vyyh­din te­kee se, että yk­si­tyis­ko­dis­ta ryövä­tyn tau­lun maa­laa­ja on Gus­tav Klimt ja teos on eh­ti­nyt so­danjäl­kei­sinä vuo­si­na nous­ta "Itäväl­lan Mo­na Li­sak­si".

To­si­ta­pah­tu­miin pe­rus­tu­va elo­ku­va ker­taa vuon­na 1998 al­ka­nut­ta oi­keu­denkäyn­ti­put­kea, ja va­lot­taa siinä si­vus­sa ta­kau­mien kaut­ta myös vuo­den 1938 ta­pah­tu­mia Wie­nissä. Kieh­to­va ta­ri­na on dra­ma­ti­soi­tu na­pa­kas­ti ja kah­den ai­ka­kau­den puit­teet on niin ikään luo­tu ta­lou­del­li­sen us­kot­ta­vas­ti. Ku­vaus on kai­kes­ta pää­tel­len myös ver­rat­tain us­kol­li­nen to­si­ta­pah­tu­mil­le. Sekä nat­sien pa­koi­lus­sa että oi­keus­sa­li­kou­ke­rois­sa on ten­hoa, eivätkä as­kel­mer­kit ai­na me­ne hol­lywood­mai­sen kä­teväs­ti. Ker­ron­nal­li­ses­ti ote on pai­koin vii­pyi­levä, mut­ta ta­ri­na kestää sen.

Le­vyn do­ku­ment­tiai­neis­tos­ta pää­tel­len He­len Mir­ren on kuin il­met­ty Ma­ria Alt­man, jon­ka mut­kat­to­man leik­kaa­va ma­nee­ri yk­sistään te­ki­si tästä vir­kistävän tut­ta­vuu­den. Alt­ma­nin si­sa­ren­poi­kaa ja la­ki­miestä näyt­te­levä Ryan Rey­nolds luo niin ikään us­kot­ta­van epä­var­man mie­hen, jo­ka häi­lyy jos­sa­kin am­bu­lans­sin­jah­taa­jan ja vas­ta­ha­koi­sen ris­ti­ret­keläi­sen vä­li­maas­tos­sa, mut­ta ot­taa yhtä­kaik­ki nis­ka­len­kin vas­toinkäy­mi­sistä. Itä­val­lan val­tion edus­ta­jat elo­ku­va aset­taa yllättävän hen­kilö­koh­tai­seen roo­liin pu­re­maan ham­mas­ta ja kär­simään elo­ku­val­li­ses­ti vääjäämättömästä tap­pios­taan. Ikään kuin ky­se oli­si hen­kilöi­den vä­li­sestä kan­tees­ta. Va­lin­ta vai­kut­taa hel­pol­ta kli­seeltä, mut­ta ehkä sil­le on myös pe­rus­tei­ta to­si­poh­jas­sa.

Puit­teil­taan elo­ku­va on ko­mea, var­sin­kin 30-lu­vul­la liik­kues­saan. Elo­ku­van pe­rio­di­ku­vaus­ta oli­si­kin mie­lellään näh­nyt enemmän ja op­pi­nut sa­mal­la lisää ta­ri­nan kes­kiössä ole­vas­ta Bloch-Baue­rin su­vus­ta. Suh­tees­sa pe­rio­dio­sien tar­joa­maan kieh­to­vaan ku­vauk­seen jää 90-lu­vul­le si­joit­tu­va ar­vat­ta­vam­pi oi­keu­denkäyn­ti­tai­val hie­man kui­vak­si ja me­kaa­ni­sek­si hy­vi­tys­ta­ri­nak­si.

Hy­vi­tys­ta­ri­na mais­tuu lo­pul­ta hie­man kar­keakä­ti­seltä tut­kiel­mal­ta men­nei­syy­den vää­ryyk­sien oi­kai­se­mi­ses­ta, mut­ta elo­ku­van eh­do­ton vah­vuus on, että se herättää aja­tuk­sia puo­les­ta ja vas­taan. Ta­ri­nal­le elo­ku­vas­sa ase­tet­tu ke­hys toi­mii, mut­ta täy­sin ei voi vält­tyä lop­pu­teks­tien tuo­mal­ta si­vu­maul­ta, että 100 mil­joo­nan shek­ki ja tau­lun pää­ty­mi­nen yk­si­tyi­sen keräi­lijän ko­koel­miin ei ehkä sit­tenkään ol­lut laas­ta­ri oi­keaan paik­kaan. Jos maa­lauk­sen mal­li, maa­lauk­sen ti­laa­ja, tai­tei­li­ja, ai­ka­lai­set, ny­kyitä­val­ta­lai­set ja su­vun eloonjää­neet jä­se­net muo­dos­tai­si­vat ta­ri­nan va­la­mie­histön, mikä oli­si oi­keu­den päätös? Hyvä, aja­tuk­sia herättävä ko­ke­mus.