Dome Karukoski pääsi ohjaamaan kansainvälistä elokuvatuotantoa, joka perustui tunnetun kirjailijan elämäntarinaan.
Dome Karukoski pääsi ohjaamaan kansainvälistä elokuvatuotantoa, joka perustui tunnetun kirjailijan elämäntarinaan. Luonnollisesti se innosti suomalaista elokuvaväkeä. Odotukset nousivat, mutta suurmenestys jäi saamatta.
Elokuvaa voi kuitenkin suositella J.R.R. Tolkieniinsa intohimoisesti suhtautuneille, ja hieman yllättäen myös tyylikkäistä rakkauselokuvista pitäville.
Tähän väliin jääkin sitten aikamoinen yleisönosa. Miksi näin? Karukosken ohjaamisesta saati näyttelijöiden ammattitaidosta se ei jää kiinni.
Sanoisin, että käsikirjoitus ontuu. Jotenkin sen siirto elokuvaan ontuu, mutta miksi, se onkin vaikeasti määriteltävissä. Jotenkin tunnelma on sinänsä oikea, mutta lattea.
Loppujen lopuksi Berenin ja Lúthienin eli Johnin ja Edithin kaunis yhteinen tarina kantaa parhaiten. Poikanelikon yhteisöllisyyskin kuvataan tavallista paremmin, vaikka lapselliset tunnushuudot vaivaannuttavatkin. Sitä vastoin itse päähenkilön mallasviskeissään ilmoille päästämät, perin peitellyt Joukahainen ja Väinämöinen -huudahdukset kuuluvat elokuvan parhaimpiin hetkiin.
Se viittaakin käsikirjoituksen ohuuteen. Elokuva muistuttaa muusikkoelämänkertoja, joista ei hohtimillakaan saa irti, mihin artistin taide oikein pohjaa, miten se on luotu tai mihin sillä pyritään.
Aivan suoraan tästä ei ole kyse, mutta kirjojen pohjaa kuvataan ylimalkaisina heittoina ja asiaa tuntemattomille hämäräksi jäävillä viittauksilla.
Ostin ensimmäisellä interrail-matkallani elokuussa 1983 Humphrey Carpenterin Tolkien-elämänkerran Shakespeare & Co -kirjakaupasta. Se kertoi paljon elokuvaa paremmin, kuinka kirjailija ammensi proosaansa innostustaan germaanisista ja skandinaavisista mytologioista, mutta ennen kaikkea suomen kielestä.
Kalevala sai paljon painoarvoa Carpenterin kirjassa. Lienee ihme, ettei sitä enempää painotettu suomalaisohjaajan elokuvassa. Ehkäpä Karukoski syyllistyi sinänsä ymmärrettävästi kansalliseen vaatimattomuuteemme tai ei halunnut liikaa dominoida skenaristien työtä.
Yksi asia minua henkilökohtaisesti huvitti. Elokuvan dialogin suomentaja teki saman virheen kuin yo-aineeni keväällä 1982. Kirjoitin LOTR:n viittauksista historiallisiin ilmiöihin: sormus=atomipommi, Mordor=Saksa, Saruman=teollistuminen, hobitit/haltiat jne=anglosaksinen sääty-yhteiskunta. Näin, vaikka Mika Waltarin tapaan Tolkien kielsi jyrkästi kaikki allegoriat.
Minkä virheen siis teimme? Kirjoitimme Keskimaa. Ilman väliviivaa. No, opettaja tai lautakunta eivät olleet kiilusilmäisiä tolkienisteja, joten he eivät huomanneet. Laudatur tuli.
Kuva piirtyy tarkasti ja ennen kaikkea elegantisti, aikansa miljöötä kunnioittaen. Ääniraita kuulostaa rutiininomaiselta, mutta toimivalta. Ekstroihin on tallennettu kommenttiraita, 13 min. dokumentti, 13 min. poistetut kohtaukset ja kuvagalleria. (PS)