”­He lä­het­tivät va­hin­gos­sa sen ai­noan hyvän mie­hen”.

H­BO:n Tser­no­byl-mi­ni­sar­jan kat­so­mi­nen tuo hen­kilö­koh­tai­sel­la ta­sol­la kak­si hei­jas­tu­maa men­neestä. Tai­sin saa­da toi­mit­ta­jan pai­kan 1980-lu­vun al­ku­puo­lel­la näy­te­ju­tun an­sios­ta, jos­sa ker­roin au­kea­man ver­ran, kuin­ka ydin­voi­ma­la ei voi räjähtää. Niin se vaan tässä sar­jas­sa räjähtää. Räjäh­dyk­sen voi­mak­kuus ja se, mikä räjähtää, on ai­heut­ta­nut ai­na­kin fis­sio­reak­tion asian­tun­ti­jat moit­ti­maan sar­jan to­del­li­suus­poh­jaa.

Se ei nyt kui­ten­kaan ole oleel­lis­ta. Ky­seessä on mer­kittävä ker­to­mus kaik­kien ai­ko­jen pa­him­mas­ta ydin­voi­ma­laon­net­to­muu­des­ta. Se osoit­ti kom­mu­nis­ti­sen jär­jes­telmän va­lu­vian sel­lai­sel­la konk­re­tial­la, että jo­pa Neu­vos­to­lii­ton ro­mah­duk­ses­ta syy­tet­ty Mi­hail Gor­bats­hov (ei ko­vin näköi­nen Da­vid Den­cik: olen seis­syt met­rin päässä al­ku­peräi­sestä) pys­tyi koh­tuul­li­sen us­kot­ta­vas­ti väittämään on­net­to­muu­den lo­pel­ta kaaa­nee­ni ko­ko val­tion. Se oli al­ku­sysäys, to­dis­te jo­pa kaik­kein so­keim­mil­le ja kuu­roim­mil­le, et­tei jär­jes­telmä toi­mi­nut.

Mikä se toi­nen hen­kilö­koh­tai­nen hei­jas­tu­ma oli? Se ta­pah­tui 1990-lu­vun vaih­tees­sa, kun tu­tus­tuin vas­tikään edes­men­neen toi­mit­ta­ja­le­gen­da Heik­ki Haa­pa­vaa­ran ja ou­lu­lai­sen ku­vaa­jan Heik­ki Sar­via­hon kans­sa ato­mie­ner­giajär­jestö IAEA:n jär­jestämällä mat­kal­la Pol­jar­ny­je Zo­rin ydin­voi­ma­laan. Hen­kilö­koh­tai­seen käyttöön saa­mam­me gei­ger-mit­ta­rit na­kut­ti­vat Imand­ra-jär­ven etelä­lai­dal­la si­jain­neen voi­ma­lan sisällä tur­val­li­sia lu­kea­mia, mut­ta kor­keam­pia kuin Suo­mes­sa oli to­tut­tu. Sal­la si­jait­see noin 50 ki­lo­met­rin päästä. Kuu­lem­ma oli tur­val­lis­ta.

Hie­man to­sin ar­ve­lut­ti, kun sa­tuin vil­kai­se­maan oh­jaus­sa­lin taak­se. Pyy­sin ku­vaa­jaa ikuis­ta­maan näyn kont­roil­li­seinän toi­sel­ta puo­lell­ta: le­dei­hin joh­de­tut sähkö­joh­dot ki­mal­te­li­vat ku­pa­ri­se­na se­ka­mels­ka­na. Mitäpä muo­via saa­ti eris­tyk­siä tuh­laa­maan. Sa­man­lai­nen huo­ne tu­lee tu­tuk­si tämän­kin sar­jan kes­kei­sissä koh­tauk­sis­sa. Har­mi, et­teivät hok­san­neet ku­va­ta seinän ta­ka­na. Se oli­si ol­lut ai­ka ku­vaa­va sym­bo­li maan hällävä­liä-tyy­listä.

Kai­ken hui­puk­si otin it­se pää­ku­vak­si ku­van voi­ma­lan joh­ta­jas­ta oi­kein lu­van kans­sa. Siinä hän po­see­ra­si mel­levänä ja ve­te­li ul­ko­sal­la ma­hork­kaa. Luu­len, että joil­tain poh­jois­suo­ma­lai­sil­ta lu­ki­joiil­ta lop­pui­vat unen­lah­jat, jos sat­tui­vat ku­van nä­kemään. Her­ran ole­mus oli 30 vuot­ta sit­ten kuin yk­si yh­teen tv-sar­jas­sa ylen­nystä odot­ta­van kol­le­gan­sa (Paul Rit­ter) kans­sa, jon­ka jääräpäi­syys yh­dis­tyi ah­neu­teen me­ga­lo­maa­ni­sin seu­rauk­sin.

Mut­ta san­ka­rei­ta­kin löy­tyy, jos on kon­nia­kin. It­se te­hok­kaan sä­tei­ly­mit­ta­rin räjäh­dys­pai­kal­le aja­va ken­raa­li, kol­me uh­rau­tu­vaa put­ki­miestä ja ener­gia­mi­nis­te­ri (S­tel­lan Skarsgård) ovat heitä. He tie­sivät kai­ken lisäk­si vaa­ras­ta reaa­liai­kaan toi­sin kuin sa­dat duu­na­rit ja so­ti­laat, jot­ka pai­kal­le ko­men­net­tiin. Suu­rin san­ka­ri on pis­te­liääs­ti elämääm­me fak­to­jen jäl­kei­sessä maail­mas­sa viit­taa­va tie­de­mies, jo­ka tehtävänä on syyl­lis­tyä mui­den puo­les­ta tietä­mi­sen ri­kok­seen Neu­vos­to­lii­tos­sa. Hän on apu­laisp­ro­fes­so­ri Va­le­ri Le­ga­sov (Ja­red Har­ris), jo­ta il­man suu­rin piir­tein puo­li Eu­roop­paa oli­si kär­si­nyt hen­gen­vaa­ral­li­ses­ta las­keu­mas­ta.

Kun yk­silöä ei suo­jaa la­ki saa­ti pe­rus­tus­la­ki, hän on ab­so­luut­ti­sen val­lan uh­ri. Ta­val­laan sa­ma il­miö muis­tut­taa hil­jat­tain ajan­koh­tai­sek­si nous­sees­ta kes­kus­te­lus­ta Suo­men jat­ko­so­dan pää­ma­jas­ta. Ylipääl­liköl­le ei us­kal­let­tu ker­toa to­tuut­ta kuin vas­ta sit­ten, kun het­ki oli so­pi­va ja joh­ta­ja hyvällä tuu­lel­la. Eipä vai­ku­ta ko­vin te­hok­kaal­ta saa­ti kan­sal­li­sen tur­val­li­suu­den au­vol­ta. Venäjältäkö nämä­kin opit oli saa­tu?