Jos kiinalainen Bruce Lee oli kungfu-elokuvien ykkösmies, japanilainen Sonny Chiba kantoi samalla vuosikymmenellä japanilaisen karategenren viittaa.
Jos kiinalainen Bruce Lee oli kungfu-elokuvien ykkösmies, japanilainen Sonny Chiba kantoi samalla vuosikymmenellä japanilaisen karategenren viittaa. Sensuuri poisti aikoinaan Chiban elokuvat Euroopasta, mutta jenkkien länsirannikolla nuori Quentin Tarantino innostui suuresti taisteluelokuvista, joissa pääpaino ei ollut epäuskottavilla ja näyttävillä tekniikoilla, vaan rajussa ja suoraviivaisessa katutappelussa. Lee oli usein puhdassieluinen sankari, kun taas Chiba omasi realistisemman onnensoturin ja antisankarin elkeitä.
Genren kuuluisin teos The Street Fighter edustaakin martial arts –elokuvien joukossa Michelin-ravintoloista tuttua emulsiotekniikkaa. Eriväriset nesteet lentelevät jopa mustaa huumoria lähennellen. Lyönnit sattuvat, eikä naisiakaan säästellä. Sentimentaalisuutta ripotellaan sekaan suurin piistein viiden sekunnin verran.
Kuva näyttää jopa yllättänkin tarkalta ja värit toistuvat kauniisti,varsinkin jos tätä vertaa saman ajan Honkong-elokuviin. Ääniraita toistuu aika selkeästi. Osa The Street Fighter Collectionia. Boksi sisältää myös trilogian muut elokuvat The Return of the Street Fighter ja The Street Fighter’s Last Revenge. Ei ekstroja. (PS)