"Sänky vaiko seslonki?" Tauno Palon ja Ansa Ikosen tähdittämä Vaimoke oli suomalaisen elokuvan kuuluisimman parin toinen yhteisesiintyminen ja kaikkien aikojen paras.
Ohjaaja Valentin Vaala iski mielenkiintoiseen saumaan Hilja Valtosen pari vuotta aiemmin ilmestyneen romaanin pohjalta. Tulenkantajat toivat urbaanit arvot vasta 1920-luvulla kansallisromanttisen eetoksen rinnalle. Kun torpparijärjestelmä laukesi ja maaseudun työväestö virtasi maalta kaupunkiin, mentiin tehtaisiin ja saatiin ainakin kyseenalainen vapaus. Naisille se merkitsi valintaa: joko töihin tai rikkaisiin naimisiin, mutta valinta oli sekin.
Naisten vapautumisen kuvaajana Vaimoke ei ole menettänyt tehoaan laisinkaan. Kummallista kyllä, henkilöhahmot on kuitenkin sovinisteja myöten kuvattu monimuotoisina toimijoina. Tässä ei ole hyvä-paha –asetelmia, ainoastaan ihmisiä, jotka toimivat säätynsä ja sukupuolensa asettamien rajojen ahdistamina.
Nyttemmin voi myös ihastella sympaattista elokuvantekoa. Kepeys ja hienostunut huumori ei ole ollut mikään itsestäänselvyys suomalaisessa taiteessa.
Ansa Ikonen nostettiin nopeasti valkokankaan gloriaan, mutta hän ei kypsällä iällään saanut enää kunnon rooleja elokuvassa saati näyttämöllä. Ikonen oli Suomen Bette Davis, ei enempää eikä vähempää. Tavallaan hän jäi Taunonsa vangiksi.
Vaimoke osoittaa, kuinka hän pystyi suvereenisti esittämään modernia nuorta naista, joka osaa supliikin olematta liian kärkevä. Samalla hän ei menettänyt viehättävyyttänsä. Pelkällä kauneudella tai eroottisella vireellä ei ole tässä leikissä mitään jakoa. Tässäpä tavoitetta naisille kautta aikain.
Kuten kaikissa Suomi-Filmin klassikoissa katse kiinnittyy menneen merkkeihin. Tapahtumat sijoittuvat Jokelaan, joka tuli kaikelle kansalle tutuksi vasta 70 vuotta myöhemmin aivan toisissa merkeissä. Tummaa sävyä antaa myös se, että Suomen toiseksi suurimpaan kaupunkiin Viipuriin matkataan ex tempore iltajunalla. Päähenkilö kuvaa isälleen äitiä ”kammottavana Mussolinina”. Puijon tornikin on vielä perin matala, kuin valmiina ilmatarkkailun asemaksi.
Kuva (1.33:1) on katsottava, vaikka printtivirheet halkovat kuvapintaa tämän tästä. Monoääniraidan taustakohina häiritsee aika tavalla. Dialogi kuitenkin toistuu tuskitta. Levylle ei ole tallennettu muita ekstroja kuin Suomi-Filmien trailereita. (PS)