Billy Bob Thornton on kuin luotu jyrkkiin rooleihin.
Billy Bob Thornton on kuin luotu jyrkkiin rooleihin. Katse ei värähdä, eikä sielu huuda tuskasta jos hairahtuukin. Laaturooliensa välissä hänelle räätälöidään milloin paheellisten pukkien tai, kuten nyt, kusipäisten voimisteluopettajien rooleja.
Tällä kertaa kaikkien koululaisten kauhu alkaa seurustella psykologisia bestsellereitä suoltavan, entisen nöyryytettävänsä äidin (rutiininomainen Susan Sarandon) kanssa.
Ikävä kyllä elokuva hukkaa erinomaisen aiheensa tuomat mahdollisuudet. Huumori on kökköä ja tapatumien kirjo liian epäuskottavaa. Katsojaa yritetään viedä kuin pässiä narussa myötähäpeän syövereihin, mutta eihän se onnistu, jos vastassa on nykypäivän tositv:n turruttamia katsojia.
Kenelläpä ei toki olisi ollut kokemuksia telinevoimistelusta tai murtomaahiihdosta innostuneista maikoista. Yleensä opettajat taisivat olla poikien puolella paremmin hyviä tyyppejä, mutta tyttöjen puolelta kantautui karmeita tarinoita tamburiinin paukuttelijoista.
Itse muistan oululaisen Kuusiluodon yläasteen ja lukion voimisteluopettaja Perttu Perovaaraa lämmöllä. Hän oli varmaan koulun huumorintajuisimpia ja humaanimpia opettajia. Perttu veti vapaa-ajallaan koristreenejä ja antoi muissa kouluissa opiskelleiden kaveriemmekin tulla mukaan. Mutta jos hänet hermostutti, huh huh. Toisin sanoen hän toimi eräänlaisen etävanhemman roolissa, mikä on kasvuikäisille tärkeää. Huomata, että joku muukin vanhempi ihminen välittää.
Mutta Jenkeissä urheilu on vakavampi asia ja armeijamaisemmin johdettu, joten aihe varmaankin samastuttaa helposti katsojansa. Mutta pettymys on sitäkin suurempi, kun elokuva ei vastaa odotuksia.
Laadukas kuva ja ääniraita. Ekstroissa kymmenen poistettua tai pidennettyä kohtausta (13 min.), 16+12 min. dokumentit ja traileri. (PS)