Ryuichi Sakamotolle tuli kiire.
Ryuichi Sakamotolle tuli kiire. Tieto kehossa muhivista syöpäsoluista pani japanilaissäveltäjän miettimään elämän hetkellisyyttä ensimmäistä kertaa. Ohjaaja Stephen Nimura Schible tallensi nämä mietinnät elokuvaksi. Kuoleman ja musiikin liitosta kutoutuu epätyypillinen taiteilijaelämäkerta.
Historian musiikillisiin urotekoihin ei juuri palata, johdonmukainen kerronta ei ole tärkeää. Haastattelut nivoutuvat kokonaisuudeksi, persoonaa hitaasti syventäen. Merkityksellisimmiksi kohoavat työnteon ohessa käydyt filosofiset pohdinnat. Japanilaissäveltäjä näkee musiikin kuin vain suuri taiteilija voi.
Sairaskertomus unohtuu taustalle, mestarin intoutuu syvälle äänitysprojekteihinsa. Sakamoto kuuntelee sateen ropinaa ämpäri päässään. Mikrofoni suunnataan milloin kolisevaan symbaaliin, milloin solisevaan puroon. Taide syntyy leveä hymy kasvoilla. Lapseninto paistaa nauhurin tallentaessa. Luonnon oma äänimatto toimii pohjana mollivoittoisille sävelkuljetuksille.
Surun ja epätietoisuuden keskelläkin myönteisyys elämään säilyy työn avulla. Sakamoton suurin huoli on, ehtiikö hän synnyttää tarpeeksi musiikkia jälkipolville. Musiikkia, jolla olisi merkitys. Pystyisipä jokainen kuolemantuomion saanut nauttimaan jäljellä olevista rajatuista hetkistä samalla kiihkolla.
Puhdasta viisautta tulviva elokuva nähdään osana huhtikuista Season Film Festival -ohjelmistoa. Elokuvassa ei ole suomenkielistä tekstitystä. (VA)