Kan­taaot­ta­va mus­tad­raa­ma kym­men­vuo­tiaas­ta Hit­ler Ju­gend -po­jas­ta, jon­ka mie­li­ku­vi­tu­systävä on gruu­vi Adolf Hit­ler (oh­jaa­ja it­se) ja nyt ko­ti­ta­lon seinän sisästä löy­tyy äi­din pii­lot­te­le­ma juu­ta­lais­tyttö.

Par­haan adap­taa­tion Os­ca­ril­la pal­kit­tu elo­ku­va nä­kee haus­kuu­den jul­muu­des­sa, mut­ta nau­ru­jen si­jaan vai­kut­taa kiin­nos­tu­neem­mal­ta ot­ta­maan kan­taa va­ka­viin asioi­hin ko­me­dian tuo­mal­la tur­val­li­sel­la alus­tal­la. Hä­kel­lyttävän terävä­kat­sei­nen ja kie­ro­pu­hei­nen elo­ku­va on syystä herättä­nyt huo­mio­ta. Nat­sien esittä­mi­nen koo­mi­si­na ja jo­pa osin sym­paat­ti­si­na hah­moi­na on ai­heel­li­ses­ti nos­tat­ta­nut silmä­kul­mia, mut­ta tässä fars­sil­la tun­tuu ole­van suu­rem­pi päämäärä kuin nau­rat­ta­mi­nen.

Ab­sur­dein­kin ha­vain­to voi­daan tässä heittää an­teek­si­pyy­te­lemättä ja täy­sin po­ke­ril­la — ja se höpsöin­kin heit­to tu­lee va­lu­rau­tai­sen ank­ku­rin kans­sa. Dia­lo­gi am­men­taa aja­tuk­sel­la 2. maail­man­so­dan ajan­ku­vas­ta, mie­li­ku­vi­tus­ka­ve­reis­ta ja jo­pa mie­li­val­tai­sen kär­si­myk­sen vai­ku­tuk­ses­ta psyyk­kee­seen. Kei­tos on ou­to, yllättävä ja alun to­tut­te­lun jäl­keen myös kieh­to­va tut­kiel­ma. Ko­ko­nai­suu­den pitäi­si ha­jo­ta sek­ka­sor­toi­sek­si aja­tus­ten ka­ko­fo­niak­si, mut­ta re­sep­tissä on niin pal­jon ge­la­tii­nia, että ka­pus­ta­kin säikähtää kuun­te­lua­sen­toon odot­ta­maan vii­meistä ka­neet­tia.

So­dan lo­pun lä­hes­tyessä pik­ku­po­jis­ta on kir­jai­mel­li­ses­ti tul­lut pa­pe­ri­so­ti­lai­ta, van­hem­mis­ta aa­vei­ta ja ar­jes­ta sa­tua, mut­ta sa­mal­la myös fa­na­tis­min rip­peet ovat ka­ris­seet pois ja pok­ku­roin­nin si­jaan kä­det ha­pa­roi­vat jo­ta­kin hä­viävän ai­toa elämästä, ystä­vyy­destä ja ken­ties myös sel­viy­ty­mi­sestä. Suu­ri yk­sittäi­nen ne­ron­lei­maus ehkä puut­tuu ta­ri­nas­ta, mut­ta sen si­jaan tässä on ki­ma­ra no­vel­li­mai­sia sat­tu­muk­sia, jot­ka tun­tu­vat us­kot­ta­vil­ta pos­ket­to­mas­ta alus­ta huo­li­mat­ta.

Mut­ta mik­si tämä on ka­ni? Mik­si kat­so­jan pitäi­si ol­la ka­ni? Las­keu­tuak­sem­me ka­nin ko­loon? Vai an­taak­sem­me elo­ku­van vetää ka­ni ha­tus­ta? Täy­tyy myöntää, että kaik­ki nons­top-sa­no­ma­lii­ken­ne ei vielä en­simmäi­sellä ker­ral­la is­kos­tu­nut ta­jun­taan, mut­ta elo­ku­van kun­niak­si täy­tyy las­kea, että sen voi­si jo­pa kat­soa uu­del­leen.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu Ch­ris­ti­ne Leu­nen­sin kir­jaan "Ca­ging Skies".