Fatou kertoo tarinansa videokameralle takautumana.
Fatou kertoo tarinansa videokameralle takautumana. Ruotsalaisten teinielokuvien sarja saa jälleen uuden osan. Nuorten jutut ovat epäuskottavia, teinit eivät toimi länsinaapurissa sentään näin montaa astetta rohkeammin. Seksistinen kielenkäyttö ällöttää. Nykynuorisosta on ongelmallista sanoa, minkä ikäisiä kuvataan. Näyttelijät näyttävät helposti täysikäisiltä, mutta juttujen perusteella voisi kuvitella kyseessä olevan yläasteikäisten.
Kuten tunnettua teinielokuvissa, seksiä on harvoin, pakottamista sitäkin useammin. Tuleekin usein mieleen, onko käsikirjoittajien ja ohjaajien ajatuksissa raiskauksen kiihottavan katsojaa – kerrasta toiseen. Helppo käännekohta elokuvalle on toki taattu. Pojat hankkivat viinat, pakkojuottavat sen neideille ja yrittävät oikotietä hameen alle. Meneehän se oikeassa maailmassakin aina näin.
Tyttöjen välistä luottamusta puntaroidaan. Väkivallan siirtyminen — ja suvaitseminen — sukupolvelta toiselle liittyy tarinaan, joskin päälle liimatusti. Teinien harrastamaa puhekielen jatkuvaa toistoa ei tahtoisi kestää.
Ghettouhkailu on monikulttuurisen yhteiskunnan mukanaan tuoma ongelma, se tulee esille kärjistettynä. Henkilöhahmoista juuri kukaan ei herätä sympatioita. Tahallinen valinta, toisenlainen lähestymistapa olisi saattanut toimia tehokkaammin.
Epärealistista valoa ja väriä, studiomaisuutta. Rakeisuus ei häiritse. Suomennoksessa teinipuhe muuntuu kummalliseksi. Matka suomentajan ja koulunpihapuheiden välillä on yllättävän pitkä. Miettikääpä vaikka esimerkkisanaa ”bitch”, joka taipuu tässä tapauksessa suomen kielessä harvoin kuulluksi sanaksi ”bitsi”. (VA)