Sex and the Cityn jatko-osassa Carrie ja tytöt jatkavat seikkailujaan, eli nättien napojensa ympärillä pyörimistä.
Sex and the Cityn jatko-osassa Carrie ja tytöt jatkavat seikkailujaan, eli nättien napojensa ympärillä pyörimistä. Nyt lennetään Arabiemiirikuntiin vähän irrottelemaan, kun avioelämä kolhii henkisiä ikisinkkuja. Lakinainen Miranda antaa pitkät miessovinistiesimiehelle ja Charlotte ottaa lomaa lapsista. Carrie kyllästyy Mr. Bigin löhöilyyn designsohvalla, mustavalkoklassikoita suoltavan taulutelevision äärellä. Naiset tarttuvat Samanthan Lähi-idän All Inclusive -matkakutsuun kuin pelastusrenkaaseen.
Itse panin Cyndi Lauperin True Colours -laulun soimaan toistolle. Söin ylellisesti auringon viime säteiden lämmössä mikrokuumennettua kiinalaista ruokaa velkaisen kotini vetoisella terassilla. Nautin lasin viiniä – kyllä, elokuva-arvostelijoille se on työaikana sallittua. Vaimokin on virkamatkalla. Kuka voi väittää, etten olisi sopivassa mielentilassa arvioimaan Sinkkuelämän kakkososaa?
Saattaa olla, että omat vaihdevuoteni käyvät päälle. Aistinkin kuumia aaltoja, mutta voi se olla se viinikin. Saa kai silti kysyä, miksi vain miehille sallittaisiin veikeät kaveritarinat ja vekotinorgiaelokuvat? Naisetkin tarvitsevat omat filmilliset siskoilunsa ja shoppailunsa. Älkää kertoko pojille minun sanoneen, mutta ei Sex and the City 2 ole sen huonompi kuin viimeinen James Bond (eihän se ollut kaksinen, mutta se ei nyt ole jutun ydin). Jos Mamma Miasta ja Sinkkuelämistä voi päätellä, tytöille (kaikissa ikäluokissa) suunnatuilla elokuvilla on tulevaisuus. Naiset voivat pian jyrätä elokuvayleisönä samassa mitassa kuin teatterin katsomoissa, jos filmimaailma huomaa ilmiselvän tilauksen.
Ensimmäinen Sinkkuelämää oli elokuvana ihan hirveä. Käsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja Michael Patrick King on parantanut kahden vuoden takaisesta. Jatko-osan puitteet ovat vahvemmat ja näyttelijät rooleissa enemmän kotonaan. Se vähä, mitä tarinaa löytyy, kerrotaan sujuvasti. Enimmäkseen elokuva on, kuten sen päähenkilötkin, parhaimpiinsa pyntätty ilman erityisen selkeää ajatusta siitä, mihin pitäisi suunnistaa.
Koreata turhuutta
Sarah Jessica Parkerin Carrie kaipaa aviossa enemmän kuohua ja kuplimista. Ehkä hän pelkää, että huoleton elämä valuu Mr. Bigin sohvan kautta kohti kiljuvia kakaroita.
Kim Catrall on seksinnälkäisenä Samanthana kävelevä katastrofi, mutta sisukas sellainen.
Kuivakka Miranda (Cynthia Nixon) vetää asialinjaa, mutta yhteispeli Charlotte-hiirulaisen (Kristin Davis) kanssa on elokuvassa hauskinta, varsinkin riemukkaassa tissuttelu-ja-tunnustus -kohtauksessa. Taidankin fanittaa Charlottea, sillä Kristin Davis osoittautuu tyttöporukan taitavimmaksi komedienneksi.
Todellisia ongelmia näillä kultalusikka takapuolessa syntyneillä hahmoilla ei ole. Ei ainakaan sellaisia, mitä pieni slummailu huono-osaisempien katupuoliskolla ei korjaisi. Elokuvan sympaattisin hahmo, Abu Dhabin hotellipalvelija Guarau (Raza Jaffrey), tyytyy osaansa rikkaampien orjatyövoimana. Sellainen hellyttää Carrien isoon tippiin.
Lähi-idän aktivisteina Carrie, Miranda, Charlotte ja Samantha ovat tasa-arvon lähettiläitä. Hunnutetut arabinaiset halutaan tietysti vapauttaa länsimaisten sisartensa kaltaisiksi vaateripustimiksi.
Kakkososan tähtäin kohoaa, kun juonielementtinä sivutaan romanttisia komedioita ja Clark Gablen, Cary Grantin ja Claudette Colbertin Hollywood-eleganssia.
Maaliin ei osuta, mutta yrityskin hyvä. Vuoropuhelu on nyt napakampaa ja yksiriviset tokaisut naurattavat. Kuten vitsi hormonikuiskaajasta – tai vaihdevuosien uhkaama Samantha, kun hänen estrogeeninsä ”have left the building”.
Elokuvassa on pari mukavaa musiikkinumeroa. Ensimmäisestä vastaa hääkohtauksen emäntä Liza Minnelli. Toisessa nelikkomme tarttuu joukolla karaokemikkeihin. Teemalauluna lopputeksteissä soi Cyndi Lauperin moderni ikivihreä. Myös Jennifer Hudsonin esittämä Love Is Your Color mukailee sitä plagiaatiksi asti.
Sinkkuelämää kakkonen on kaksi ja puoli tuntia koreata turhuutta. Sehän sopii meille laiskoille auringossa. (HB)