Sa­not­ta­koon en­sin, että Ant­ti Rei­ni on ai­na upeaa kat­sot­ta­vaa val­ko­kan­kaal­la. Näyt­te­lijän kar­hean­ki­pak­ka ole­mus jäi läh­temättömäs­ti mie­leen jo 90-lu­vun alus­sa Jan Troel­lin mes­ta­ril­li­ses­sa to­sielämän mur­ha­ta­ri­nas­sa Il Ca­pi­ta­no. Sen jäl­keen Rei­ni on näy­tel­lyt Suo­mes­sa, Ruot­sis­sa ja jo­pa Sak­sas­sa mel­kein kah­dek­san­kym­mentä roo­lia elo­ku­vis­sa ja te­le­vi­sios­sa. Sil­ti pääo­sat ovat ol­leet har­vas­sa. Nyt niitä ro­pi­see kuu­den uu­den Va­res-fil­min myötä.

Ju­ha Vei­jo­nen oli Va­rek­se­na ihan mai­nio, mut­ta Alek­si Mä­kelän oh­jaa­mis­sa ta­ri­nois­sa yk­si­tyi­set­siväm­me tun­tui jäävän si­vu­hen­kilök­si omis­sa elo­ku­vis­saan. Va­res — pa­han suu­del­ma te­kee alus­ta läh­tien selväk­si, ku­ka on tämän lai­van kap­tee­ni. Rei­ni on jo­ka ku­vas­sa us­kot­ta­va, vaik­ka Va­rek­sen ta­va­ra­merk­kimäi­nen sisäi­nen mo­no­lo­gi, eli oma ker­to­janää­ni täy­sin tar­peet­to­ma­na piir­teenä fil­missä, kai­vaa maa­ta hen­kilö­hah­mon al­ta. Mo­nes­sa muus­sa­kin koh­taa näyt­te­lijä jou­tuu paik­kaa­maan elo­ku­van puut­tei­ta. Rei­ni on kuin meikäläi­nen Ro­bert Mitc­hum: pur­jeh­tii ar­vok­kaas­ti huo­non­kin elo­ku­van lä­pi hu­vit­tu­nee­na ympä­rillä käyvästä ko­hel­luk­ses­ta, ot­ta­mat­ta mitään tur­han va­ka­vas­ti.

Pa­han suu­del­mas­sa Va­res pal­ka­taan tut­ki­maan vuo­den­ta­kais­ta, sel­vittämättömäk­si jää­nyttä tei­ni­tytön mur­haa. Epäil­ty­jen pii­ri jää he­ti kät­te­lyssä pie­nek­si: jo­tain mätää on uh­rin per­heessä ja lä­hi­su­vus­sa. Pa­la­set al­ka­vat aset­tua koh­dal­leen, kun palk­ka­tap­pa­ja ryh­tyy ki­ristämään toi­mek­sian­ta­jaan­sa. Yllättäväs­ti po­lii­si­kun­ta ot­taa Va­rek­sen tut­ki­muk­set to­des­ta siinä vai­hees­sa, kun per­he ha­luai­si jo luo­vut­taa. Se­kai­nen mys­tee­ri ei kui­ten­kaan au­kea, en­nen kuin mur­ha­lu­vut lisään­tyvät.

E­lo­ku­va on roo­li­tet­tu pä­te­vin kas­voin. Yleensä vah­vas­ti fo­ku­soi­tu­nut Ou­ti Mäenpää ei to­sin ole par­haim­mil­laan su­re­va­na äi­tinä. Suo­ri­tus on tur­han yk­sioi­koi­nen. Syyn vie­rittäi­sin hei­kol­le kä­si­kir­joi­tuk­sel­le, puut­teel­li­sel­le oh­jauk­sel­le ja epäon­nis­tu­neel­le ku­vaus­tyy­lil­le. Ka­me­ra juok­see usein hal­lit­se­mat­to­man tun­tui­ses­ti päin näyt­te­lijää, vaik­ka ympä­rillä ku­lu­van vuo­den Eu­roo­pan kult­tuu­ripää­kau­pun­ki Tur­ku näyttää­kin ko­meal­ta.

S­van­te Mar­tin ja Vil­le Vir­ta­nen täyttävät paik­kan­sa mah­tai­le­va­na po­mo­mie­henä ja neu­root­ti­se­no­loi­se­na luen­noit­si­ja­na. Mut­ta vä­hin eväin heidän­kin on roo­lin­sa ra­ken­net­ta­va.

Pis­teet ko­tiin tuo när­hen mu­nat näyttävä Anu Si­ni­sa­lo, jo­ka vie ta­ri­nan mie­hiltä ja­lat al­ta, Va­res mu­kaan lu­kien. Si­ni­sa­lo imee kat­seet jo­ka koh­tauk­ses­sa. Tyy­likkäämpää il­mes­tystä on tämän het­ken meikäläi­sessä elo­ku­vas­sa ja te­le­vi­sios­sa vai­kea ku­vi­tel­la. Mut­ta Si­ni­sa­lo­kin kai­pai­si pa­rem­man kä­si­kir­joi­tuk­sen. Nyt vain miet­tii ko­ko ajan, että kyllä se Help­po elämä oli­kin hyvä sar­ja.

Si­vu­roo­leis­sa Jas­per Pääkkö­nen ja Mik­ko ”­Man­ner­heim” Nou­siai­nen näyt­te­levät kyy­liä ja ko­vik­sia al­le­vii­va­tus­ti. Ep­pu Sal­mi­nen ja Mat­ti On­nis­maa esittävät koo­mi­sia ke­ven­nyk­siä, mut­ta huu­mo­ri ei re­peä siinä mi­tas­sa kuin Alek­si Mä­kelän ver­siois­sa par­haim­mil­laan.

Hyvää mai­nos­ta uu­si Va­res ei Rei­jo Mäen kir­joil­le ole. Ase­tel­mat tun­tu­vat luk­koon lyö­dyiltä ja juo­ni­ku­vio pääo­sin it­sestään selvältä, vaik­ka ihan he­ti ei ar­vai­si­kaan, että ku­ka sen te­ki. Yllä­tyk­set eivät yllätä toi­vo­tul­la ta­val­la.

Uu­si­kaar­le­pyyssä syn­ty­nyt oh­jaa­ja An­ders Engström on Ruot­sis­sa teh­nyt Wal­lan­der-sar­jaa. Yh­tenäistä hah­mo­tus­ta ja ve­toa hänkään ei tähän ri­kos­jut­tuun saa, vaik­ka lop­pu­puo­lel­la ta­pah­tu­mat ti­hen­tyvät­kin. On vai­kea us­koa fil­mi­sar­jan kan­sainvä­li­seen me­nes­tyk­seen, mut­ta en­si-il­las­sa ai­na­kin ko­ti­mai­nen yleisö­me­nes­tys näyt­ti hyvältä.

Lie­neekö al­ku­teok­sis­ta jää­nyt kä­si­kir­joi­tuk­seen jo­tain kir­jal­lis­ta, kun jo hah­mo­jen esit­te­lyssä käy­tetään vai­vaut­ta­van kan­keaa pu­he­kieltä? Uut­ta Va­res­ta ehkä voi­si kut­sua te­le­vi­sio­kel­poi­sek­si ka­mak­si, jol­lei tuu­tis­ta tu­li­si jo­ka viik­ko pä­tevämpää ruot­sa­lais­laa­tua. Bec­kit ja Wal­lan­de­rit pyyh­kivät lat­tiaa suo­ma­lais­ten po­lii­si­fil­mien köm­pe­lyyk­sillä sekä juo­ni- että to­teu­tus­puo­lel­la. (HB)