Jos­kus unoh­taa elo­ku­van an­sait­se­van ta­sa­puo­li­sen tar­kas­te­lun ja ver­tai­lun mui­den tai­teen muo­to­jen rin­nal­la. On­han elo­ku­van ny­ky­tehtävä suu­rim­man kan­sa­no­san sil­missä pelkästään viih­teel­li­nen ja ker­takäyttöi­nen. Ai­ka ajoin vas­taan osuu kui­ten­kin teos, jo­ka ei py­ri flirt­tai­le­maan val­ta­vir­ran kans­sa, vaan ai­noas­taan pysäyttämään vas­ta­puo­len.

In­no­cen­ce sykäh­dyttää pa­ra­tii­sin­kal­tai­sel­la hil­jai­suu­del­la, mys­ti­syy­dellä ja tun­te­mat­to­mil­la tar­koi­tus­pe­rillä. In­no­cen­ce odot­taa klii­mak­siaan, kas­vaa uu­vut­ta­van hi­taas­ti. In­no­cen­ce pal­jas­taa ko­vin vähän, vä­hemmän kuin elo­ku­van "pitäi­si". Vain har­voin mikään tai­de­teos herättää kat­so­ma­ti­lan­tees­sa ais­te­ja niin vah­vas­ti kuin tämä maa­gi­nen uni. Sen tehtävä on jäädä vai­noa­maan, pa­kot­taa kat­so­ja pois­tu­maan luo­taan tie­dot­to­ma­na. Toi­sel­ta puo­lel­ta voi aja­tel­la elo­ku­van an­ta­van ra­jat­to­mat mah­dol­li­suu­det omiin tul­kin­toi­hin. Lap­sil­le ja lap­sen­mie­li­sil­le elo­ku­va au­ke­nee mie­li­ku­vi­tuk­sen suo­mien ra­jo­jen reu­no­jen ve­nyessä.