Jos New Yorkilla oli Brooklyninsa ja Bronxinsa, Suomella oli Kallionsa ja Heinäpäänsä.
Jos New Yorkilla oli Brooklyninsa ja Bronxinsa, Suomella oli Kallionsa ja Heinäpäänsä. Mutta jo 1970-luvun alussa tapasin lentopalloturnausten yhteydessä ihmisiä, jotka olivat kotoisin Korsosta ja Kontulasta. Jopa Nuottasaaren ala-astetta käyneenä mietin, ettei kavereilla juuri ole kasvualustassa hurraamista.
Korso esitetään televisiossa Nelosella maanantaina 27. kesäkuuta kello 21 alkaen:
Kun muut kaupunginosat keskiluokkaistuvat ja tylsistyvät, ehkäpä Vantaan Korso pysyy. Autoista, kelloista ja asuinpaikoista on kuitenkin paha mennä sanomaan mitään, jos ei ole pitkäaikaista omakohtaista kokemusta. Vähintäänkin Korso antaa miljöön viimeaikojen parhaimmistoon kuuluvalle, sopivan rosoiselle nuorisoelokuvalle.
Kehityskertomus kertoo perin tarkasti turhautuneen nuoren ylimitoitetusta luottamuksesta omiin kykyihinsä. Harvalla todellisuus ja haaveet näin eroavat kuten elokuvan sympaattisella Markuksella.
Poikkeuksellista elokuvassa on maltti. Kaikki tämä voisi tapahtua, ja pahempaa tapahtuukin. Angstilla ei mässäillä, ja rikollisetkin ovat perin uskottavia, kuin suoraan Oulun Rommakkokadulta vuonna 1973. Nuoret näyttelevät itseään, ja kaikki toimii mukavalla rentoudella.
Jokainen voi muodostaa elokuvalle oman sanomansa. Minuille tämä merkitsee tätä: oli ikä mikä tahansa, ihmisen on syytä satsata kiinnostuksen kohteisiinsa, mutta jonkinasteisella sordinolla. Ihmissuhteet ovat kaiken perusta. Hyvät ystävät vievät eteenpäin. Kaikki ystävät eivät ole hyviä, mutta yksinkään ei parane olla.
Kun mennään liikaa huonoon suuntaan, kannattaa vaihtaa maisemaa. Mutta ei mielijohteesta. Ihmisellä on tietty etsikkoikä, jolloin mielen perusta luodaan ja ihmissuhteet solmitaan luonnollisesti. Joskus tulee mieleen, että miehellä tämä ikä on 12 vuotta. (PS)