Tuomari Nurmio on Suomen ainoa David Bowie tai Stanley Kubrick.
Tuomari Nurmio on Suomen ainoa David Bowie tai Stanley Kubrick. Joka tuotokseen täytyy mennä selkä edelle miettien, että teenkin kaikin toisin kuin aiemmin, eri tyylilajista ja aivan eri asennolla. Silti menettämättä omaa itseään huimassa vauhdissa. Yleisö kiittää, vaikka hyvä että kyydissä pysyy.
On aika mainio tapa katsoa elokuvaajana paremmin tunnetun Tahvo Hirvosen tangoaiheinen Nurmio-elokuva heti perään, kun Yle Teema esitti marraskuussa 2010 hienon konserttitaltion Nurmion omia sanoja lainaten ”kommunistisen propagandan” pesästä eli Helsingin Kulttuuritalolta, joka ei lopulta sattumalta sijaitse Linnanmäen halpojen huvitusten ja työtätekevän kansan Kallion välissä.
Itse näin Nurmion heti ensisinglen jälkeen 1979 Oulun Pohjankartanossa kuin sattumalta samassa salissa, jossa Työväenopiston elokuvakerho kokoontui. Nurmiolla oli keltainen Telecaster ja Esa Pulliaisella yhtä räikeän sininen Strato. Työväenkulttuuri sisältää aina sen ajatuksen, että herrojen hienot huvitukset ovat hyviä, sitä ei tarvitse pohtia, muuten he jättäisivät ne duunareille. Kellä oli tähän aikaan varaa Fenderin kitaroihin? Aika harvalla. Eli luokkatietoisuus on suhteellista.
Oululaiset työläisnuoret kadehtivat taistolaistaustaisia muusikoita. Mutta kateellisista katseista huolimatta musiikki oli silloin vallan upeaa. Sitä se on Nurmion johdolla edelleenkin.
Vuosina 2005-2007 Nurmio valitsi eetokseensa seinäjokistuneen tangon elvytyksen. Ajoitus tuntui sopivalta, kun Agentsin rautalankavirityksestä oli kulunut jo aikaa parikymmentä vuotta. Nurmion näkemys on tehdä urbaania jazzrockia ja taidemusiikkia, joka svengaa. Suomalaisen tangon kulta-ajan lisäksi inspiraatiota on haettu Argentiinasta, Venäjältä, Kuubasta, mustalaismusiikista ja Balkanilta.
Dokumentti kulkee mielenkiintoisten luomisprosessien kautta konsertteihin ja tutkimustyöhön, jossa mukana on inspiroivia hahmoja (Pekka Gronow, Pekka Jalkanen, Jussi Raittinen, Jarno Mäkilä).
Dokumentinomaisuutta tavoitteleva kuva pelaa rakeilla ja kohinalla. Ääniraita soi sävykkäästi kuten musiikkiaiheisessa elokuvassa pitääkin. Ekstroissa Nurmion tangomanifesti, kaksi tanssikappaletta ja 49 min. bändin haastelut. Jälkimmäisissä kitaristilegenda Antero Jakoila näyttää kultaspeksisellä Gretschillään, mistä tangon eri vivahteissa on kyse. Mainio oppitunti jäi pois elokuvasta luultavasti siksi, että puoliakustisen kitaran herkkä feedback häiritsi puhetta. Tuttua roots-muusikoille! (PS)