Pa­ras­ta tässä pääo­sin suo­ma­lais­ten näyt­te­lijöi­den toi­min ja liet­tua­lai­sel­la ra­hoi­tuk­sel­la teh­dyssä zom­bie-e­lo­ku­vas­sa on se, että se pa­nee miet­timään. Muo­dos­tuu­ko mie­hen psyy­ke jo 12-vuo­tiaa­na? Useim­mil­la se myös jää sa­mal­le as­teel­le.

Tämä kos­kee elo­ku­van te­kijöitä ja kat­so­jia. Tus­kin­pa nai­sia tämä kiin­nos­taa viittä mi­nuut­tia.

Maa­lis­kuu 1941 Suo­men rin­ta­mal­la: ame­rik­ka­lai­nen kap­tee­ni (!) on jou­tu­nut osak­si kau­ko­par­tio­ta, jon­ka suu­rim­mak­si pul­mak­si eivät suin­kaan muo­dos­tu venäläi­set so­ti­laat. Tus­kin­pa on kat­so­jaa, jo­ka ei tätä ar­vaa.

Nat­sit te­kevät kuol­leis­ta ar­mei­jaa sa­maan ta­paan kuin Ed­gar Ri­ce Bur­roughs ku­dos­mas­sas­ta Mar­sin ro­bo­tit –­ro­maa­nis­sa. Ab­sur­din tee­man voi kui­ten­kin to­teut­taa hy­vin tai huo­nos­ti. Nyt ai­ka huo­nos­ti, sillä kli­seillä mennään eteenpäin. Oi­keas­taan vain al­ku ja lop­pu toi­mi­vat koh­tuul­li­ses­ti. To­ki se­kin on jo­tain suo­ma­lai­sen te­kemässä toi­min­tae­lo­ku­vas­sa.

Suo­ma­lais­ten näyt­te­lijöi­den ar­ti­ku­loin­ti ker­too selvää kieltään siitä, mik­si ruot­sa­lai­sel­la ak­sen­til­la mennään Hol­lywoo­diin ja py­sytään siellä. Meiltä vain mennään.

Zom­biet jäävät Geor­ge A. Ro­me­ron luo­mus­ten rin­nal­la val­juik­si. Vain kan­sainvä­li­sistä vah­van mie­hen roo­leis­taan tu­tul­la Jou­ko Aho­lal­la on hie­man yri­tystä. Ylipäätään Ant­ti Rei­ni te­kee ai­noan on­nis­tu­neen roo­lin. Hä­net pitäi­si pan­na me­no­li­pul­la isoi­hin tuo­tan­toi­hin.