Thor Odinin pojan on määrä joku päivä istua isänsä valtaistuimelle, mutta itsekeskeinen ja sodanjanoinen villikko joutuukin ensin maanpakoon ja jäähylle maapalolle.
Thor Odinin pojan (Chris Hemsworth) on määrä joku päivä istua isänsä (Anthony Hopkins) valtaistuimelle, mutta itsekeskeinen ja sodanjanoinen villikko joutuukin ensin maanpakoon ja jäähylle maapalolle. Sinkun säätutkijan (Natalie Portman) avulla miekkonen oppii aikuiseksi, eikä yhtään liian aikaisin sillä kotona jumalainen teatteri on etenemässä kohti synkkää finaalia.
Kaikki sadut kierrättävät enemmän tai vähemmän samoja ikivanhoja aineksia, niin myös tämä Marvelin sarjakuvana ensimmäiset hengenvetonsa vetänyt saaga. Skandinavialaiseen mytologiaan pohjautuvat hahmot (n. 700-1000 luvulta) eksyvät tässä seikkailuun, jonka juuret tuntuvat löytyvän lähempää nykypäivää: voimat sidotaan vasaraan kivessä kuin Kuningas Artturissa konsanaan (n. 1200, Robert de Baron), teletransportaatio muistuttaa Tähtiporttia (1994), visuaaleissa on ripaus Peter Jacksonin LOTR:ia (2001-2003) ja tuhoajan pyrähdys maahan on kuin elokuvasta Päivä jolloin maailma pysähtyi (1951). Teemat ovat klassisia, mutta kokonaisuus on tässä vain kaunis pannukakku.
Anthony Hopkinsin ja Natalie Portmanin vetämä nimekäs näyttelijäkaarti jää sekin Kenneth Branaghin ohjauksessa alityöllistetyksi. Hopkins tuo vaadittua arvovaltaa Odinin rooliin ja vetää roolinsa tutun tahdikkaasti. Portman sitä vastoin on täysin hukassa kliseisenä tutkijana, jonka olemassaololla tai edesottamuksilla ei elokuvassa ole lopulta merkitystä kuin Thorin tunteiden kohteena. Pääosan Chris Hemsworth puolestaan tarjoilee koomisen pullistelevan vieteriukon, jonka olemuksesta puuttuu kaikki harkinta ja omaleimaisuus — skandinaavisen taruston omaleimaisuudesta puhumattakaan.
Elokuvan perimmäinen tehtävä on esitellä yksi uusi hahmo tulevaa Kostajat-elokuvaa ajatellen, ja tässä mielessä elokuva hoitaa tehtävänsä. Kyseessä on kuitenkin ylipitkä prologi, joka tuhlaa tarinaansa nähden aivan liikaa filmiä. Erityisesti tavanomaisen toimintaelokuvan ja puisevan draaman tasolle jäävää pitkää maapallolle sijoittuvaa jaksoa olisi voinut lyhentää kliseitä tiivistämällä.
Kun genre on sarjakuvasupersankarielokuva kuuluu audiovisuaalinen karkki asiaan. Sadunhohtoiset kaupungit, bensapalon lailla etenevä jää ja planeettojen välinen tähtihissi vakuuttavat kaikki kotiteatterin täytteenä eikä joukkokohtauksienkaan aikana tule pahemmin ikävä LOTR:ia. Poikkeuksellisen tummasävyinen kuva verottaa kuitenkin voimakkaasti toiston yksityikohtaisuutta. Väritoisto sitä vastoin on upean kylläistä eikä roskaakaan luonnollisesti esiinny. Häviötön ääniraita pyörittää sirkusta tilassa uskottavasti, aivan kuten vaatia sopiikin. Myös musiikkiraita osuu naulan kantaan, ja on tämän elokuvan vahvin osa-alue.
Ekstroissa ohjaajan kommenttiraita, poistettuja kohtauksia ohjaajan kommentein (25 min.), making of (20 min.), teaseri tiestä kohti kostajat elokuvaa (3 min.), teaseri, traileri, Kostajat-animaation mainos, lyhytelokuva konsultista (4 min.) ja sarja koosteita ohjaajasta (3 min.), näyttelijävalinnoista (5 min.), vasarasta (6 min.), jääjäteistä (6 min.), musiikista (2 min.) ja Stan Leestä kuvauksissa (2 min.). Kaikki ekstrat tarjoillaan HD-muodossa. Boksi sisältää kolme levyä: 2D Blu-ray, 3D Blu-ray ja DVD. (IJ)
3D-versio löytyy boksista omalta levyltään, jota testasimme uudella passiivilaseja ja polarisaatiotekniikaa hyödyntävällä Philipsin 3D-televisiolla. Kolmas ulottuvuus osoittautui koekatselussa yllättävän positiiviseksi kokemukseksi ja lisäsi jopa yhden tähden elokuvan kiinnostavuuteen. Puutteittakin toki ilmeni. 3D-vaikutelma on parhaimmillaan syvä ja efektit tuntuvat tulevan jopa silmille asti. Laajoja maisemia sisältävät kohtaukset ja pienistä partikkeleista koostuvat efektit kuten lumisade toimivat hienosti, mutta vastaavasti dialogikohtausten tausta litistyy usein pelkäksi taustamaalauksesi. Monessa kohtauksessa useat esineet eri syvyyksillä ovat yhtä aikaa fokuksessa, mikä johtaa vaikutelmaan kerrosmaisesta kiiltokuvapinosta, eikä ole omiaan luomaan aivan tosielämästä tuttua luontevaa kolmiulotteisuutta. Suhteessa 2D-kuvaan 3D on hieman pehmeäpi ja lisäksi muutamassa kohtauksessa esiintyi pienissä yksityiskohdissa hieman aliasoitumista, mutta nämä voivat olla sivuoireita Philipsin käyttämästä 3D-kuvan lomituksesta. Kokonaisuutena Blu-rayn 3D-kuva on kuitenkin kokolailla eri peto kuin DVD:llä nähdyt punaviherkikkailut. (EV)