Cop­po­lan Kum­mi­sedät ku­va­si­vat ylä­luok­kaa ja Scor­se­se kes­ki­luok­kaa, kun Newell va­lit­si vii­saas­ti työväen­luok­kai­sen lä­hes­ty­mis­ta­van, jo­ka brit­ti­syn­tyi­sel­le oh­jaa­jal­le so­pi­kin. Mo­nel­le Newel­lin mo­ni­puo­li­suus ai­heut­taa yllä­tyk­siä, oh­ja­si­han hän myös ro­mant­ti­sen ko­me­dian Neljät häät ja yh­det hau­ta­jai­set. FBI-a­gent­ti (John­ny Depp) so­lut­tau­tuu ma­fiaan. Per­he-elämää ku­va­taan tällä ker­taa so­lut­tau­tu­jan näkö­kul­mas­ta. Elo­ku­va saa pal­jon voi­maa John­ny Dep­pin ja Al Pa­ci­non vä­li­sestä ai­dos­ta sym­pa­tias­ta.

Pi­den­net­ty ver­sio lisää teat­te­ri­ver­sioon pa­ri­kym­mentä mi­nuut­tia koh­tauk­sia, jot­ka sy­ventävät ta­pah­tu­mia ja an­ta­vat nii­le pai­koin mu­ka­vas­ti lisävä­riä, vaik­ka mitään suu­ria mul­lis­tuk­sia ei koe­ta. Mer­kittä­vimmät lisä­mi­nuu­tit ku­vaa­vat Dep­pin ja Pa­ci­non hah­mo­jen suh­det­ta, mut­ta myös vai­moa esittävä An­ne Hec­he saa lisää sa­not­ta­vaa. Ker­ron­ta kan­taa lisä­pai­non yllättävän­kin hy­vin, eikä elo­ku­va tun­nu nyt 2,5 tun­ti­se­na­kaan lain­kaan yli­pitkältä.