Hur­ja to­si­ta­ri­na bel­fas­ti­lai­ses­ta pik­ku­nil­kistä (Da­niel Day-Lewis yh­dessä uran­sa par­hais­ta roo­leis­ta), jo­ka pa­ke­nee ko­ti­kul­mien­sa vä­ki­val­tai­suuk­sia 1970-lu­vun Lon­too­seen vain pää­tyäk­seen ter­ro­ris­tiepäi­lyk­si oman ai­kan­sa Quan­ta­na­moon.

Syyttö­myy­dellä ei tun­nu ole­van mitään mer­ki­tystä kun pu­bin pom­mi-is­kul­le pitää löytää syyl­li­nen, mut­ta ajo­jah­din elo­ku­vas­sa ja myös to­del­li­suu­des­sa saa­mat mi­tat koet­te­le­vat ran­kas­ti ymmär­rystä: teos­ta tuo­mit­tiin hätäi­ses­ti neljä syytöntä ih­mistä ja seit­semän näi­den per­heenjä­sentä pit­kiin van­ki­la­tuo­mio­hin. Nuo­rin tuo­mit­tu oli vas­ta 14-vuo­tias poi­ka ja van­hin hen­gi­tys­vai­keuk­sis­ta kär­si­nyt 52-vuo­tias. Tuo­ma­rin osoit­ta­ma har­mis­tus siitä et­tei hän voi­nut lan­get­taa ta­pauk­ses­sa kuo­le­man tuo­mioi­ta tun­tui­si niin ikään yli­pak­sul­ta dra­ma­tii­kal­ta el­lei tämä­kin yk­si­tyis­koh­ta oli­si poi­mit­tu to­del­li­suu­des­ta. Maail­ma ei tai­da kos­kaan päästä viois­taan.

E­lo­ku­va tar­joaa ymmär­rystä uh­maa­van ral­lin, jo­ka pur­kau­tuu va­kuut­ta­val­la jän­nit­teellä ruu­dul­le jo alun kau­pun­ki­so­dan ku­vis­sa ja muun­tau­tuu tästä epäus­kon ja tu­kah­dut­ta­van epä­toi­von kaut­ta vä­hi­tel­len ta­ri­nak­si hy­vi­tyk­sestä. Elo­ku­va pe­rus­tuu Ger­ry Con­lo­nin muis­tel­miin "P­ro­ved In­no­cent: the sto­ry of Ger­ry Con­lon and the Guild­ford Four" (1991), mut­ta ei il­mei­ses­ti nou­da­ta tätä or­jal­li­ses­ti. Elo­ku­val­li­sia va­pauk­sia ote­taan mm. siirtämällä Con­lo­nin ali­bi hos­tel­lis­ta puis­ton pen­kil­le ja si­joit­ta­mal­la isä ja poi­ka sa­maan sel­liin sekä yk­si oi­keis­ta pom­mi­mie­histä sa­maan van­ki­laan. Nämä va­pau­det on kui­ten­kin ver­rat­tain help­po sal­lia, sillä ker­ro­nan ote on rau­tai­nen ja asia­sisältö täsmää pääo­sin mui­den läh­tei­den kans­sa.