Moni varmaan yllättyy, että näinkin hyvä spagettiwestern on tehty vielä niinkin myöhään kuin 1977.
Moni varmaan yllättyy, että näinkin hyvä spagettiwestern on tehty vielä niinkin myöhään kuin 1977. Edellinen vuosikymmen oli tämän ilmaisun juhlaa, joka loppui perin tehokkaasti Trinityn ja Terence Hillin toimesta seuraavalla vuosikymmenellä.
Joutsenlaulu kuitenkin saatiin, kun mattasilmäinen palkkiometsästäjä Blade (Maurizio Merli) tuo 5000 dollarin saalistaan kaupunkiin, jossa ei tarvita sheriffiä eikä reward-maksuja. Paikallinen kaivostyranni on luonut oman pikku kuningaskuntansa.
Mannaja elähdyttää lännenelokuvien ystäviä hienoisilla poikkeamilla perinteisistä komventioista. Sankarin erikoisuus on astalo, joka on eräänlainen pienen viikinkirveen ja intiaanitomahawkin välimuoto. Perinteistä coltiakin käytetään. Pääkonnan, saksalaissadisti Vollerin (John Steiner), erikoisuus on puolestaan kaksi verikoiraa. Hauskaa siis piisaa, eikä tosikkoja kosiskella. Kyseessä on mainio miksaus eurokommunismissaan pyristelevästä italialaisesta elokuvaeetoksesta ja moninaisista Tex Willeristä tutuista railakkaista tempauksista.
Elokuva koettiin kaiketi Suomessa niin raaistavana (kirveellä päähän lyöntiä, naisten ruoskimistä, päähenkilön kidutusta), etten ainakaan minä ole löytänyt tietoa mahdollisista 1970-lkuvun lopun teatterinäytöksistä. Tuskin tälle edes oli minkäänlaista sosiaalista tilausta aikoinaan. Toisin on nyt.
Kuva näyttää välillä hyvinkin tarkalta, mutta taso vaihtelee jos ei nyt aivan kohtauksittain niin selvästi. Ääniraita soi apeasti, ja tapa dubata jälkiäänitteistä dialogia johtaa hieman surrealistiseen epätodellisuuteen, mikä lienee lajityypin liki pitäen välttämätön ominaisuus. Ekstroissa ohjaajan haastattelu faktaruuduin, kolme traileria, vaihtoehtoinen Saksan markkinoille mennyt alku, faktaruudut ja kuvagalleria. (PS)