Tämä fik­tii­vi­nen rif­fi Wolf­gang Ama­deus Mo­zar­tin elämästä on ni­met­ty useil­le par­haim­pien elo­ku­vien lis­toil­le. So­raää­net ovat jää­neet vähäi­sik­si. Ko­meas­ti la­vas­tat­tu, pu­vus­tet­tu ja ker­to­muk­se­na­kin mah­ti­pon­ti­ses­ti mi­toi­tet­tu elo­ku­va on ikävä kyllä puh­das­ta fik­tio­ta.

Mik­si vai­vau­tua te­kemään näin tai­dok­kaas­ti vii­meis­tel­ty sa­tu, jon­ka hah­moil­la on yh­teyttä to­sielämään vain ni­mensä ja am­mat­tin­sa ver­ran? Mi­nus­ta oli­si suo­ta­vaa, että his­to­rial­li­sek­si ker­to­muk­sek­si puet­tu elo­ku­va pyr­ki­si nou­dat­ta­maan to­si­poh­jaan­sa mah­dol­li­sim­man tii­viis­ti. Jos tähän ei kyetä niin hu­pai­lun voi­si ra­ken­taa myös ni­mien osal­ta uu­sik­si.

Ei kui­ten­kaan ol­la tyl­siä, sillä jos­kus on lu­pa las­kea lui­ku­ria. To­si­poh­jan täy­del­li­nen puu­te si­vuut­taen ky­seessä on haus­ka trip­pi. Sä­veltäjä su­kel­taa syväl­le eikä ymmärrä mik­si ne­rok­kaat työt jäävät tu­sah­duk­sik­si Wie­nin hie­nos­to­pii­reissä. Tei­nik­lo­pin ta­paan käyttäy­tyvä maest­ro on hil­peä kes­kus­hah­mo, jon­ka pe­ruu­kis­sa ei tur­ha his­to­rian to­mu py­sy. Var­jois­sa vaa­ni­va vas­tus­ta­ja pu­noo juon­taan yhtä ai­kaa koh­det­taan va­rauk­set­ta ihail­len ja tätä poh­jat­to­mas­ti vi­ha­ten. Jo­pa Ju­ma­la saa as­tua syrjään kun ego kärähtää.

Tämä on elo­ku­van puit­tei­siin tai­dok­kaas­ti is­tu­tet­tu oop­pe­ra, ko­me­dia, fars­si ja va­ka­vail­mei­nen soi­din­tans­si. Na­pit vas­tak­kain ase­tet­tu­jen sä­veltä­jien ede­sot­ta­muk­sia on viih­dyttävää seu­ra­ta, mut­ta to­si­poh­jan puu­te pu­dot­taa tämän sa­maan kas­tiin "Nuo­ri Eins­tein" -ta­pais­ten viih­dyk­kei­den kans­sa — ei viih­dyttä­vyy­dessä, mut­ta ole­mas­sao­lon oi­keu­tuk­ses­sa.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu Pe­ter Shaf­fe­rin näy­telmään.