Nykyisiä asuntopoliittisia ongelmia ei voi edes verrata siihen, millaista työläisperheiden asuminen oli vielä 1970-luvulla.
Nykyisiä asuntopoliittisia ongelmia ei voi edes verrata siihen, millaista työläisperheiden asuminen oli vielä 1970-luvulla. Jouluksi kotiin kuvaa tilannetta dokumentinomaisesti. Helsingin suuria betonilähiöitä rakentava Urho Suomalainen raataa illat omakotitalonsa työmaalla.
Juoni kulkee angstiseen loppuunsa juuri niin kuin katsoja koko ajan osaa odottaa. Toteutus on perin jäykkää, vaikka näyttelijäsuoritukset (Paavo Pentikäinen, Irma Martinkauppi) toimivatkin.
Arvokasta elokuvassa on sen ajankuva. Korson kommunistien soittokunta elävöittää vanhojen veteraanien karismalla tapahtumia.
Samalla levy on hyvä esimerkki Finnkinon oivasta julkaisupolitiikasta: myös vähäpätöisimmät kotimaiset elokuvat ovat osa tärkeää kulttuuria. Kokemuksina ne päihittävät aikansa unohduksiin jääneet huonot romaanit. Tässä on elokuvan paradoksi. Moni aikoinaan hymähdelty teos saattaa nousta myöhemmin uuteen lentoon. Jouluksi kotiin ei kuitenkaan yllä tähän kuin muutamassa kohtauksessa.
Perin epätasainen mustavalkokuvan laatu. Sisältää roskia, printtivirheitä ja rakeisuutta näkyy yllin kyllin. Dynamiikaltaan heikko monoääniraita ei ole kovin paljon erottelevampi. Levylle ei ole tallennettu ekstroja. (PS)