Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
DVD

Auringonnousu – laulu kahdesta ihmisestä

Sunrise - a song of two humans 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Tekniset tiedot

Formaatti: DVD
 
Vuosi: 1927Kesto: 90 minuuttia
Julkaisija: Future FilmKuva:
Anamorfinen 1.20*
Ääniraita: Dolby Digital Mono
Dolby Digital Stereo
 
Ikäraja:
(S)
Sallittu kaikenikäisille.
  EAN: 6416548557113

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Future Film) ellei toisin mainita.

Elokuva

Kaik­kien ai­ko­jen rak­kau­se­lo­ku­va, F.W. Mur­naun Au­rin­gon­nou­su — lau­lu kah­des­ta ih­mi­sestä esi­tet­tiin elävällä säes­tyk­sellä So­dan­kylän 27.

Kaik­kien ai­ko­jen rak­kau­se­lo­ku­va, F.W. Mur­naun Au­rin­gon­nou­su — lau­lu kah­des­ta ih­mi­sestä (1927) esi­tet­tiin elävällä säes­tyk­sellä So­dan­kylän 27. Mid­night Sun -fes­ti­vaa­lin hui­pen­nuk­se­na Isos­sa tel­tas­sa. Vaa­sa­lai­nen Fu­tu­re Film on jul­kis­ta­nut keväällä klas­si­kos­ta dvd-le­vyn, jon­ka eri­no­mai­set lisä­ma­te­riaa­lit juh­li­vat Mur­naun merk­ki­teos­ta sen an­sait­se­mal­la ta­val­la. Seu­raa­va esit­te­ly sisältää juo­ni­pal­jas­tuk­sia.
Geor­ge O'B­rien esittää Au­rin­gon­nou­sun far­ma­ria, jo­ka ihas­tuu kylään kesä­lo­maa viettämään saa­pu­vaan vii­leän­tyy­likkää­seen kau­pun­ki­lais­nai­seen. Ja­net Gay­no­rin vai­mo jou­tuu odot­te­le­maan yk­sin pa­ris­kun­nan pie­nen lap­sen kans­sa, kun mies läh­tee ko­toa taas yh­teen yöl­li­seen koh­taa­mi­seen.
Viet­te­lijä­vamp­pi hou­kut­te­lee miestä. Tämähän voi­si myydä ti­lan­sa ja muut­taa kau­pun­kiin? – Entä vai­mo­ni?, mies ky­syy. — Eikö hän voi­si vain huk­kua?, kau­pun­ki­lai­nen eh­dot­taa. Mies rai­vos­tuu, mut­ta häi­jyn nai­sen sy­li ja suu­del­mat vievät pian vas­tus­tus­ky­vyn. Vielä äs­ken niin vas­ten­mie­li­seltä tun­tu­nut aja­tus mur­has­ta (ja sen myötä koit­ta­vas­ta va­pau­des­ta) al­kaa tun­tua mah­dol­li­sel­ta. Sa­man tien nai­nen näyttää, mi­ten vai­mon huk­ku­mi­nen saa­daan vai­kut­ta­maan on­net­to­muu­del­ta, ja mi­ten mies voi pe­las­taa it­sensä kel­lu­mal­la ran­taan yh­teen si­dot­tu­jen ve­si­kas­vien — os­mankää­mien – va­ras­sa.
Pa­lat­tuaan yöl­li­sestä ta­paa­mi­ses­ta mies pyytää vai­moa ve­ne­ret­kel­le kau­pun­kiin. Yk­sin odot­ta­maan jä­tet­ty ja hyl­jek­si­tyk­si it­sensä tun­te­nut vai­mo ilah­tuu mie­hen tar­jouk­ses­ta. Rie­muis­saan hän jättää lap­sen ko­tia­pu­lai­sen (Bo­dil Ro­sing) hoi­det­ta­vak­si ja lait­tau­tuu mat­kal­le.
Ve­neessä vai­mon pa­hat aa­vis­tuk­set heräävät, kun mies pas­sit­taa rem­minsä kat­kais­seen ja heidän peräänsä ui­neen vah­ti­koi­ran ta­kai­sin ko­ti­pi­haan ja pa­laa vai­to­nai­se­na sou­ta­maan. Mies välttää nai­sen kat­set­ta ja nou­see puo­li­mat­kas­sa sei­so­maan ve­neessä. Hän lä­hes­tyy perään kä­per­tyvää vai­moa kä­det ko­ho­tet­tui­na ku­ris­tu­sot­tee­seen.
Vii­me het­kellä mies kui­ten­kin säikähtää it­se­kin aiet­taan, kääntää ve­neen ja al­kaa vim­mai­ses­ti sou­taa koh­den ko­ti­ran­taa. – Älä pelkää mi­nua!, ane­lee mies, mut­ta vai­mo juok­see pa­koon he­ti ran­taan pääs­tyään.
Mies seu­raa vai­mon­sa jäl­jessä ja nou­see tämän perässä juu­ri pysä­kil­le saa­pu­nee­seen rai­tio­vau­nuun, jo­ka al­kaa viedä heitä koh­ti kau­pun­kia. Mies yrittää lä­hes­tyä, mut­ta nai­nen on sul­keu­tu­nut ko­ke­mis­taan kau­hun het­kistä ja mie­hen hir­veästä pe­tok­ses­ta.
Kau­pun­gis­sa mies juok­see rai­tio­vau­nus­ta pois­tu­van vai­mon perään. Nai­nen on yhä jär­kyt­ty­neenä omis­sa aja­tuk­sis­saan eikä osaa va­roa kau­pun­gin vil­kas­ta au­to­lii­ken­nettä. Mies luot­saa nai­sen tur­val­li­ses­ti ka­dun yli. Hän vie vai­mon­sa is­tu­maan kah­vi­laan ja tar­joi­lee vä­li­pa­laa. Kau­pus­te­li­jal­ta mies os­taa kuk­kia. Kun vai­mo nä­kee kir­kon ovel­la vi­hittävän avio­pa­rin, hän as­tuu sisään näi­den perässä. Pas­to­rin ja hää­pa­rin vih­ki­va­lo­ja seu­ra­tes­saan kir­kon pen­kissä is­tu­va pa­ri ha­vait­see oman ti­lan­sa Mies mur­tuu it­kien vai­mon sy­liin siinä koh­das­sa, jos­sa pap­pi ke­hot­taa sul­has­ta suo­je­le­maan hen­toa puo­li­soa kai­kel­ta pa­hal­ta.
Puh­dis­tu­mis­ko­ke­muk­sen eläh­dyttä­minä vas­ta uu­des­taan ra­kas­tu­nut pa­ri pa­laa ka­dul­le. He käyvät par­tu­ris­sa ja kam­paa­jal­la. Sen jäl­keen he otat­ta­vat it­sestään ku­vaa­jal­la (J. Far­rell Mac­Do­nald) uu­den hää­ku­van krii­sin jäl­keen koit­ta­neen uu­dek­si tul­leen lii­ton mer­kik­si. Sit­ten pa­ri läh­tee tans­si­ra­vin­to­laan juh­li­maan. Haus­kas­ti vie­te­tyn il­lan päät­teek­si on ai­ka pa­la­ta ve­neellä ta­kai­sin ko­tiin. Kuun­va­lo (moon­light) vies­tii vai­mol­le uu­den ku­her­rus­kuun (ho­ney­moon) al­ka­neen.
Lah­del­la pa­ris­kun­ta nä­kee nuo­tion ympä­rillä juh­li­van ja soit­ta­van seu­rueen. Au­vois­ten tun­nel­mien jäl­keen puh­keaa sa­de, jo­ka yl­tyy myrs­kyk­si. Mies koet­taa ko­vas­sa me­renkäyn­nissä sou­taa koh­ti jo häämöttävää ran­taa, mut­ta ai­ro kat­keaa. Mie­hen ei au­ta muu­ta kuin ot­taa keu­las­ta sin­ne mat­kan alus­sa pii­lo­tet­tu ve­si­kais­la­lyh­de ja si­toa se kel­luk­keek­si nai­sen ympä­ril­le. Sit­ten ve­ne kaa­tuu.
Mies pää­see ui­maan ran­ta­ki­vik­koon, mut­ta vai­moa ei enää näy. Kyläläi­set rientävät me­rel­le ve­nei­neen ja ha­ra­voi­vat ran­ta­ve­siä sy­ty­tet­ty­jen lyh­ty­jen va­los­sa. Mitään ei kui­ten­kaan löy­dy. On­net­to­ma­na mies jou­tuu pa­laa­maan tyh­jin kä­sin. Kun hän nä­kee kau­pun­ki­lais­vam­pin — jo­ka tie­ten­kin on luul­lut suun­ni­tel­man­sa käy­neen to­teen — mies rai­vos­tuu. Hän juok­see nai­sen kiin­ni ja tart­tuu tätä kur­kus­ta. Sil­loin ko­tia­pu­lai­nen huu­taa oven­suus­ta, että vai­mo on löy­ty­nyt — elos­sa.
Vii­mei­sissä ku­vis­sa van­ha ka­las­ta­ja (T­ho­mas Jef­fer­son) ker­too, mi­ten hän ei voi­nut an­taa pe­rik­si, vaan jat­koi et­sintöjä, kos­ka tun­si näi­den ve­sien vir­tauk­set. Os­mankäämä­kimp­pu oli pitä­nyt nai­sen ve­den pin­nal­la. Mies si­ve­lee vai­mon­sa kul­tai­sia hiuk­sia, jot­ka me­ressä ovat avau­tu­neet tiu­kal­ta nut­tu­ral­ta pit­kik­si ja val­toi­mik­si ki­ha­rik­si, ja avio­pa­ri suu­te­lee. On­ni on pa­lan­nut ta­loon ja per­hee­seen. Juo­ni­pal­jas­tuk­set päät­tyvät.
Mes­ta­ril­li­sim­man vam­pyy­ri­kau­hu­fan­ta­sian Nos­fe­ra­tu (1922) oh­jan­nut sak­sa­lai­nen Fried­rich Wil­helm Pum­pe eli F.W. Mur­nau (1988-1931) osoit­taa Au­rin­gon­nou­sus­sa hal­lit­se­van­sa täy­del­li­ses­ti myös in­hi­mil­li­sen on­nen ja on­net­to­muu­den hui­put ja al­hot. Elo­ku­va — tai oi­keam­min siis "lau­lu kah­des­ta ih­mi­sestä" — ker­too tämän ni­mettömän maa­lais­pa­rin kaut­ta yh­den iha­nim­mis­ta ja eläh­dyttä­vim­mistä rak­kaus­ta­ri­nois­ta. Aja­ton ker­to­mus on yleis­maail­mal­li­nen ja tun­ne­myrs­kyissään­kin to­si. Se on mykän elo­ku­va­tai­teen klii­mak­si.
Ta­ri­na pe­rus­tuu sak­sa­lais­kir­jai­li­ja Her­mann Su­der­man­nin (1857-1928) no­vel­liin Die Rei­se nach Til­sit, jo­ka il­mes­tyi Su­der­man­nin "liet­tua­lai­sis­sa ta­ri­nois­sa" vuon­na 1917. Carl Maye­rin (Toh­to­ri Ca­li­ga­rin ka­bi­net­ti, Vii­mei­nen mies) kä­si­kir­joi­tuk­sen kaut­ta Mur­nau sai mah­dol­li­suu­den toi­veik­kaa­seen vies­tiin siitä, että rik­kinäi­syy­dessään­kin viet­tiensä ja synk­kien syö­ve­rei­den vetämä ih­mi­nen on ky­vykäs aloit­ta­maan ai­na uu­del­leen, pyr­kimään hyvään ja saa­vut­ta­maan on­nen.
E­lo­ku­vad­raa­ma tar­vit­see ris­ti­rii­dan. Rik­kinäi­nen hah­mo on mie­len­kiin­toi­nen. Au­rin­gon­nou­su sisäl­lyttää it­seensä vas­tak­kai­set voi­mat ää­rim­millään il­mais­tu­na. On oh­jaa­jan — ja hä­nen tai­ta­vien ku­vaa­jien­sa Char­les Ros­he­rin ja Karl St­rus­sin — an­sio­ta, että eksp­res­sio­nis­ti­nen mus­ta ro­mans­si ei ro­mah­da tus­kal­lis­ten tee­mo­jen­sa ja pai­na­van ver­taus­ku­val­li­suu­ten­sa, vaan osoit­taa ne­rok­kuu­ten­sa juu­ri noi­den sa­mo­jen piir­tei­den heh­ku­vas­sa kä­sit­te­lyssä. Ja­net Gay­nor sai Os­ca­rin naispää­roo­lis­ta us­kol­li­se­na vai­mo­na, ja hän on­kin us­ko­ma­ton tun­tei­den vaih­tues­sa nai­sen kas­voil­la sa­mas­sa otok­ses­sa toi­veik­kaas­ta ilos­ta pet­ty­myk­seen ja kau­huun. Ky­sy­mys ei ole mykkäe­lo­ku­viin usein (ja yhtä usein vir­heel­li­ses­ti) lii­te­tystä liioit­te­lus­ta ka­ri­ka­tyy­riin saak­ka, vaan sau­mat­to­mas­ta näyt­te­lijän­tai­tees­ta, jo­ka elää het­kessä ai­nut­laa­tui­sen su­la­va­na. Gay­no­rin rin­nal­la yhtä osaa­va on myös avio­miestä ja far­ma­ria näyt­te­levä Geor­ge O'B­rien. Hän tai­puu mur­ha­mie­hestä herkäk­si ra­kas­ta­jak­si ja huo­leh­ti­vak­si puo­li­sok­si sa­mal­la sekä suu­ren­moi­sen dra­maat­ti­ses­ti että us­kot­ta­vas­ti.
E­si­merk­ki mus­ta­val­koa­se­tel­man ja jyrkän tuo­mit­se­mi­sen välttä­mi­sestä — tai ehkä juu­ri mus­ta­val­koi­suu­den eri puo­lien välttämättö­myy­destä ih­mis­luon­nos­sa, "ei muu­ten niin kirk­kai­ta nuo val­keat­kaan ois" — on roh­keus käyttää tap­pa­jan häikäi­lemättömän pe­to­sai­keen rek­vi­siit­taa pe­las­tus­ren­kaa­na. Yh­teen kie­dot­tu ve­si­kas­vien rypäs oli tar­koi­tet­tu pe­las­ta­maan mies sen jäl­keen, kun vai­mo oli­si hu­ku­tet­tu ja ve­ne on­net­to­muu­den la­vas­tuk­se­na kaa­tu­nut. Lo­pul­ta ri­kos mie­lessä kyhät­ty vä­li­ne toi­mii­kin juu­ri päin­vas­toin.
Mur­nau leik­kii vas­ta­koh­tai­suuk­sil­la kaut­ta elo­ku­van. Mur­han­hi­moi­ses­sa avio­mie­hessä on Nos­fe­ra­tu-vam­pyy­rin ja Fran­kens­tei­nin hir­viön synk­kyyttä. Mies liik­kuu pe­lot­ta­van hi­taas­ti, köm­pelös­ti­kin laa­hus­taes­saan vääjäämättömän oloi­ses­ti koh­ti avut­to­ma­na odot­ta­vaa nai­suh­riaan. Ker­ro­taan, että Mur­nau lait­toi O´B­rie­nin käyttämään jal­ka­pai­no­ja, jot­ta tämä sai­si kul­kuun­sa tar­vit­ta­van ras­kaan vai­ku­tel­man. Mie­hen ku­ma­ra asen­to, jo­ka ko­ros­taa selän köy­ryä ja le­veitä ol­kapäitä, tuo mie­leen myös kel­lon­soit­ta­ja Qua­si­mo­don — sen­kin vuok­si, että O'B­rien pä­lyi­lee ja pa­hois­sa ai­keis­saan välttää kat­se­kon­tak­tia vai­moon. Vain suu­ren pään kuon­ta­lo ja tum­mat kul­mat nä­kyvät har­tioi­den vä­listä mie­hen hau­toes­sa synk­kiä aja­tuk­siaan.
Fu­tu­re Fil­min dvd-le­vyn lisä­ma­te­riaa­lis­sa elo­ku­vaa­ja John Bai­ley huo­mioi, mi­ten kau­pun­ki­lais­nai­sen vas­ta vuok­raemännällä kiil­lot­ta­mat kiil­to­nah­ka­kengät ry­vet­tyvät rä­meellä hä­nen kerä­tessään ve­si­kas­ve­ja ni­puk­si mie­hel­le syöttämänsä mur­ha­suun­ni­tel­man tuek­si. Bai­ley sa­noo, että mus­taan lie­juun upon­neet jäl­jet ku­vaa­vat myös hen­kilöi­den mo­raa­lis­ta ti­laa. Näin var­mas­ti on­kin, sillä suo­rem­pi ja vä­litön as­so­siaa­tio otok­ses­sa en­simmäi­senä nä­kyvästä kau­pun­ki­lais­nai­sen ja mie­hen sot­ke­mas­ta ra­vas­ta liit­tyy sa­non­taan "as­tua pas­kaan". Hy­vin tum­mis­sa ve­sissä siis lii­ku­taan.
Au­rin­gon­nou­su on täynnä täl­lai­sia yk­si­tyis­koh­tia, jot­ka erot­tu­vat ja jäävät rik­kau­des­saan mie­leen fil­min ko­ko­nai­suu­den hal­li­tus­ta ja kaut­taal­taan per­soo­nal­li­ses­ta tyy­listä. Tämä ei kos­ke vain ker­to­muk­sen synk­kiä juon­tei­ta, vaan myös avio­pa­rin yh­teistä iloa ja haus­ko­ja sat­tu­muk­sia kau­pun­gil­la. Jo­pa si­vu­hen­kilöt­kin lei­ma­taan piir­teillä, jol­la he nou­se­vat esiin. Esi­merk­kinä tans­si­ra­vin­to­lan nuo­ri­pa­ri, jo­ka nä­kyy en­sin sa­lin ris­tik­ko­la­sin ta­ka­na ja myö­hem­min ver­hon ta­ka­na pii­los­sa pus­sai­le­mas­sa. Hu­kut­ta­mis­miel­le on hur­jan sur­rea­lis­ti­nen vi­sio jo­ka tois­te­taan aja­tus­ku­va­na kah­teen eri ker­taan. Nä­kymä ve­teen syök­syvästä vai­mos­ta jää mie­leen kuin Hitch­coc­kin tai Buñue­lin luo­mat pai­na­jaisnäyt.
O'B­rie­nin mur­tu­neen mie­hen sa­mais­tu­mi­nen kir­kos­sa pas­to­rin oh­jeis­ta­maan sul­ha­seen tul­ki­taan lisä­ma­te­riaa­lis­sa herä­tyk­sen­kal­tai­sek­si ko­ke­muk­sek­si. Mur­heen al­hos­ta nou­sua seu­raa­vat au­von sii­vet kan­nat­ta­vat elo­ku­vaa yh­teen sen juh­li­tuim­mis­ta otok­sis­ta. Pa­rin tul­les­sa kau­pun­kiin vai­mo kul­ki mur­heen se­koit­ta­man mie­lensä su­mus­sa vaa­ral­le alt­tii­na au­to­jen tun­gok­seen. Mies juok­si perässä suo­jel­len, mut­ta her­mos­tu­nein ja kant­ti­sin liik­kein, syyl­li­syy­den­tun­toi­se­na, yrittäen pe­las­taa suh­tees­ta mitä pe­las­tet­ta­vis­sa on tai tu­keu­tuen vii­mei­siin in­hi­mil­li­syy­den rip­pei­siinsä. Kir­kos­ta kä­ve­levä "uu­si hää­pa­ri" on kui­ten­kin oman on­nen­sa suo­je­luk­ses­sa.
Nai­nen ja mies kä­ve­levät toi­siin­sa kie­tou­tu­nei­na lii­ken­teen jouk­koon kuin Pa­ra­tii­sin puu­tar­haan ympä­rillä ole­vas­ta "muis­ta-ai­na-lii­ken­teessä-mon­ta-vaa­raa-om­pi-eessä" -reaa­li­to­del­li­suu­des­ta piit­taa­mat­ta. On kuin lei­jo­na ja lam­mas oli­si­vat het­kek­si päättä­neet levähtää vie­rekkäin su­las­sa so­vus­sa elon an­ti­mis­ta nau­tis­ke­le­maan — ci­ty­vi­linä on tässä pe­to ja nuo­ri­pa­ri lam­mas. Näin vain on­nel­lis­ten ra­kas­ta­vais­ten mie­lessä, sillä het­ken päästä ra­kas­ta­vien suu­del­man kes­keyttää – mai­nion koo­mi­ses­ti – on­nen su­mun kes­keltä kan­tau­tu­vat au­to­jen mer­ki­nan­to­lait­teet ja kul­jet­ta­jien huu­dot.
Pa­ra­tii­si­mai­nen ka­me­ra-a­jo on­nen huu­man näkö­kul­mas­ta on vas­ti­ne elo­ku­van alus­sa näh­dyl­le pitkäl­le ja vä­hintään yhtä juh­li­tul­le pitkäl­le otok­sel­le, jo­ka seu­raa O'B­rie­nin "tietä pi­meään". Mies kul­kee sa­lai­seen koh­taa­mi­seen kau­pun­ki­lais­nai­sen kans­sa kä­vel­len kuun­va­los­sa pi­meäl­le rä­meel­le. Ka­me­ra seu­raa mie­hen ku­lun myötä al­ku­mat­kan selän ta­kaa. Koh­ta otos vaih­taa kul­ku­suun­taa va­sem­paan pa­no­roi­den sa­mas­sa ajos­sa niin, että koh­ta mies kä­ve­lee­kin ka­me­raa vas­taan nais­ta et­siessään. Mut­ta mies jää­kin vielä ka­me­ran oi­keal­le puo­lel­le, otok­sen suun­nan jat­kues­sa lehvästön lä­pi koh­ti rä­meellä huu­liaan pu­naa­vaa fem­me fa­ta­lea.
Seu­raa ren­dez­vous, jo­ta le­vyn lisä­ma­te­riaa­lis­sa ku­va­taan yh­dek­si elo­ku­va­tai­teen hi­mok­kaim­mak­si. Viet­te­lyn ja pa­heel­li­suu­den määrä on hui­pus­saan ja koh­taus vaa­tii kai­ken Mur­naun, hä­nen ka­me­ra­mies­tensä sekä O'B­rie­nin avio­mie­hen ja Mar­ga­ret Li­vings­to­nin esittämän tum­man fem­me fa­ta­len yh­teis­työn vais­to­herk­kyy­den. Kau­pun­ki­hu­mun ku­vi­tus on päätä­hui­maa­vaa tek­ni­sessä tai­tu­ruu­des­saan ja vai­kut­ta­vuu­des­saan. Mer­kittävää on myös mu­sii­kin pa­nos. Hu­go Rie­sen­fel­din al­ku­peräis­mu­siik­ki ja myö­hem­pi Carl Da­vi­sin joh­ta­ma Olym­pic Cham­ber Orc­hest­ran soundt­rack an­ta­vat luo­vil­le tul­kin­noil­le hy­vin­kin eri­lai­sia är­syk­keitä ja herät­teitä.
So­dan­kylässä Mo­no­nen-ko­koon­pa­no (Yrjänä Sau­ros ja Mik­ko Per­ko­la) on­nis­tui par­hai­ten eläy­tymään sä­ve­lin ta­ri­nan jo­kai­seen jak­soon. Hie­nos­tu­neen vil­li ka­ma­ri­jat­si sai ajat­to­man rak­kaus­ta­ri­nan tuo­reu­tu­maan en­ti­sestään. Huu­li­harp­pu­soin­nit, tai­ta­vat tee­man­ke­hit­te­lyt ja ihas­tut­ta­va me­lo­di­suus kas­voi­vat kau­niik­si ja eläväk­si, ko­ko puo­li­tois­ta­tun­ti­sen elo­ku­va­ta­ri­nan kat­ta­vak­si ko­ko­nai­suu­dek­si. Mo­no­nen tul­kit­si mu­sii­kil­laan oi­val­li­ses­ti Mur­naun elo­ku­van alaot­sik­koa "Lau­lu kah­des­ta ih­mi­sestä".
Mie­hen ja avion­rik­ko­jan koh­taa­mi­ses­sa maa­seu­dun idyl­li vaih­tuu al­ku­kan­tai­sen vil­liin pa­ka­nal­li­suu­teen. Juu­re­va luon­to yh­tyy toi­sen nai­sen edus­ta­maan — ja mie­hen sil­miin loit­si­maan — ci­ty­syk­keen pa­heel­li­suu­teen. Mur­naun ja ta­ri­nan ta­sa­pai­noi­suut­ta to­dis­taa kui­ten­kin se, että pe­rin­tei­ses­ti (meikäläi­sessä­kin van­has­sa suo­mi­fil­missä) syn­nin pesäk­si miel­let­ty kau­pun­ki pal­jas­tuu tässä elo­ku­vas­sa myö­hem­min myös mo­ni­nais­ten po­si­tii­vis­ten ilo­jen ja nau­tin­to­jen, hyvän elämän, läh­teek­si. Sieltähän löy­tyvät niin kirk­ko, ra­vin­to­la, tans­si, par­tu­ri- ja kah­vi­la­pal­ve­lut kuin va­lo­ku­vaa­jan ar­kielämän san­ka­ruut­ta juh­li­va luo­vuus.
Mie­hen tap­pa­jan vais­to­ja herä­tellään vielä kat­so­jan muis­tis­sa par­tu­ri­koh­tauk­ses­sa, jos­sa O'B­rien vetää esiin kääntö­veit­sen tas­kus­taan — ja vielä lä­hi­ku­vas­sa. Kei­ka­ri­ront­ti on lä­hen­nel­lyt vai­moa ja mies an­taa ope­tuk­sen: to­sin vain nip­sai­se­mal­la ku­kan poik­ki nil­jak­keen pu­vun lie­peestä. Mur­naun täy­del­li­sen vais­ton osoi­tus on läm­pi­mien kas­vo­pyyh­kei­den säi­ly­ty­sas­tia, jo­ka ker­too lait­teen kuu­muu­des­ta jo en­nen kuin Ja­net Gay­no­rin kä­si sii­hen osuu. Kuu­muus ai­heut­taa nai­sen ta­hat­to­man reak­tion ja kos­ke­tuk­sen, jon­ka li­pevä häi­rikkö tul­kit­see lu­vak­si lä­hen­te­lyyn.
Maa­lais­ten ra­kas­tet­ta­va ko­ke­mat­to­muus tuo­daan haus­kas­ti esiin. Kun par­tu­ri­lii­ke pal­ve­lualt­tii­na toi­vot­taa pa­rin ter­ve­tul­leek­si uu­des­taan, ei pik­ku­rou­va voi ol­la vas­taa­mat­ta: – Ja tul­kaa te­kin ter­veh­timään meitä jos­kus! Sa­maan hel­lyttävään naii­viu­teen viit­taa myös va­lo­ku­vaa­ja­koh­taus. Siinä pa­ri kel­laut­taa kir­mail­les­saan ko­ris­te­pat­saan nu­rin. Pat­sas on tor­so, mut­ta tot­ta kai nuo­ri­pa­ri luu­lee sen pään rik­kou­tu­neen lat­tiaan ko­lah­taes­sa.
Myrs­kyisä pa­luu­mat­ka ja tra­ge­dia­nuh­ka ve­neessä on taas yk­si kään­tei­den huip­pu. Mur­nau ei kui­ten­kaan jää tu­leen ma­kaa­maan, vaan lisää jän­ni­tettä siinä vai­hees­sa kun ka­las­ta­ja­ve­neet las­ke­taan tum­maan ve­teen et­simään vai­moa — tai tämän ruu­mis­ta. Lisä­ma­te­riaa­lis­sa Bai­ley ihas­te­lee jäl­leen ka­me­ra-a­joa, jos­sa O'B­rien ve­neen­ko­kas­sa lyh­tyi­neen il­mes­tyy pi­meästä ja kur­kot­taa hä­dissään koh­ti ka­me­raa. Bai­ley ku­vai­lee, kuin­ka hie­no ja vai­kea otos pitää ko­ko ajan näyt­te­lijän kas­vot terävänä tämän vä­hi­tel­len li­pues­sa va­vah­dut­ta­vaan lä­hi­ku­vaan. (Ekst­rois­ta löy­tyy mykkä, säestämätön trai­le­ri, jos­sa on käy­tet­ty tois­ta otos­ta kuin it­se elo­ku­vas­sa. Siinä terä­vyys "pump­paa" edes­ta­kai­sin, kun tar­ken­nus on liik­ku­vas­sa ku­vas­sa ha­ku­sal­la.)
Tum­man ve­den, ve­nei­den ja sy­ty­tet­ty­jen lyh­ty­jen koh­taus – jon­ka Bai­ley ar­ve­lee ku­va­tun stu­dioal­taas­sa "a­me­rik­ka­lai­se­na yönä" eli päivällä luo­tu­na yö­vai­ku­tel­ma­na – tuo mie­leen vas­taa­via nä­ky­miä myö­hemmän mes­ta­ri­teok­sen lo­pus­ta, oh­jaa­ja Jac­ques Tour­neu­rin ja tuot­ta­ja Val Lew­to­nin B-kau­hu­tuo­tan­non kult­tik­las­si­kos­ta Yö woo­doo­saa­rel­la (I Wal­ked with a Zom­bie, 1943).
Mur­naun otos­kol­laa­sit, Ros­he­rin ja St­rus­sin ka­me­ras­sa luo­mat pääl­lekkäis­ku­vae­fek­tit, ak­ti­voi­vat kat­so­jan tuo­reu­del­laan. Kau­pun­ki­ku­vis­sa rien­not ja rie­mu­jen mah­dol­li­suu­det so­vi­te­taan il­meikkäi­siin, ra­ken­teel­taan sisäkkäi­siin otok­siin. Jo alus­sa luo­daan ta­pah­tu­ma­pai­kan kesäi­set nä­kymät ju­nis­ta, lai­vois­ta ja ui­ma-a­sui­sis­ta lo­man­viettä­jistä sa­mas­sa tee­moit­ta­vas­sa koos­teo­tok­ses­sa.
Film noi­ria ja me­lod­raa­maa yh­distävä ver­taus­ku­val­li­suus on yk­si Au­rin­gon­nou­sun valt­ti, sillä sym­bo­lis­mi nou­see Mur­naun kä­sit­te­lyssä esiin yllättävän hie­no­va­rai­ses­ti. Lä­hes kol­miu­lot­tei­sek­si la­vas­te­tus­sa ja ku­va­tus­sa otok­ses­sa avio­vai­mo ma­kaa yk­sin vuo­tees­saan ta­ka-a­lal­la. Mie­hen sän­ky on — si­veäs­ti — ku­vas­sa lä­himpänä ka­me­raa sy­vyys­vai­ku­tel­man ko­ros­ta­mi­sek­si. Vuo­tei­den vä­lissä on tuo­li. Nai­sen sän­gyn ta­ka­na on ik­ku­nan ris­tik­ko, jos­ta sii­vilöi­tyvä va­lo piirtää pei­tol­le ris­ti­ku­vion. Nä­kymä tu­lee elo­ku­vas­sa siinä vai­hees­sa, kun kau­pun­ki­lais­nai­nen on saa­nut tu­hoi­san aja­tuk­sen is­kos­tet­tua mie­hen päähän. (Myö­hem­min, lop­pu­koh­tauk­sis­sa nähdään toi­sen nai­sen päällä tak­ki, jo­ka iso­ruu­tui­se­na on myös ris­ti­ku­vioi­nen. Het­keä myö­hem­min mies yrittää ku­ris­taa pe­tol­li­sen noi­dan.)
Lop­pu­ku­vas­sa rau­ha on kui­ten­kin jo pa­lau­tu­nut ta­loon ja on­ni per­hee­seen. Pe­las­tu­nut vai­mo lepää vuo­teel­la avio­mie­hen suu­del­ta­va­na. Kiin­nos­ta­vaa on suu­ri muu­tos vai­mon hah­mos­sa. Jär­kyttävä aviok­rii­si ja elämän­koh­ta­lon ris­tiaal­lok­ko (!) — kuo­le­man­pel­ko, an­teek­sian­to ja so­vi­tus, luon­non­ka­tast­ro­fi ja täpärä, ih­mee­no­mai­nen pe­las­tus — ovat muut­ta­neet nais­ta niin sisäi­ses­ti kuin ul­koi­ses­ti. Ai­kai­sem­min vai­mon vaa­lean Elo­vee­na-Ee­van hiuk­set ovat ol­leet tiu­kas­sa nut­tu­ra­kypärässä. (Tästä Mur­nau te­kee nu­me­ron par­tu­ri-kam­paa­mo­jak­sos­sa, jos­sa nai­nen säikähtää kam­paa­jan kättä ja sak­sia eikä an­na kos­kea tuk­ka­lait­tee­seen.)
Lop­pu­ku­vas­sa vuo­teel­la hiuk­set ovat avau­tu­neet. Jo ve­dessä vi­rues­sa nai­sen pitkät, nut­tu­ras­ta va­pau­tu­neet suor­tu­vat rin­nas­tui­vat si­teestään pur­kau­tu­viin ja pin­nal­la kel­lu­viin ve­si­kas­vei­hin. Tyy­nyllä kas­vo­ja ke­hystävät va­lon kul­taa­mat hiuk­set, jot­ka ker­to­vat laa­jem­min­kin va­pau­tu­mi­ses­ta. Gay­no­rin tiuk­ka nut­tu­ra on ken­ties viit­taus vai­mon muun­kin­lai­seen kin­tey­teen, aviol­li­sen tot­tu­muk­sen ja per­heenäi­din vel­vol­li­suuk­sien mu­ka­naan tuo­man sek­suaa­li­sen jän­nit­teen puut­tu­mi­seen. Sitähän avio­mies ha­ki tum­man naik­ko­sen jän­nittävämmästä sy­listä. Vii­mei­nen ku­va ker­too nai­sen aviol­li­ses­ta avau­tu­mi­ses­ta ja on osal­taan taas lu­paus suh­teen saa­mas­ta vir­voi­tuk­ses­ta. Niin en­ke­limäi­nen au­tuus kuin Gay­no­ria ym­pyröi­kin — sa­maa poh­jus­tet­tiin hu­mo­ris­ti­ses­ti ra­vin­to­lan hu­ma­la­koh­tauk­sen pään yllä pyö­ri­villä ke­ru­beil­la — hius­ten val­lat­to­muus ker­too sa­mal­la myös roh­kais­tu­mi­ses­ta ja uu­del­leen löy­ty­neestä yh­tey­destä luon­non­mu­kai­seen ruu­miil­li­suu­teen.
Fu­tu­re Fil­min dvd-le­vyn ku­va ei lie­ne vii­mei­sin res­tau­roin­ti — maail­mal­la on elo­ku­vas­ta jo Blu-ray -ver­sio­kin — mut­ta ku­lu­mi­ses­ta­kin ker­to­va ko­pio on tar­peek­si tark­ka osoit­ta­maan fil­min omi­nais- ja eri­kois­laa­dun an­siot. Mykkä­teok­sen säes­tyk­sek­si on va­lit­ta­vis­sa jo­ko Hu­go Rie­sen­fel­din al­ku­peräi­nen tai Carl Da­vi­sin ver­sio. Mu­ka­na yh­den le­vyn pak­kauk­ses­sa on run­saas­ti eri­no­mai­sia ekst­ro­ja: do­ku­ment­ti elo­ku­van te­ke­mi­sen taus­tois­ta, still-ku­via, mykkät­rai­le­ri ja pois­tet­tu­ja koh­tauk­sia (e­tupäässä nämä ovat sa­mo­jen koh­taus­ten eri ver­sioi­ta). Kom­ment­ti­rai­dal­la on ku­vaa­ja John Bai­leyn asian­tun­te­va, taus­to­ja ja elo­ku­van tek­nii­koi­ta sy­ventävä se­los­tus.
Au­rin­gon­nou­su on maail­man par­hai­ta elo­ku­via. Fu­tu­ren dvd lisä­ma­te­riaa­lei­neen on kult­tuu­ri­te­ko ja toi­vot­ta­vas­ti al­ku uu­sil­le Mur­nau-jul­kai­suil­le.
Mer­kittä­vin dvd:n lisä­ma­te­riaa­li on kui­ten­kin Ja­net Bergst­ro­min fil­mies­see Mur­naun ka­don­nees­ta elo­ku­vas­ta Four De­vils (1928), jon­ka oh­jaa­ja te­ki he­ti Au­rin­gon­nou­sen jäl­keen. Bergst­ro­min se­los­tuk­ses­ta, mykän elo­ku­van vä­li­teks­tejä mu­kai­le­vis­ta teks­tip­lans­seis­ta, säi­ly­neistä still-ku­vis­ta, piir­ros­luon­nok­sis­ta ja kä­si­kir­joi­tus­ver­siois­ta koos­tuu hie­no Four De­vil­sin re­konst­ruk­tio. Sekä al­ku­peräis­fil­min mykkä- että myö­hem­pi (tuot­ta­ja Fo­xin komp­ro­met­toi­ma) ää­ni­ver­sio ovat hä­vin­neet, eikä ko­pioi­ta ole löy­ty­nyt ai­na­kaan tois­tai­sek­si. Jän­nittävä ka­don­neen fil­min jäl­ji­ty­sy­ri­tys on­nis­tuu kieh­to­maan pelk­kien frag­ment­tien yh­dis­te­lynä­kin. (Fil­miar­keo­lo­gi­nen löydös ver­tau­tuu Ser­gei Ei­sens­tei­nin tu­hou­tu­neen Bez­hi­nin niit­ty­jen (1937) ra­ken­ta­mi­seen oh­jaa­jan säi­lyttä­mien yk­sittäis­ten otos­ten avul­la. Ei­sens­tein va­ro­vai­se­na mie­henä kun säi­lyt­ti jo­kai­ses­ta elo­ku­van­sa koh­tauk­ses­ta en­simmäi­sen ja vii­mei­sen fil­mi­ruu­dun. Bez­hi­nin nii­tyt löy­tyy Cri­te­rio­nin Ei­sens­tein-bok­sis­ta.)
Four De­vils – neljä pa­ho­lais­ta – ker­too kuo­lon­hyp­pyä sir­kuk­ses­sa har­joit­te­le­vas­ta tra­pet­si­tai­tei­li­ja­ne­li­kos­ta. Ryhmän muo­dos­taa van­han klov­nin kas­vat­ta­ma or­po­jen si­sa­rus­ten pa­ri: kak­si tyttöä ja kak­si poi­kaa. Jo lap­suus­vai­heen ku­vaus on niin sydäntä sär­kevä, että kat­so­ja ih­met­te­lee, me­nettääkö Mur­nau ker­to­muk­sen taian las­ten kas­vet­tua ai­kui­suu­teen. Mut­ta pel­ko on tur­ha. Draa­ma sen kuin vä­kevöi­tyy maail­man hou­ku­tel­les­sa sir­kuk­sel­le vih­kiy­ty­neitä nuo­ria. Lois­to­do­ku­men­tis­ta jää mie­leen kum­mit­te­le­maan Mur­naun ne­ro­kas otos, jos­sa sär­kyvä pei­li muut­tuu hu­mal­tu­neen ja hi­mok­kaan nuo­ru­kai­sen sil­missä tra­pet­sin ha­rot­ta­vak­si tur­va­ver­kok­si. Tie­tenkään ei otos­ta eikä verk­koa meil­le näy­tetä. Vain kä­si­kir­joi­tus siitä on säi­ly­nyt. Kat­so­ja saa ku­vi­tel­la sen ja ko­ko Mur­naun hä­vin­neen mes­ta­ri­teok­sen val­miik­si mie­lessään. On­nek­si mui­ta mes­ta­ritöitä 42-vuo­tiaa­na au­to-on­net­to­muu­des­sa kuol­leel­la oh­jaa­jal­la riit­ti. (HB)
03/07/2012

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy