Amerikoissa Iron Man 2 tulee levitykseen vasta Euroopan jälkeen.
Amerikoissa Iron Man 2 tulee levitykseen vasta Euroopan jälkeen. Ilmiömäinen komediallinen kyky Robert Downey Jr. luotsaa itseironisella otteella menestykseen myös sarjakuvaeepoksen filmitrilogian kakkososan. Kolmosesta nähdään esimakua lopputekstien jälkeen!
Transformers-sovitukset ovat olleet varoittavia esimerkkejä siitä, että superrobottien taistelun varaan rakentuvat elokuvatarinat tukehtuvat omaan suuruudenhulluun mahdottomuuteensa. Kun ylivoima pannaan ylivoimaa vastaan, on tuloksena katsojan kannalta ratkaisematon itsestäänselvyys. Efektien arsenaali ja tuhon jyly putsaavat pöydän käsikirjoittajilta, joiden on lähes mahdoton keksiä enää uusia yllätysratkaisuja megamittelöiden pattitilanteisiin. Jon Favrean ohjaamilla Iron Maneilla tulokulma on poikkeava. Niiden salainen ase on luonteikas huumori ja sanan voima.
Jossain vaiheessa megalomaanista robottishow’ta Sam Rockwellin esittämä seremoniamestari muistuttaa, että ”ihmistäkin tarvitaan”. Se voisi olla Iron Man 2:n motto, sillä enemmän kuin rautakypäröiden yhteentörmäyksistä kipinöitä sinkoilee rautaisesta läpänheitosta, jossa ansioituu koko projektiin värvätty, kunnioitusta herättävä näyttelijäkaarti.
Eipä silti, että elokuvasta äksönin ytyä puuttuisi. Toimintakohtaukset ovat hyviä ja niitä on riittävästi. Ottelu Iron Man vastaan muu maailma rätisee ja paukkuu ja hajottaa paikkoja merkittävän terhakkaasti. Elokuvatekniikka on saumattomasti ideoiden tasolla niin, että mahdottominkin tuntuu hetken mahdolliselta.
Iron Manin rautaiset kyvyt perustellaan vakuuttavasti teknistieteellisellä mumbojumbolla. Se visualisoidaan eteemme näppärinä, jopa kauniina havainnekuvina. Yhtä siistiä jälkeä, kosketusnäytön ja tähtinäyttelijän yhteistyötä, saatiin viimeksi seurata Steven Spielbergin Minority Reportissa (2002).
Miljardööri Tony Starkin (Downey) aseteknologisen imperiumin lippulaivan, itsensä Iron Manin, pahimpana uhkana kakkosessa näyttäytyy venäläinen Ivan Vanko (Mickey Rourke). Haastaja kantaa kaunaa Starkin sukua kohtaan. Vankon tiedemiesisä oli Tony Starkin isän keksijäkumppani, jolle annettiin kenkää. Myös armeija tahtoo itselleen Iron Manin, koska ailahtelevainen Stark vaikuttaa olevan turvallisuusriski läntiselle maailmalle.
Rooleissa nähdään toinen toistaan luonteikkaampia taitureita, jotka osaavat luoda supersankarielokuvaankin säkenöivän ensemble-näyttelemisen tunnun.
Downey saa hahmolleen sympatiat, vaikka Stark pöyhkeilee kukkomaisesti ja jopa häpäisee Iron Manin vetämällä kännit yleisön edessä. Näyttelijän karisma, äly ja armoitettu tekninen valmius vetävät puoleensa kuin magneetti. Downey on elohopeamaisen vireä ja yllättävä. Riskejä ottava esittäminen on varman päälle tehdyn elokuvan keskeisin nautinto.
Downeyn yksityiselämä kulki takavuosina skandaalista toiseen. Iron Man 2:ssa hän on saanut rinnalleen toisen Hollywoodin lööppistaran, joka on koonnut itsensä ja aktinsa uusiin voittoihin. Rouheanrähjäinen Mickey Rourke johtaa konnaosastoa ylväästi, mutta pilke silmäkulmassa hänkin.
Gwyneth Paltrow on Starkin luotettu oikea käsi, jonka huolehtivan vakauden rikkovat vasta loppukuvissa pintaan nousevat tunteet. Nuoreen ikäänsä paljon ehtinyt Scarlett Johansson kunnostautuu kamppailulajien eksperttinä. Don Cheadle on ystävä hädässä, ja Samuel L. Jackson silmälappuineen kuin suoraan sarjakuvakirjasta.
Downeyn ohella herkullisimmat irtohuulet heittää rajussa vedossa oleva Sam Rockwell kilpailevan firman asekauppiaana, jonka myynnillinen puhe ei taltu eikä takkua.
Parhaaseen screwball-farssin malliin Iron Man 2 sisältää onnistunutta monologinpätkää sekä osuvan ja upottavan pisteliästä dialogia. Sivuroolissa näyttäytyvän Favreaun ohjaajantaidot nostavat tunteita myös koskettavasti, kun Tony Starkin isä (Mad Men –sarjan John Slattery) tulee kuvaan vanhalta filmikelalta.
Sarjakuvasupersankarifilmin voi siis tehdä näinkin! (HB)