Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Blu-ray

The Tree of Life

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Elokuva

Ter­ren­ce Ma­lick , 67, on jo kah­den uu­den elo­ku­vap­ro­jek­tin jäl­ki­tuo­tan­to­vai­heis­sa.

Ter­ren­ce Ma­lick , 67, on jo kah­den uu­den elo­ku­vap­ro­jek­tin jäl­ki­tuo­tan­to­vai­heis­sa. Ame­rik­ka­lai­soh­jaa­ja ei ole ai­na ol­lut näin tuot­te­lias. Ma­lic­kil­ta ku­lui yli kol­me vuo­si­kym­mentä vain vii­den elo­ku­van val­mis­tu­mi­seen. Nii­den kir­jaa­mi­nen ai­kajär­jes­tyk­seen ei syö ti­laa: Jul­ma maa (1969), On­nel­lis­ten ai­ka (1978), Ve­teen piir­ret­ty vii­va (1998), The New World (2005), The Tree of Li­fe (2011). Ar­vojär­jes­tys­kin on ai­ka lail­la sa­ma.
Toi­nen tu­le­vis­ta oh­jauk­sis­ta on IMDb.­co­min mu­kaan ”­tut­ki­mus uni­ver­su­min syn­tymästä ja kuo­le­mas­ta”. Isot ai­heet­han eivät suu­ta hal­kai­se ja ai­na niistä saa ko­mei­ta ot­si­koi­ta. Ku­ten Ma­lic­kin Can­nes-voit­ta­ja Elämän puus­sa, jo­ka sel­vittää run­saas­sa kah­des­sa ja puo­les­sa tun­nis­sa maail­man luo­mi­sen, syn­tiin­lan­kee­muk­sen ja Pa­ra­tii­sis­ta kar­ko­tuk­sen. Kurk­kaam­me mik­ros­koop­piin, kau­ko­put­keen ja di­gi­kau­den ih­mei­siin. Näem­me he­delmöi­tyk­siä, al­kuräjäh­dyk­siä ja dis­neymäi­ses­ti in­hi­mil­lis­tet­tyjä di­no­sau­ruk­sia.
”On­ko maail­mas­sa vir­he?”, ky­syy Sean Penn ai­kuis­roo­lis­sa lap­suu­den­ko­ke­muk­sia tul­ki­tes­saan. The Tree of Li­fen yti­messä seu­ra­taan kol­men vel­jek­sen per­he-elämää 1950-lu­vun lo­pun Tek­sa­sis­sa. Hyvää tar­koit­ta­vaa, mut­ta tiuk­kaa isää näyt­te­lee Brad Pitt. En­ke­limäi­senä, sil­ti lu­ja­luon­toi­se­na äi­tinä lap­sia kait­see Jes­si­ca Chas­tain. Mur­ro­sikäistä poi­kaa esittää lu­paa­va tu­lo­kas Hun­ter McC­rac­ken. Nuo­rem­pi­na vel­jinä nähdään per­soo­nal­li­set La­ra­mie Epp­ler ja Tye She­ri­dan.
O’B­rie­nit koh­taa­vat is­ku­ja ar­jes­saan. Isä jou­tuu työttömäk­si ja per­he muut­ta­maan ko­dis­taan. Kes­kimmäi­nen po­jis­ta kuo­lee myö­hem­min oman kä­den kaut­ta. Ker­to­mus ete­nee jäl­ki­ku­vi­na Sean Pen­nin esittämän esi­koi­sen aja­tus­vir­ras­sa, elo­ku­val­li­ses­ti ta­kau­tu­mi­na 1950-lu­vun muis­toi­hin. Ai­kui­se­na mies yrittää ymmärtää, mitä lap­sel­le ta­pah­tui ja mik­si.
Pa­ras­ta fil­missä on vel­jes­ku­vaus. Po­jat ovat ai­to­ja. Nuo­ret esittäjät tuo­vat elämän nii­hin­kin koh­tauk­siin, jois­sa Ma­lic­kin rep­lii­kit eivät ai­na toi­mi. Tai sil­loin, kun oh­jaa­ja on tyy­ty­nyt otok­seen, jo­ka on­nah­taa. Maail­maa sy­lei­levä hen­ki­nen hörhöi­ly ja kä­si­kir­joi­tuk­sen ai­ka­hyp­py­haa­hui­lu jättävät yleisön ul­ko­puo­li­sek­si tark­kai­li­jak­si. Las­ten yh­teis­hen­ki tu­lee vih­doin sä­vykkäänä lä­hel­le. McC­rac­ke­nin ja Epp­le­rin ison­vel­jen sekä pik­ku­vel­jen vä­li­nen tah­to­jen kamp­pai­lu ja kiu­saa­mi­nen, ra­jo­jen, val­lan ja luot­ta­muk­sen jul­ma­kin ko­kei­lu sekä herkäs­ti ja läm­pimäs­ti ku­vat­tu so­vin­to saat­ta­vat tun­teet pin­taan. Sa­no­ja ei tar­vi­ta, kun vel­jek­set pai­na­vat käm­me­net vas­tak­kain ovi­la­siin ja tun­te­vat yh­tey­destä nou­se­vaa iloa, jo­ka kan­taa vai­keuk­sien­kin yli.
Var­hais­nuo­ren McC­rac­ke­nin roo­li on Tree of Li­fen moot­to­ri. Vai pitäi­sikö sa­noa elämän voi­ma. Tehtävä roo­li ei ole help­po, sillä Ma­lick on kir­joit­ta­nut Jac­kin hah­moon pitkän kaa­ren ja ison kään­teen. Sie­lu tu­lee siinä tie­toi­sek­si it­sestään ja lap­suus lop­puu. Po­jan luon­nol­li­nen ke­hi­tys joh­taa Ma­lic­kin luo­mis­ker­to­muk­ses­sa kar­ko­tuk­seen Pa­ra­tii­sis­ta, vaik­ka Jack vain ka­pi­noi jous­ta­ma­ton­ta isäänsä vas­taan. Su­ku­puo­li­suus­kin herää ajal­laan: Jack va­ras­taa kau­niin ja kieh­to­van naa­pu­rin­rou­van alus­ha­meen tar­kas­tel­ta­vak­seen.
Jois­sa­kin ar­vos­te­luis­sa oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­jaa on syy­tet­ty liias­ta hä­ve­liäi­syy­destä ja mur­ro­siän vää­rentä­mi­sestä. Ant­ho­ny La­ne kir­joit­ti Ame­ri­kan en­si-il­las­ta New Yor­ke­ris­sa: ”­Sek­si ei tun­ge häi­rit­seväs­ti esiin, vaik­ka nähdään­kin poik­keuk­sel­li­nen jak­so, jos­sa en­si­lu­paus ero­tii­kas­ta läikähtää Jac­kin ot­sal­le kuin kuu­me po­jan ko­pe­loi­des­sa naa­pu­rin ma­kuu­huo­nees­sa ja kos­ke­tel­les­sa nai­sen alus­ha­met­ta. Mut­ta tässä­kin, kun poi­ka pi­te­lee yö­pu­kua va­loa vas­ten kuin tai­vaal­lis­ta kaa­pua, ja va­ras­taa sen sit­ten ja las­kee kel­lu­maan ala­vir­taan, kat­so­ja ha­luaa ku­mar­taa päänsä ku­vien kau­neu­den edessä, mut­ta sa­maan ai­kaan kis­koa oh­jaa­jan si­vum­mal­le ja sa­noa, että ”­Ter­ry, mi­nun ikävä pal­jas­taa tämä si­nul­le, mut­ta tuos­sa ei ole ihan kaik­ki, mitä mur­ro­sikäi­set po­jat te­kevät.”
Ma­lick on to­ki ai­na kä­si­tel­lyt sek­suaa­li­suut­ta pidät­tyväs­ti fil­meissään. Myös Jac­kin pu­ber­teet­ti­nen lan­kee­mus ku­va­taan hie­no­va­rai­ses­ti ja viit­teel­li­ses­ti. Sil­ti ohi vi­lah­ta­va otos naa­pu­rin sän­ky­ka­ma­ris­sa alus­vaat­teen yl­le tai­pu­nees­ta Jac­kis­ta vih­jaa muu­ta. Jos­pa vaat­teel­le eh­ti ta­pah­tua jo­tain? Jos­pa poi­ka sot­ki sen?
Ma­lick näyttää aiem­min, mi­ten Jack avaa vaat­teen las­kok­sis­ta ja aset­taa sen huo­lel­li­ses­ti sän­gyl­le. Asu edus­taa po­jan mie­li­ku­vis­sa vuo­teel­la lepäävää, an­tau­tu­vaa nais­var­ta­loa. Tä­ten Ma­lick an­taa pa­ril­la ku­val­la – ja tai­ta­val­la leik­kau­sel­lip­sillä — ymmärtää Jac­kin mas­tur­boi­neen ha­meel­le. Muu­ten­han ei se­lit­tyi­si se ko­va kii­re, kun poi­ka juok­see ta­los­ta ha­meen kans­sa ulos ja vis­kaa kä­sissä kuu­ma­na polt­ta­van to­dis­teen jo­keen. (Leik­kaus sisältä ulos on ra­ju ja Jac­kin ele joel­la ei suin­kaan har­ras ja vii­pyi­levä vaan no­pea).
Poi­ka­han oli­si voi­nut vain pa­laut­taa alu­sa­sun pai­koil­leen huo­neen pöytä­laa­tik­koon. Ja jos Jack ha­lu­si ha­meen it­sel­leen muis­tok­si tai myö­hempää he­ku­moin­tia var­ten, mik­si hän kii­ruh­ti hä­vittämään sen he­ti nä­ky­vistä? To­den­tun­tui­sem­paa on, et­tei ku­kaan kes­keyttä­nyt po­jan tut­ki­mus­ret­keä ai­kuis­ten maail­maan, vaan Jack vain säikäh­ti sitä, mitä sai ta­hat­to­mas­ti ai­kaan.
Viit­teillä ja el­lip­seillä Ma­lick pää­see pi­temmäl­le pu­ber­tee­tin in­tii­mei­hin tun­toi­hin kuin rea­lis­ti­sem­mil­la ot­teil­la vaik­ka­pa poh­jois­mais­ten, na­tu­ra­lis­ti­sem­pien ja in­ho­rea­lis­ti­sem­pien elo­ku­vien nuo­ruus­ku­vauk­sis­sa. Joel­ta pa­laa­va Jack ta­paa en­simmäi­senä äi­din kat­seen. Äi­ti nä­kee he­ti, että jo­tain po­jas­sa on muut­tu­nut. Jack vais­toaa sen. Ky­se on to­ki vain en­simmäi­sestä runk­kauk­ses­ta, mut­ta suu­res­ta kään­ne­koh­das­ta nuo­rel­le mie­hel­le ma­lic­kin­mit­tai­ses­sa uni­ver­su­mis­sa. (Vä­kevä avain­koh­taus tuo mie­leen kir­jai­li­ja Ei­no Säisän ker­to­muk­sen, jos­sa äi­ti nä­kee lap­sen­sa sil­mistä, mil­loin poi­kuus on men­nyt.)
T­ree of Li­fes­sa isän tuo­mit­se­va ta­pak­ris­til­li­syys ai­heut­taa niin Jac­kis­sa kuin hä­nen vel­jissään elämä­nikäi­sen hä­peän, jo­ta hei­koin lenk­ki, kes­kimmäi­nen poi­ka, ei lo­pul­ta kestä. Sil­ti — ken­ties ta­hat­to­mas­ti — fil­mi pa­nee miet­timään myös äi­din lem­peämmän mut­ta yhtä kaik­ki hal­lit­se­van us­kon­nol­li­suu­den vai­ku­tus­ta. Äi­ti pys­tyy vain sa­nat­to­mas­ti pro­tes­toi­maan poi­kien hen­kistä nu­jer­ta­mis­ta vas­taan. Kai­ken sen, mikä 1950-lu­vul­le oli so­pi­vaa, äi­ti­kin on sisäistä­nyt. Pat­riar­kaa­li­suus, isän val­ta, on kir­kos­sa kuu­lu­tet­tua. Tek­sa­sis­sa eivät pu­hal­la vielä 1960-lu­vun ra­di­ka­lis­min va­paam­mat, raik­kaam­mat tuu­let.
Ma­lick ta­voit­te­lee ymmär­rystä ja hyväk­syntää laa­jal­la skaa­lal­la ja le­veällä pa­le­til­la. Tree of Li­fen ydin­per­heen mik­ro­ta­ri­na ver­tau­tuu mak­ro­ta­son syn­tyi­hin sy­viin. Ma­lick su­kel­taa al­ku­me­reen ja am­pai­see tai­vai­siin. Oh­jaa­ja­na oli­si voi­nut ol­la vaik­ka Ing­mar Kub­kovs­ki. Elo­ku­va­li­pun hin­nal­la pää­see Ma­lic­kin tar­joa­mal­le psy­ke­dee­li­sel­le ai­ka-a­va­ruus­mat­kal­le, ku­ten Kub­ric­kin Ava­ruus­seik­kai­lu 2001:ssä (1968). Berg­ma­nin psy­ko­pa­to­lo­gi­nen per­he­ku­vaus taa esi­tellään etee­ri­sen lyy­ri­sinä frag­ment­tei­na. Ne lai­na­taan Tar­kovs­kin Pei­listä (1975). Ma­lick me­nee jo­pa niin pitkäl­le tar­kovs­kei­lus­saan, että Tree of Li­fes­sa­kin le­vi­toi­daan.
On­nis­tu­neem­min aja­tus­ten sä­teellä ovat elo­ku­vis­saan liik­ku­neet edellä mai­nit­tu­jen Kub­ric­kin, Tar­kovs­kin ja Berg­ma­nin ohel­la myös 1940-lu­vun brit­ti­mes­ta­rit Powell ja Press­bur­ger (Ky­sy­mys elämästä ja kuo­le­mas­ta, 1946) sekä Stan Brak­ha­ge ko­kei­le­vis­sa töissään. Avio­lii­ton ku­vauk­se­na Tree of Li­fe tuo mie­leen sa­maan ajan­jak­soon si­joit­tu­neen Sam Men­de­sin Re­vo­lu­tio­na­ry Roa­din (2008). Sekään ei täy­sin va­kuut­ta­nut, mut­ta toi um­pioi­tu­nees­sa muo­dos­saan pa­rem­min esiin 1950-lu­vun hen­ki­sen ah­tau­den ja pa­ri­suh­teen pii­nat.
Sean Pen­nin piir­teissä on fos­sii­li­mais­ta uur­ret­ta, jo­ka so­pii Tree of Li­feen, jos­sa di­no­sau­ruk­set­kin herä­tetään hen­kiin. Brad Pit­tin ta­kaa ku­vat­tu vank­ka nis­ka ja Jes­si­ca Chas­tai­nin sie­luk­kaat kas­vot kan­ta­vat ne­kin pitkäl­le. Mut­ta ei niin kauas kuin Ma­lick ha­luai­si. Penn on it­se­kin ih­me­tel­lyt roo­lin­sa ni­vel­ty­mistä ko­ko­nai­suu­teen. Mie­len­mai­se­mien ka­ruis­sa ki­vi­kois­sa räm­pivää näyt­te­lijää käy­kin vä­lillä sää­lik­si. Penn si­joit­tuu ta­ri­nas­sa ny­kya­jan tar­joa­maan kont­ras­tiin, jos­sa Ma­lick vii­pyi­lee liian pitkään ih­met­te­lemässä pil­ven­piirtä­jien mo­der­nia hen­gettö­myyttä, sitä uu­den­lais­ta tyh­jyyttä, jo­ka on tul­lut en­ti­sen au­tiu­den ti­lal­le.
B­rad Pit­tin voi kyllä mieltää kek­sijäk­si ja kaup­pa­mat­kus­ta­jak­si, mut­ta vai­voin klas­si­sen mu­sii­kin har­ras­ta­jak­si tai ur­ku­rik­si. Jes­si­ca Chas­tain on sykäh­dyttävä, to­sin Ma­lick jättää hä­net usein yk­sin, tyhjän­pan­tik­si sa­man­kal­tai­si­na tois­tu­viin, vaik­ka­kin upei­siin ku­viin.
Ku­vaa­ja­na Em­ma­nuel Lu­bezs­ki saa Ma­lic­kin vai­ku­tel­mis­sa häiväh­te­levään tyy­liin pi­toa pal­jail­la, kuu­lail­la otok­sil­la. Jack Fisk, Da­vid Crank, Jea­net­te Scott ja Jac­que­li­ne West luo­vat ka­me­ran eteen la­vas­tuk­sen, rek­vi­sii­tan ja pu­vus­tuk­sen kaut­ta eri­tyi­syy­dessään täsmäl­li­sen, mut­ta yleispä­teväs­ti ava­ran men­neen ajan ko­ko­var­ta­lo­ku­van. Ma­lic­kin mi­tas­sa nä­kymät vain käyvät niin tu­tuik­si, että ase­tel­mal­li­suus epäi­lyttää. Va­lo­ku­vauk­sel­li­ses­sa täy­del­li­syy­dessään jo­kai­nen otos voi­tai­siin pysäyttää ja ir­rot­taa ko­ko­nai­suu­des­ta. Ke­hys­tys­kel­poi­nen elo­ku­va on vaa­ras­sa kuol­la pys­tyyn. Kau­neu­den pitäi­si ke­hit­tyä Tree of Li­fen ku­vien vä­li­sistä suh­teis­ta eikä jäädä yk­sittäi­siin, peräkkäin si­joi­tet­tui­hin otok­siin.
Tai­de­te­ra­pia on hyväk­si, mut­ta te­ra­pias­ta tu­lee har­voin hyvää tai­det­ta. Ker­rot­tu kyllä vai­kut­taa oma­koh­tai­sel­ta, niin kuin on oh­jaa­jan koh­dal­la ou­nas­tel­tu. Voi ku­vi­tel­la, että Tree of Li­fe oli­si Ma­lic­kin ko­ke­man oman me­ne­tyk­sen ulos­ma­naa­mis­ta, hen­kilö­koh­tais­ta te­ra­piaa. ”­Jos asia ei ole elämässä­si, et saa sitä soit­ti­mes­ta esiin”, sa­noi muu­sik­ko Char­lie Par­ker. Nyt oh­jaa­jal­la on vai­keuk­sia vä­li­neensä kans­sa. Ma­lick ei osaa so­vit­taa liian­kin in­tii­mejä me­lo­dioi­taan suu­rem­man sin­fo­nian raa­mei­hin.
Tai­vas on paik­ka, jos­sa mitään ei kos­kaan ta­pah­du, lau­loi Tal­king Heads kap­pa­lees­saan Hea­ven (1979). Tyl­sim­millään Ma­lick on fil­min päätök­sen suu­res­sa syn­tee­sissä, tuon­puo­lei­sen ku­vis­sa. Jon­kin­lai­nen so­vi­tus koe­taan vas­ta me­ta­fo­ri­sel­la vii­mei­sellä ran­nal­la, jo­ta koh­den Sean Pen­nin hah­mo on pil­ven­piirtäjä­toi­mis­tos­ta läh­det­tyään räm­pi­nyt. Mut­ta Ma­lick ei tyy­dy lo­pus­sa­kaan hie­no­va­rai­siin, yleistä­viin ver­taus­ku­viin. Näyttämöl­le kan­ne­taan oven­raa­mit teat­te­ri­ku­lis­seik­si, ja ve­den päällä­kin sit­ten kä­vellään. Ta­ri­nan hah­mot ker­to­muk­sen eri ai­ka­ta­soil­ta koo­taan yh­teen, kah­laa­maan ran­ta­ve­teen. Rat­kai­su on kir­jai­mel­li­suu­des­saan vai­vaan­nut­ta­va (vain lap­sinäyt­te­lijät on­nis­tu­vat ole­maan luon­te­via myös kei­no­te­koi­sis­sa koh­tauk­sis­sa). Mel­kein toi­voi­si, että se aiem­min näh­ty di­no­sau­rus jol­kut­te­li­si ran­nal­le jär­jestämään vähän eloa näi­hin pys­tyyn kuol­lei­siin haa­mui­hin.
Vai on­ko koh­tauk­ses­sa sit­ten­kin ky­se lisä­ma­te­riaa­lis­ta, jo­ka pi­ti jättää Tree of Li­fen Blu-ray-jul­kai­sul­le? Ehkä fil­mi­ryhmän vii­mei­sen ku­vauspäivän vi­deoi­tu ”w­rap up”? Epä­ta­sai­sen elo­ku­vap­ro­jek­tin hil­jai­set hau­ta­jai­set? (HB)

Kuva, ääni & ekstrat

BD-levyn tekninen anti näyttää aluksi erinomaiselta. Mutta kun pintaa raaputtaa, seurauksena on hienoinen pettymys. Ensiksikin kuvapanoroinnin painajainen, otokset modernien toimistopilvenpiirtäjien ikkunapintoihin aliasoituvat. Tämä on kuitenkin ajoittaista toisin kuin suurempi onehlma. Kuva näyttää Malickille tyypillisissä, alhaalta ylöspäin kuvatuissa luonnonäkymissä, liiallisen terävöitetyiltä. Luonnottomuus valtaa mieleen, kun lähtökohta on sentään kuvata maailmansynty suurin piirtein maailmanloppuun. Näin ollen tarjolla ei ole referenssitasoa, vaikka ääniraita soi upeasti ja tasapainoisesti. Levylle ei ole tallennettu ekstroja. (PS)
03/12/2011
03/12/2011

Tekniset tiedot

Formaatti: Blu-ray
 
Vuosi: 2011Kesto: 138 minuuttia
Julkaisija: FS FilmKuva:
1080p 1.78*
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
 
Ikäraja:
(11)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 11 vuotta.
VET: 267775  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (FS Film) ellei toisin mainita.

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy