T­re­mors ja Stars­hip Troo­pers lyövät päänsä yh­teen aa­vik­ko­ral­lis­sa, jos­sa pin­nan al­la ku­hi­see sar­vipäi­siä hir­viöitä. Ko­la­ris­ta ei to­sin juu­ri jää ai­vo­so­lu­ja eloon, mikä lie­nee­kin nyt se hu­maa­nein rat­kai­su.

Taus­ta­ta­ri­noi­den ja hen­kilö­ke­mioi­den si­jaan ky­se on ar­mot­to­mas­ta ku­han­juok­sus­ta, jos­sa ryhmä solt­tu­ja jou­tuu ha­ke­maan nis­ka­lenk­kiä yli­voi­mai­ses­ta alie­nis­ta. Tämä on ta­ri­na­na li­ki­main yhtä fik­su kuin Ar­nold Sc­hwar­ze­neg­ge­rin klas­sik­ko Pre­da­tor, mut­ta tun­nel­man ke­hit­te­ly jä­tetään nyt yk­sioi­koi­ses­ti kii­reen tun­nun ja fan­ta­sian va­raan. Mil­la Jo­vo­vich te­kee pääo­sas­sa pas­se­lin tiuk­kail­mei­sen roo­lin kui­vas­rum­mun lä­pikäyvänä san­ka­rit­ta­re­na, mut­ta mikään elo­ku­vas­sa ei nou­se sen tie­to­ko­ne­pe­li­juu­rien ylä­puo­lel­le. Ko­ko­nai­suus jää yli­pitkän mu­siik­ki­vi­deon ta­sol­le, mut­ta lu­kui­sis­ta elo­ku­va­lai­nois­ta ja rou­heis­ta miljöistä koos­tu­va tai­val on nät­ti.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu sa­man­ni­mi­seen pe­liin, jon­ka valt­ti­kort­ti il­mei­ses­ti on mos­te­rei­den lah­taa­mi­nen. Sa­maa yrittää myös elo­ku­va näyttä­vin, mut­ta lo­pul­ta tur­rut­ta­vin vai­ku­tuk­sin. Elo­ku­van pin­ta on kui­ten­kin kaut­taal­taan nä­tis­ti koh­dil­laan miljöön tois­tues­sa tois­maal­li­sen vi­vah­teik­kaas­ti ja kaiut­ti­mien huo­jues­sa pai­koil­laan kai­ken ry­minän tulk­kei­na.