Yli 10 300 arvostelua
Uusia arvosteluita lähes päivittäin
Kino

Kova kuin kivi

True Grit 

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2010Kesto: 112 minuuttia
Julkaisija: Finnkino 
  
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 252613  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle ellei toisin mainita.

Elokuva

Joel ja Et­han Coe­nil­le elo­ku­va­his­to­ria on iso le­lu­laa­tik­ko.

Joel ja Et­han Coe­nil­le elo­ku­va­his­to­ria on iso le­lu­laa­tik­ko. Ta­sai­sin vä­lia­join vel­jek­set nos­ta­vat aar­rear­kus­ta jon­kin kun­nioi­te­tun la­ji­tyy­pin, ha­jot­ta­vat sen kat­soak­seen mitä se on syö­nyt ja ko­koa­vat sit­ten kuin Mec­ca­no-se­tin uu­del­leen haus­kak­si oma­te­kemäk­si.
Nyt on tar­tut­tu län­nen­ro­maa­niin Ko­va kuin ki­vi, jo­ka tu­li tun­ne­tuk­si vuo­si Char­les Por­ti­sin ro­maa­nin jul­kai­se­mi­sen jäl­keen 1969 teh­dystä John Way­nen kypsän iän wes­ter­nistä. Kes­kei­sessä roo­lis­sa on reis­sus­sa rähjään­ty­nyt, ko­va­luon­toi­nen ja vii­naan me­nevä lain­val­vo­ja Roos­ter Cog­burn, esittäjänä Coen-tul­kin­nas­sa mai­nio Jeff Brid­ges.
Cog­bur­nin oi­kea­mie­li­syys ei pe­rus­tu sääntö­jen nou­dat­ta­mi­seen vaan mut­kat­to­maan hom­man hoi­ta­mi­seen. Sik­si van­ha she­rif­fi on pa­ras va­lin­ta, kun pal­ve­lus­ta tar­vit­see 14-vuo­tias Mat­tie-tyttö (to­pak­ka Hai­lee Stein­feld). Tytön isän on per­heen far­mil­le pes­tau­tu­nut hult­tio Cha­ney (Josh Bro­lin) am­pu­nut ja ryöstä­nyt. Cha­neyn jäl­jillä kul­kee mui­den ri­kos­ten vuok­si – ja palk­kion toi­vos­sa – myös slii­pat­tu, nah­ka­rimp­sua­sui­nen Te­xas Ran­ger, La­Boeuf. Koo­mi­ses­ti la­tau­tu­nees­sa roo­lis­sa nähdään pyö­ris­ty­nyt, mut­ta yhä haa­leam­min näyt­te­levä Matt Da­mon.
Il­man Os­ca­rei­ta
Coe­nien elo­ku­van saa­mat kym­me­nen Os­car-eh­dok­kuut­ta ih­me­tyt­tivät etukä­teen, eikä yk­sikään niistä to­teu­tu­nut Yh­dys­val­tain aka­te­mian juh­las­sa. Ko­va kuin ki­vi saat­taa ol­la vel­jes­ten tähän men­nessä suo­ra­vii­vai­sin fil­mi. Ta­ri­na on var­sin yk­sin­ker­tai­nen ja kar­ri­koi­dun kas­ku­mai­nen, mikä lie­nee­kin Coe­nei­ta in­nos­ta­nut. Sil­ti ai­he­va­lin­ta tun­tuu liian hel­pol­ta te­kijä­vel­jek­sil­le – var­sin­kin hie­non Me­ne­te­tyn maan ja lois­ta­van A Se­rious Ma­nin jäl­keen. Mitään eri­kois­ta, tai Coen­mais­ta te­ke­mi­sen laa­tua esiin tuo­vaa jut­tu ei sisällä. Sil­ti elo­ku­van vas­taa­not­to on Os­ca­rei­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta ol­lut var­sin hyvä. Ehkä län­ne­ne­lo­ku­val­le on taas ti­laus­ta? Eikä pie­leen voi mennä, kun John Way­nen bra­vuu­ri­roo­liin palk­kaa jo Cra­zy Heart -e­lo­ku­vas­ta 2009 Os­ca­ril­la pal­ki­tun ka­ris­ma­kar­hu Brid­ge­sin.
B­rid­ges on täy­del­li­nen Roos­ter Cog­burn: huo­le­ton ja huo­li­ma­ton kes­to­hu­ma­lai­nen, jon­ka ren­tous on an­sait­tua, ko­ke­muk­sel­la ja osaa­mi­sel­la pe­rus­tel­tua. Täl­lai­set tyy­pit, ku­ten Cog­burn ja Cra­zy Hear­tin kant­ri­lau­la­ja tun­tu­vat liian­kin hel­pol­ta haas­teel­ta kel­po näyt­te­lijäl­le. Esil­le tuo­daan kyllä myös Cog­bur­nin ura pa­ha­mai­nei­sen ja ar­mot­to­man etelä­val­tioi­den sis­si­joh­ta­ja Quant­ril­lin po­ru­kas­sa sekä jat­ku­va kun­nioi­tus tätä koh­taan. Al­ku­teos­ta en ole lu­ke­nut, mut­ta jo­ten­kin tämä piir­re on ris­ti­rii­das­sa elo­ku­van hah­mon kun­nian­tun­non ja sydä­mel­li­syy­den kans­sa, jo­ten synkkä juon­ne ei ohi­men­nen mai­nit­tu­na juu­ri ri­kas­ta Cog­bur­nin muo­to­ku­vaa.
Uu­tuuslänkkä­rissä on enemmän tu­ri­naa kuin ta­ri­naa. Juo­ni, kon­nat ja san­ka­rit ovat viit­tee­no­mai­sia, kuin lau­dal­la siir­reltä­viä pe­li­nop­pia. Ta­kaa-a­jet­tu Cha­ney tun­tuu mel­kein pet­ty­myk­seltä, kun mies ei ole­kaan pa­han ruu­miil­lis­tu­ma, vaan heik­ko­luon­tei­nen ke­ta­le. Kon­na­po­ru­kan ässä Luc­ky Ned Pep­per taas nou­dat­taa rei­lua pe­liä. Ehkä Coe­nit pur­ka­vat vil­lin län­nen myyt­tiä to­dis­ta­mal­la, että pa­ha ei ole kenkään ih­mi­nen, toi­nen vain hei­kom­pi tois­ta?
Uu­si La­dy­kil­lers?
Par­hai­ten oh­jaa­ja­vel­jet ovat pärjän­neet, kun kun­nia­no­soi­tuk­set län­nen ker­to­muk­sil­le, mus­tal­le elo­ku­val­le, ri­kos­fil­mil­le, gangs­te­ri­ta­ri­noil­le tai fars­si­ro­mans­seil­le ovat pe­rus­tu­neet omiin al­ku­peräiskä­si­kir­joi­tuk­siin. Tai kun poh­ja­na on Me­ne­te­tyn maan ta­pai­nen ny­ky­kir­jal­li­suu­den merk­ki­teos. Uu­sin­ta­ver­sios­sa brit­tik­las­si­kos­ta La­dy­kil­lers (2004), vel­jek­set is­kivät kir­veensä ki­veen. Ale­xan­der Mac­kend­ric­kin Nai­sen­tap­pa­jat (1955) oli yli­ver­tai­nen, hul­lun­haus­ka sa­tii­ri kai­kil­la ta­soil­la, jo­ten Coe­nien löysä Tom Hanks-hölmöi­ly tun­tui tar­peet­to­mal­ta.
Ko­va kuin ki­vi seu­raa pal­jol­ti Hen­ry Hat­hawayn oh­jauk­sen ase­tel­mia ja dia­lo­gia, hah­mois­ta pu­hu­mat­ta­kaan. Yh­te­ne­vyy­det 50-lu­vul­la mus­tal­le lis­tal­le jou­tu­neen Mar­gue­ri­te Ro­bert­sin ja Coe­nien kä­si­kir­joi­tus­ten vä­lillä joh­tu­ne­vat pitkäl­ti al­ku­peräis­ro­maa­nis­ta, mut­ta tot­ta kai fil­mi­hul­lut vel­jet ovat Way­ne-fil­minsä näh­neet. Oi­keus­sa­li­koh­tauk­ses­sa to­dis­ta­ja, tuo­ma­ri ja puo­lus­tu­sa­sia­na­ja­ja is­tu­vat­kin sa­mois­sa ase­mis­sa kuin van­has­sa elo­ku­vas­sa. Te­xa­sin ra­ja­seu­tu­po­lii­si ju­tut­taa Mat­tie-tyttöä tu­tus­sa ase­tel­mas­sa ja sa­moin ai­ko­muk­sin. Ja eikös Te­xas Ran­ge­ria van­has­sa fil­missä näy­tel­lyt lau­la­ja, pyö­reä­naa­mai­nen Glen Camp­bell – pa­rem­pi roo­lis­saan kuin jäl­kijättöi­set uu­dem­mat ar­vos­te­lut an­ta­vat ymmärtää — muis­tu­ta­kin pait­si Matt Da­mo­nia, myös Josh Bro­li­nia? Näyt­te­lijä­va­lin­to­jen suh­teen ky­seessä lie­nee Coe­nien vel­jes­ten luon­teel­le tyy­pil­li­nen vit­si. Sa­man­su­kui­nen kuin se, että kon­na­po­ru­kan Luc­ky Ned Pep­pe­rin hah­moa näyt­te­lee, ja to­del­la hy­vin, Bar­ry Pep­per.
Coe­nit kiin­nittävät huo­mion sa­noi­hin ja il­mai­su­ta­poi­hin. Alus­sa nähdään pit­kiä kes­kus­te­lu­ja, jois­sa Mat­tie tin­kii kaup­piaan kans­sa he­vos­ten hin­nois­ta. Koh­taus on tai­ta­va ja ker­too isän opet­ta­man tytön luon­tees­ta. Mut­ta sa­mal­la se osoit­taa, mi­ten roh­keas­ti – eikä ai­na niin vii­saas­ti – Coe­nit ovat kä­si­kir­joit­ta­ji­na val­miit pa­nos­ta­maan lei­kit­te­levään sa­nai­luun ja näppä­ryy­dellä ila­koi­viin ek­sent­ri­siin jak­soi­hin, jot­ka tällä ker­taa eivät vie ta­pah­tu­mia eteenpäin.
Van­ha pa­rem­pi
Uu­den ver­sion ar­vos­te­luis­sa on pu­hut­tu pal­jon po­tas­kaa Hat­hawayn ver­sios­ta. Että mu­ka vas­ta Coe­nit pa­laa­vat Por­ti­sin kir­jan ideaan tar­kas­tel­la asioi­ta nuo­ren tytön näkö­kul­mas­ta. Päin­vas­toin, John Way­ne on tie­tys­ti hiu­kan elämää suu­rem­pi Os­car-roo­lis­saan Cog­bur­ni­na, mut­ta pal­jon kiin­teäm­min ja sy­ven­ty­neem­min ti­lan­tei­ta lä­hes­tytään tyttö­lap­sen näkö­kul­mas­ta. Jo Hat­hawayn ver­sion mel­kein pa­ri­kym­mentä mi­nuut­tia pi­tem­pi kes­to ta­kaa, että ta­ri­naa poh­jus­te­taan van­kem­min ja la­veam­min, mut­ta eten­kin tytön ti­lan­teen ja me­ne­tyk­sen kaut­ta. Coen-fil­mi al­kaa, kun tytön isä ma­kaa jo kuol­lee­na. Hat­hawayn ver­sio ker­too pe­rin­tei­sem­min ti­lan­tee­seen joh­ta­neet ta­pah­tu­mat – ja tu­lee sa­mal­la va­lais­seek­si pal­jon Coe­nei­ta pa­rem­min – myö­hemmässä elo­ku­vas­sa hie­man ar­voi­tuk­sel­li­sem­mak­si jäävää – isän ja tyttä­ren suh­det­ta. Mat­tie nähdään Hat­hawayn fil­missä he­ti en­si ku­vas­sa ra­han ja kir­jan­pi­don kans­sa te­ke­mi­sissä. Huo­lel­li­suus ja tark­kuus on tytöllä ve­rissä jo­pa siinä mää­rin, että hän on se, jo­ka an­nos­te­lee isäl­le mat­ka­ra­hat ar­vioi­dun tar­peen mu­kaan. Uus­ver­sio taas an­taa ymmärtää, että Mat­tien ki­tu­piik­kiys on suo­raa pe­rua isältä.
Van­hem­man fil­min toi­ses­sa pääo­sas­sa tyttönä jo 19-vuo­tias Kim Der­by on myös ver­rat­to­mas­ti jous­ta­vam­pi, tie­dos­ta­vam­pi näyt­te­lijä kuin ko­ke­ma­ton, mut­ta rai­kas Stein­feld, jo­ka fil­mauk­sis­sa oli vas­ta 13-vuo­tias. Dar­byn ja Way­nen vä­lil­le muo­dos­tuu us­kot­ta­va, läm­min suh­de, mikä Stein­fel­din ja Brid­ge­sin vä­lillä jää mel­koi­ses­ti kat­so­jan hyvän­tah­toi­sen us­kot­te­lun va­raan.
Kar­kea­ta on myös väittää, että vas­ta Coen-ver­sios­sa roo­lit tehtäi­siin oi­kein. Niin hau­taus­toi­mis­ton pitäjä kuin Tom Cha­neyn hah­mo (Jeff Co­rey), kon­na­pa­ri mö­kissä ja Hat­hawayn Ned Pep­per (Ro­bert Du­vall) pitävät van­kas­ti puo­len­sa ja enimmäk­seen yli­kin Coe­nien roo­li­va­lin­toi­hin ver­rat­tu­na (e­ri­tyi­ses­ti ali­työl­lis­tet­ty ja –­työs­tet­ty Bro­lin).
Coe­nei­den Ko­va kuin ki­vi on par­haim­mil­laan yöl­li­sessä rat­sas­tuk­ses­sa, kun Roos­ter vie kuu­me­hou­reis­ta tyttöä tur­vaan. Koh­taus tun­tuu nou­se­van toi­ses­ta, va­kuut­ta­vam­mas­ta elo­ku­vas­ta. Kui­ten­kin sa­ma ti­lan­ne näh­tiin jo Hat­hawayl­la, ihan he­vo­sen uu­pu­mis­ta myö­ten. Lop­pu­ku­vis­sa Coe­nei­den hie­man nos­ta­ma tun­nel­ma haih­tuu, kun pa­la­taan ro­maa­nis­ta pe­riy­tyvään, mut­ta elo­ku­vas­sa täy­sin tur­haan raa­mi­tuk­seen, jos­sa ai­kui­nen Mat­tie sisäi­sessä yk­sin­pu­he­lus­sa muis­te­lee van­ho­ja san­ka­rei­taan. Hat­hawayn fil­min on­nel­li­sem­pi lop­pu, jos­sa Mat­tie kui­ten­kin suun­nit­te­lee jo yh­teistä hau­ta­paik­kaa Cog­bur­nin kans­sa, tun­tuu oi­keam­mal­ta jättäessään sisäi­sen ker­to­jan pois. Toi­nen asia on sit­ten, että Coe­nei­den Mat­tien per­soo­nal­li­ses­ta pik­ku­tytöstä näyttää kas­va­neen ai­kui­se­na (E­li­za­beth Mar­vel) ah­das­mie­li­nen ikä­nei­to. Sa­ma yh­teen so­vit­ta­ma­ton ja­kau­tu­nei­suus kos­kee uu­des­sa ver­sios­sa myös Cog­bur­nin ja La­Boeu­fin jäl­keensä jättämää le­gen­daa. Heidän hah­mon­sa eivät Brid­ge­sin ja Da­mo­nin ku­vaa­mi­na oh­kai­suu­des­saan sit­tenkään kestä ajan­ku­lun pai­no­las­tia, mikä jäl­leen ko­ros­taa va­lit­tu­jen ker­ron­nan raa­mien tur­ha­nai­kais­ta etäi­syy­den ot­toa.
Coe­nei­den lop­pu­teks­ti­lau­lu Lea­ning On The Ever­las­ting Arms vie aja­tuk­set van­han vir­ren käyttöön Char­les Laugh­to­nin Rä­sy­nu­kes­sa. On­han Ko­va kuin ki­vi­kin lap­sen sel­viy­ty­mis­ta­ri­na, mut­ta Laugh­to­nin mes­ta­ri­teos on Coe­nien län­nen­mu­kael­mal­le ai­van liian ko­va ver­rok­ki. Ja kun fil­missä ko­vas­ti pu­hu­taan me­nos­ta in­tiaa­nien mail­le, tun­tuu yh­den in­tiaa­nin nä­ke­mi­nen pet­ty­myk­seltä. Mut­ta siitä kyllä pis­te Coe­neil­le: on se kui­ten­kin yk­si in­tiaa­ni enemmän kuin Hat­hawayn ver­sios­sa. Tark­kaan ot­taen toi­nen­kin pis­te: toi­nen in­tiaa­ni­han näh­tiin alus­sa hir­tettä­vien jou­kos­sa, pa­ra­dok­saa­li­ses­ti myö­hemmän elo­ku­van haus­kim­mas­sa ja terä­vimmässä koh­tauk­ses­sa. (HB)
07/03/2011

Tekijät

Ohjaaja: Joel Coen Ethan Coen
Pääosissa: Jeff Bridges Hailee Steinfeld Matt Damon Josh Brolin
Tarina: Joel Coen Ethan Coen (Charles Portisin romaanista)
Kuvaus: Roger Deakins
Musiikki: Carter Burwell

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2020 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy