Kak­si epätäy­del­listä per­hettä, py­syväs­ti al­ko­ti­pas­sa kul­ke­va val­koi­hoi­nen isoisä (Ke­vin Cost­ner) ja to­pak­ka mus­tai­hoi­nen isoäi­ti (Oc­ta­via Spen­cer), kamp­pai­le­vat heitä yh­distävästä lap­sen­lap­ses­ta. Yh­del­le ky­se on edes­men­neen tyttä­ren tyttä­restä ja toi­sel­le tieltään ek­sy­neen po­jan tyttä­restä, jo­ten myös tyttä­ren elämättä jää­nyt elämä ja po­jan lim­boon jää­nyt elämän­muo­to lisäävät säi­keensä sop­paan.

Peh­meäkäyn­ti­nen draa­ma tart­tuu ta­va­no­mais­ta va­ka­vam­piin ai­hei­siin ai­na täy­si­pai­noi­ses­ta kas­va­tuk­ses­ta al­ko­ho­lis­miin, huu­mei­siin ja ro­tuepä­luu­loi­hin as­ti. Ai­hei­ta kä­si­tellään silk­ki­han­sik­kain, mut­ta ote on tuo­re ja saar­naa­mis­ta vii­saas­ti välttävä — to­ki myös hy­vin viih­de­pai­not­tei­nen.

Oi­keus­sa­lid­raa­man muo­don löyhäs­ti ot­ta­va ker­to­mus ete­nee kit­kat­ta ja kai­kis­ta hah­mois­ta on ver­rat­tain help­po vä­littää. Tai­pa­leen pää­pis­te lä­hen­te­lee ehkä oi­keu­den hal­ven­ta­mis­ta Op­ra­hiin pa­rem­min kuu­lu­vi­ne kään­tei­neen, mut­ta ke­peän vä­kevänä fil­ma­ti­soin­ti­na tämä on hyvä ja elämän­myö­tei­nen esi­tys.