O­ma­laa­tui­nen noir-ko­me­dia dek­ka­ris­ta (S­te­ve Mar­tin), jo­ka ryh­tyy par­si­maan ko­koon kuol­leen juus­ton­te­kijän ta­ri­naa. It­se­kin mus­ta­val­koi­se­na ku­vat­tu elo­ku­va pu­noo juo­neen­sa koh­tauk­sia li­ki 20 muus­ta elo­ku­vas­ta käyttäen näitä omiin tar­koi­tuk­siin­sa — ja te­kee näin yli 40 vuot­ta en­nen te­koä­lyn tu­loa moi­seen uu­siokäyttöön. Ko­hee­sio ei ole sau­ma­ton, mut­ta tar­koi­tuk­sen­mu­kai­nen ot­taen huo­mioon, että tässä ky­se on sekä film noir -gen­ren pa­ro­dias­ta että kun­nia­no­soi­tuk­ses­ta. Pa­ro­dia on­kin ehkä ihai­lun kor­kein muo­to, eikä tätä ole voi­nut kynäillä nä­kemättä sa­to­ja gen­ren elo­ku­via lu­ke­ma­to­mia ker­to­ja.

Nuo­reh­ko Ste­ve Mar­tin tans­sah­te­lee tah­dik­kaas­ti lä­pi mys­tee­rin ja ri­pot­te­lee mat­kal­le sket­sejä ta­sai­sin vä­lein ki­lo­mert­ri­pylväik­si. Va­ka­vas­ti tätä ei tar­vit­se ot­taa ja ta­ri­nan pu­nai­nen lan­ka näyttäy­tyy näin mus­ta­val­koi­se­na­kin var­sin virt­ty­neenä, mut­ta kei­tos on ve­toa­va kuin mu­na­kok­ke­li reis­supäivän aa­mu­na si­vu­kylän di­ne­ris­sa. Si­vu­lui­sus­sa tar­joil­tu läppä ja po­ke­ril­la pe­la­tut sket­sit ve­toa­vat lo­pul­ta siinä missä Mies ja alas­ton ase -hu­pai­luis­sa­kin.