Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Kukkoilijat

In Bruges 

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2008Kesto: 108 minuuttia
Julkaisija: Scanbox 
  
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 206928  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Scanbox) ellei toisin mainita.

Elokuva

B­rug­gen kau­pun­gin ni­mi mer­kit­see port­tia.

B­rug­gen kau­pun­gin ni­mi mer­kit­see port­tia. Elo­ku­vas­sa Kuk­koi­li­jat (In Bru­ges) Brug­ge on port­ti ikui­suu­teen sin­ne ko­koon­tu­neil­le brit­ti­gangs­te­reil­le.
Ar­vos­tet­tu eng­lan­ti­lai­nen, it­seään ”ang­lo-ir­lan­ti­lai­se­na” näy­telmä­kir­jai­li­ja­na pitävä, Mar­tin Mc­Do­nagh (I­nish­maa­nin ram­pa, Vuo­ris­ton kau­no­tar, Län­nen syrjällä, Tyy­ny­mies) sai sysäyk­sen Kuk­koi­li­joi­hin kah­des­ta aja­tuk­ses­ta. Ko­vak­si­kei­tet­tyjä ri­kos­fil­mejä kat­sel­les­saan hän oli miet­ti­nyt, min­ne ih­mis­ten lä­pi am­mu­tut luo­dit lo­pul­ta­kin pää­tyvät. Ja Brug­ges­sa käy­dessään hän huo­ma­si, että kes­kiai­kai­nen bel­gia­lais­kau­pun­ki saat­toi ol­la sekä a) kau­nis ja kiin­toi­sa että b) jäh­meä ja tylsä.
Har­ha­lau­kauk­set avaa­vat ja sul­ke­vat Mc­Do­nag­hin kä­si­kir­joit­ta­man ja oh­jaa­man pitkän en­si­fil­min kim­mok­kei­na ete­nevän ri­kol­lis­ta­ri­nan. Sen pää­pa­rin suh­tau­tu­mi­nen pik­ku­kau­pun­gin tu­ris­miin väläyttää kat­so­jal­le pi­ka­lu­ku­na heidän luon­tei­den­sa vas­ta­koh­tai­suu­den. Ken (B­ren­dan Glee­son) naut­tii Brug­gen nähtä­vyyk­sistä ja his­to­rias­ta. Ray (Co­lin Far­rell) tus­kas­tuu ih­me­tel­len, että jo­ku voi kiin­nos­tua ”a­siois­ta, jot­ka ovat jo ta­pah­tu­neet”.
Oh­jei­ta ylhäältä odo­tel­les­saan Ken ja Ray muis­tut­ta­vat – jo­pa ly­hyiltä ni­miltään – Ha­rold Pin­te­rin näy­telmän Ruo­ka­his­si (1957) sa­mas­sa ti­lan­tees­sa ole­vaa palk­ka­mur­haa­ja­pa­ria Ben ja Gus. Myös Ro­man Po­lans­kin Um­pi­ku­jan (1966) tra­gi­koo­mi­nen ja ab­sur­di kon­na­kak­sik­ko käy mie­lessä Kuk­koi­li­joi­ta kat­sel­les­sa.
Far­rel­lin ko­me­dia­per­for­mans­si
E­lo­ku­van alus­sa em­me vielä tiedä, mik­si Lon­toon po­mo Har­ry Wa­ters (Ralph Fien­nes) on lä­hettä­nyt pal­kol­li­sen­sa juu­ri Brug­geen. Eivätkä Ken ja Ray näytä tietävän sitä it­sekään. Ray on ty­ri­nyt en­simmäi­sen keik­kan­sa palk­ka­tap­pa­ja­na pa­him­mal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la. Mut­ta pii­lo­tel­la­han voi­si ”­vaik­ka Co­vent­rys­sa”. Ehkä heillä on Brug­ges­sa jo­ku tehtävä? Ja ehkä se kos­kee heitä it­seään.
Huo­men­na 11.1.2009 rat­keaa, voit­ta­vat­ko Mc­Do­nag­hin elo­ku­va ja sen täh­det Gol­den Glo­be –­pal­kin­not. Kuk­koi­li­jat sekä Far­rell ja Glee­son ovat eh­dol­la par­haan ko­me­dian sar­jas­sa.
Mus­tan ko­mii­kan ja in­hi­mil­lis­ten tap­pa­jien­sa an­sios­ta fil­miä on jo ver­rat­tu Pulp Fic­tio­niin. Kios­ki­kir­jal­li­nen lähtö­koh­ta fil­mejä kyllä yh­distää, sekä raa’at ja pa­ha­sui­set hah­mot. Mut­ta Ta­ran­ti­noa ar­vos­ta­va Mc­Do­nagh kek­sii elo­ku­vaan­sa kyllä ai­van omin­ta­kei­sen muun­nel­man van­has­ta kli­seestä, jos­sa pys­sy­mie­het osoit­ta­vat aseil­la toi­siaan.
Co­lin Far­rel­lin Ray ei ole po­liit­ti­sen kor­rek­ti. Mies töl­vii mus­tia, nai­sia, pie­ni­kas­vui­sia, ho­mo­ja – mut­ta ehkä vain tietämättö­myyttään ja lap­sel­li­suut­taan. Ir­lan­ti­laisnäyt­te­lijän roo­li on uran eri­koi­sin ja pa­ras, vaik­ka sa­man­suun­tai­nen, sillä ker­taa brit­ti työläis­hah­mo, Far­rel­lil­la oli jo Woo­dy Al­le­nin Cas­sand­ra’s Drea­mis­sa (2007). Ray on ko­me­dia­per­for­mans­si­na mes­ta­ri­luo­mus. Sa­mal­la kui­ten­kin traa­gi­sen kos­ket­ta­va. Hen­kilön hi­das aja­tuk­sen­juok­su ja naii­vius voi­si ol­la vain hu­vit­ta­vaa, jol­lei Far­rell osai­si esiin­tuo­da myös tap­pa­jan­sa viat­to­muut­ta ja vil­pittö­myyttä – ai­dos­ti ra­kas­tet­ta­via piir­teitä pa­hoil­le teil­le jou­tu­nees­sa ih­mi­sessä.
O­hu­kai­nen ja Pak­su­kai­nen
Jos Ray on ko­me­dian Stan Lau­rel, Bren­dan Glee­so­nin Ken on sen Oli­ver Har­dy. Ken on kes­ki­luok­kai­sem­pi ja teräväm­pi, van­hem­pa­na suo­je­le­va iso­ve­li­hah­mo. Mc­Do­nag­hin kir­jal­lis­ta ve­ny­mis­ky­kyä osoit­taa se, että hyvän­tah­toi­nen Ken pää­tyy hän­kin ko­mii­kas­ta traa­gi­seen. Brug­gen Pyhän ve­ren kir­kos­sa säi­ly­tetään re­liik­kinä Jee­suk­sen ver­ta, jon­ka sa­no­taan muut­tu­van juok­se­vak­si ”­suu­ren ah­dis­tuk­sen ai­koi­na”. Kir­kon kel­lo­ta­pu­lis­sa, Dub­li­ner­sin lau­laes­sa ve­ret sei­saut­ta­vas­ti On Rag­lan Roa­dia, ta­pah­tuu Ke­nin me­ta­mor­foo­si kris­tus­mai­sek­si ve­riuh­rik­si. Har­ry ver­taa­kin Ke­niä sii­hen na­sa­re­ti­lai­seen, jo­ta Zef­fi­rel­lin 70-lu­vun tv-sar­jas­sa esit­ti Ro­bert Powell.
Ralph Fien­ne­sin ko­va­pin­tai­nen ma­fia­mies Har­ry Wa­ters voi ol­la Mc­Do­nag­hin viit­taus toi­seen Har­ryyn, Do­nald Cam­mel­lin ja Ni­co­las Roe­gin klas­si­kon Per­for­man­ce (1970) Har­ry Flower­siin. Brit­ti­ri­kol­lis­ten ku­vauk­si­na fil­meillä on yh­teistä ar­mot­to­muu­den, pii­lot­te­lun, huu­mei­den ja sisäkkäi­sik­si kier­ty­vien juo­ni­ra­ken­tei­den lisäk­si kie­len ja it­se­tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti ma­kus­tel­tu­jen ter­mien ko­ros­tus.
Mus­tan huu­mo­rin­sa, kars­kin rep­li­koin­nin ja tu­ris­tiympä­ristönsä eri­kois­laa­dun ta­kia Kuk­koi­li­jat muis­tut­taa myös muu­ta­man vuo­den ta­kais­ta Jo­nat­han Gla­ze­rin eng­lan­ti­lais­fil­miä Se­xy Beast (2000). Siinä Ben Kings­ley esit­ti ko­va­kal­lois­ta, ko­va­suis­ta ja ko­van koh­ta­lon kol­hi­maa jen­gi­po­moa yhtä muis­tet­ta­vas­ti kuin Fien­nes nyt.
Kau­hun­kier­teen eu­ro­ver­sio
Ho­tel­lis­sa Ken kat­se­lee te­le­vi­sios­ta Or­son Wel­le­sin Pa­han kos­ke­tus­ta (1958), jos­sa myös on ky­se juu­ril­taan re­vi­tyistä ih­mi­sistä. Tuo mus­tan ri­ko­se­lo­ku­van klas­si­nen vii­me hui­pen­nus ker­toi se­kin rik­kaan mo­niää­ni­ses­ti lo­jaa­li­suu­des­ta kor­rup­tion kes­kellä.
Juo­nen­sa ta­sol­la Kuk­koi­li­jat viit­taa jo ta­ri­nas­saan suo­raan Ni­co­las Roe­gin Ve­net­sian ka­naa­lei­hin si­joit­tu­vaan Kau­hun­kier­tee­seen (1973). Brug­gen ka­naa­lien lie­peillä kun ku­va­taan bel­gia­lais­ta muun­nel­maa, jo­ka on jo­ko ”­pas­tis­si, hom­ma­ge tai tri­buut­ti” edeltäjäl­leen. Elo­ku­van pie­ni­kas­vui­sen näyt­te­lijän Jim­myn (Jor­dan Pren­ti­ce) mie­lestä jo­tain ”eu­ro­ros­kaa” kum­min­kin.
Roe­gin Kau­hun­kier­teessä pie­nen tyttä­rensä me­nettä­nyt Do­nald Sut­her­land seu­ra­si ka­naa­lin var­rel­la pu­nai­seen sa­de­tak­kiin pu­keu­tu­nut­ta pik­ku­hah­moa, jo­ka pal­jas­tui mur­han­hi­moi­sek­si kää­piök­si. Mc­Do­nag­hin ”­ver­sios­sa” pie­ni­kas­vuis­ta, kou­lu­pu­kuun son­nus­tau­tu­nut­ta näyt­te­lijää luul­laan lap­sek­si häntä­kin, yhtä koh­ta­lok­kain seu­rauk­sin.
E­lo­ku­van pai­nok­kaat, alus­sa ja lo­pus­sa ker­tau­tu­vat avain­sa­nat ”­pie­nestä po­jas­ta” voi­vat tar­koit­taa myös lap­se­kas­ta Ray­ta. Ken us­koi, että to­ve­ris­sa oli muu­tok­sen mah­dol­li­suus. Kun Ken nä­ki mu­seos­sa Bosc­hin Vii­mei­sen tuo­mion, hän ap­ri­koi, että ”­kii­ras­tu­li on sel­lai­nen vä­li­ti­la. Et ole ihan pas­ka, mut­ta et kyllä mikään hyväkään.” Jo­hon Ray to­teaa: ”Vähän niin kuin Tot­ten­ham!”
Eh­keivät Rayn syn­nit alun pe­rin ol­leet sen suu­rem­mat kuin sen kir­kon penk­kiin pol­vis­tu­neen pik­ku­po­jan, jon­ka pi­te­lemässä syn­ti­lis­tas­sa lu­ki 1) Huo­no­tuu­li­suus, 2) Huo­no ma­tik­kapää ja 3) Su­rul­li­suus.
Fil­min lop­pu­sa­noi­na Ray päät­te­lee, että ”­hel­vet­ti on Brug­ges­sa vie­tet­ty ikui­suus”. Ja Ray toi­voo ”­to­del­la, to­del­la, et­ten kuo­li­si”. Far­rel­lin ää­nen ker­taus, ”­real­ly, real­ly”, jää soi­maan kuin las­ten­lo­ru tai rii­mi hie­non elo­ku­van vii­mei­senä osoi­tuk­se­na Mc­Do­nag­hin il­mai­su­ky­kyi­sestä per­fek­tio­nis­mis­ta. (HB)
15/02/2009

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.