Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Kukkoilijat

In Bruges 

Elokuva

B­rug­gen kau­pun­gin ni­mi mer­kit­see port­tia.

B­rug­gen kau­pun­gin ni­mi mer­kit­see port­tia. Elo­ku­vas­sa Kuk­koi­li­jat (In Bru­ges) Brug­ge on port­ti ikui­suu­teen sin­ne ko­koon­tu­neil­le brit­ti­gangs­te­reil­le.
Ar­vos­tet­tu eng­lan­ti­lai­nen, it­seään ”ang­lo-ir­lan­ti­lai­se­na” näy­telmä­kir­jai­li­ja­na pitävä, Mar­tin Mc­Do­nagh (I­nish­maa­nin ram­pa, Vuo­ris­ton kau­no­tar, Län­nen syrjällä, Tyy­ny­mies) sai sysäyk­sen Kuk­koi­li­joi­hin kah­des­ta aja­tuk­ses­ta. Ko­vak­si­kei­tet­tyjä ri­kos­fil­mejä kat­sel­les­saan hän oli miet­ti­nyt, min­ne ih­mis­ten lä­pi am­mu­tut luo­dit lo­pul­ta­kin pää­tyvät. Ja Brug­ges­sa käy­dessään hän huo­ma­si, että kes­kiai­kai­nen bel­gia­lais­kau­pun­ki saat­toi ol­la sekä a) kau­nis ja kiin­toi­sa että b) jäh­meä ja tylsä.
Har­ha­lau­kauk­set avaa­vat ja sul­ke­vat Mc­Do­nag­hin kä­si­kir­joit­ta­man ja oh­jaa­man pitkän en­si­fil­min kim­mok­kei­na ete­nevän ri­kol­lis­ta­ri­nan. Sen pää­pa­rin suh­tau­tu­mi­nen pik­ku­kau­pun­gin tu­ris­miin väläyttää kat­so­jal­le pi­ka­lu­ku­na heidän luon­tei­den­sa vas­ta­koh­tai­suu­den. Ken (B­ren­dan Glee­son) naut­tii Brug­gen nähtä­vyyk­sistä ja his­to­rias­ta. Ray (Co­lin Far­rell) tus­kas­tuu ih­me­tel­len, että jo­ku voi kiin­nos­tua ”a­siois­ta, jot­ka ovat jo ta­pah­tu­neet”.
Oh­jei­ta ylhäältä odo­tel­les­saan Ken ja Ray muis­tut­ta­vat – jo­pa ly­hyiltä ni­miltään – Ha­rold Pin­te­rin näy­telmän Ruo­ka­his­si (1957) sa­mas­sa ti­lan­tees­sa ole­vaa palk­ka­mur­haa­ja­pa­ria Ben ja Gus. Myös Ro­man Po­lans­kin Um­pi­ku­jan (1966) tra­gi­koo­mi­nen ja ab­sur­di kon­na­kak­sik­ko käy mie­lessä Kuk­koi­li­joi­ta kat­sel­les­sa.
Far­rel­lin ko­me­dia­per­for­mans­si
E­lo­ku­van alus­sa em­me vielä tiedä, mik­si Lon­toon po­mo Har­ry Wa­ters (Ralph Fien­nes) on lä­hettä­nyt pal­kol­li­sen­sa juu­ri Brug­geen. Eivätkä Ken ja Ray näytä tietävän sitä it­sekään. Ray on ty­ri­nyt en­simmäi­sen keik­kan­sa palk­ka­tap­pa­ja­na pa­him­mal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la. Mut­ta pii­lo­tel­la­han voi­si ”­vaik­ka Co­vent­rys­sa”. Ehkä heillä on Brug­ges­sa jo­ku tehtävä? Ja ehkä se kos­kee heitä it­seään.
Huo­men­na 11.1.2009 rat­keaa, voit­ta­vat­ko Mc­Do­nag­hin elo­ku­va ja sen täh­det Gol­den Glo­be –­pal­kin­not. Kuk­koi­li­jat sekä Far­rell ja Glee­son ovat eh­dol­la par­haan ko­me­dian sar­jas­sa.
Mus­tan ko­mii­kan ja in­hi­mil­lis­ten tap­pa­jien­sa an­sios­ta fil­miä on jo ver­rat­tu Pulp Fic­tio­niin. Kios­ki­kir­jal­li­nen lähtö­koh­ta fil­mejä kyllä yh­distää, sekä raa’at ja pa­ha­sui­set hah­mot. Mut­ta Ta­ran­ti­noa ar­vos­ta­va Mc­Do­nagh kek­sii elo­ku­vaan­sa kyllä ai­van omin­ta­kei­sen muun­nel­man van­has­ta kli­seestä, jos­sa pys­sy­mie­het osoit­ta­vat aseil­la toi­siaan.
Co­lin Far­rel­lin Ray ei ole po­liit­ti­sen kor­rek­ti. Mies töl­vii mus­tia, nai­sia, pie­ni­kas­vui­sia, ho­mo­ja – mut­ta ehkä vain tietämättö­myyttään ja lap­sel­li­suut­taan. Ir­lan­ti­laisnäyt­te­lijän roo­li on uran eri­koi­sin ja pa­ras, vaik­ka sa­man­suun­tai­nen, sillä ker­taa brit­ti työläis­hah­mo, Far­rel­lil­la oli jo Woo­dy Al­le­nin Cas­sand­ra’s Drea­mis­sa (2007). Ray on ko­me­dia­per­for­mans­si­na mes­ta­ri­luo­mus. Sa­mal­la kui­ten­kin traa­gi­sen kos­ket­ta­va. Hen­kilön hi­das aja­tuk­sen­juok­su ja naii­vius voi­si ol­la vain hu­vit­ta­vaa, jol­lei Far­rell osai­si esiin­tuo­da myös tap­pa­jan­sa viat­to­muut­ta ja vil­pittö­myyttä – ai­dos­ti ra­kas­tet­ta­via piir­teitä pa­hoil­le teil­le jou­tu­nees­sa ih­mi­sessä.
O­hu­kai­nen ja Pak­su­kai­nen
Jos Ray on ko­me­dian Stan Lau­rel, Bren­dan Glee­so­nin Ken on sen Oli­ver Har­dy. Ken on kes­ki­luok­kai­sem­pi ja teräväm­pi, van­hem­pa­na suo­je­le­va iso­ve­li­hah­mo. Mc­Do­nag­hin kir­jal­lis­ta ve­ny­mis­ky­kyä osoit­taa se, että hyvän­tah­toi­nen Ken pää­tyy hän­kin ko­mii­kas­ta traa­gi­seen. Brug­gen Pyhän ve­ren kir­kos­sa säi­ly­tetään re­liik­kinä Jee­suk­sen ver­ta, jon­ka sa­no­taan muut­tu­van juok­se­vak­si ”­suu­ren ah­dis­tuk­sen ai­koi­na”. Kir­kon kel­lo­ta­pu­lis­sa, Dub­li­ner­sin lau­laes­sa ve­ret sei­saut­ta­vas­ti On Rag­lan Roa­dia, ta­pah­tuu Ke­nin me­ta­mor­foo­si kris­tus­mai­sek­si ve­riuh­rik­si. Har­ry ver­taa­kin Ke­niä sii­hen na­sa­re­ti­lai­seen, jo­ta Zef­fi­rel­lin 70-lu­vun tv-sar­jas­sa esit­ti Ro­bert Powell.
Ralph Fien­ne­sin ko­va­pin­tai­nen ma­fia­mies Har­ry Wa­ters voi ol­la Mc­Do­nag­hin viit­taus toi­seen Har­ryyn, Do­nald Cam­mel­lin ja Ni­co­las Roe­gin klas­si­kon Per­for­man­ce (1970) Har­ry Flower­siin. Brit­ti­ri­kol­lis­ten ku­vauk­si­na fil­meillä on yh­teistä ar­mot­to­muu­den, pii­lot­te­lun, huu­mei­den ja sisäkkäi­sik­si kier­ty­vien juo­ni­ra­ken­tei­den lisäk­si kie­len ja it­se­tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti ma­kus­tel­tu­jen ter­mien ko­ros­tus.
Mus­tan huu­mo­rin­sa, kars­kin rep­li­koin­nin ja tu­ris­tiympä­ristönsä eri­kois­laa­dun ta­kia Kuk­koi­li­jat muis­tut­taa myös muu­ta­man vuo­den ta­kais­ta Jo­nat­han Gla­ze­rin eng­lan­ti­lais­fil­miä Se­xy Beast (2000). Siinä Ben Kings­ley esit­ti ko­va­kal­lois­ta, ko­va­suis­ta ja ko­van koh­ta­lon kol­hi­maa jen­gi­po­moa yhtä muis­tet­ta­vas­ti kuin Fien­nes nyt.
Kau­hun­kier­teen eu­ro­ver­sio
Ho­tel­lis­sa Ken kat­se­lee te­le­vi­sios­ta Or­son Wel­le­sin Pa­han kos­ke­tus­ta (1958), jos­sa myös on ky­se juu­ril­taan re­vi­tyistä ih­mi­sistä. Tuo mus­tan ri­ko­se­lo­ku­van klas­si­nen vii­me hui­pen­nus ker­toi se­kin rik­kaan mo­niää­ni­ses­ti lo­jaa­li­suu­des­ta kor­rup­tion kes­kellä.
Juo­nen­sa ta­sol­la Kuk­koi­li­jat viit­taa jo ta­ri­nas­saan suo­raan Ni­co­las Roe­gin Ve­net­sian ka­naa­lei­hin si­joit­tu­vaan Kau­hun­kier­tee­seen (1973). Brug­gen ka­naa­lien lie­peillä kun ku­va­taan bel­gia­lais­ta muun­nel­maa, jo­ka on jo­ko ”­pas­tis­si, hom­ma­ge tai tri­buut­ti” edeltäjäl­leen. Elo­ku­van pie­ni­kas­vui­sen näyt­te­lijän Jim­myn (Jor­dan Pren­ti­ce) mie­lestä jo­tain ”eu­ro­ros­kaa” kum­min­kin.
Roe­gin Kau­hun­kier­teessä pie­nen tyttä­rensä me­nettä­nyt Do­nald Sut­her­land seu­ra­si ka­naa­lin var­rel­la pu­nai­seen sa­de­tak­kiin pu­keu­tu­nut­ta pik­ku­hah­moa, jo­ka pal­jas­tui mur­han­hi­moi­sek­si kää­piök­si. Mc­Do­nag­hin ”­ver­sios­sa” pie­ni­kas­vuis­ta, kou­lu­pu­kuun son­nus­tau­tu­nut­ta näyt­te­lijää luul­laan lap­sek­si häntä­kin, yhtä koh­ta­lok­kain seu­rauk­sin.
E­lo­ku­van pai­nok­kaat, alus­sa ja lo­pus­sa ker­tau­tu­vat avain­sa­nat ”­pie­nestä po­jas­ta” voi­vat tar­koit­taa myös lap­se­kas­ta Ray­ta. Ken us­koi, että to­ve­ris­sa oli muu­tok­sen mah­dol­li­suus. Kun Ken nä­ki mu­seos­sa Bosc­hin Vii­mei­sen tuo­mion, hän ap­ri­koi, että ”­kii­ras­tu­li on sel­lai­nen vä­li­ti­la. Et ole ihan pas­ka, mut­ta et kyllä mikään hyväkään.” Jo­hon Ray to­teaa: ”Vähän niin kuin Tot­ten­ham!”
Eh­keivät Rayn syn­nit alun pe­rin ol­leet sen suu­rem­mat kuin sen kir­kon penk­kiin pol­vis­tu­neen pik­ku­po­jan, jon­ka pi­te­lemässä syn­ti­lis­tas­sa lu­ki 1) Huo­no­tuu­li­suus, 2) Huo­no ma­tik­kapää ja 3) Su­rul­li­suus.
Fil­min lop­pu­sa­noi­na Ray päät­te­lee, että ”­hel­vet­ti on Brug­ges­sa vie­tet­ty ikui­suus”. Ja Ray toi­voo ”­to­del­la, to­del­la, et­ten kuo­li­si”. Far­rel­lin ää­nen ker­taus, ”­real­ly, real­ly”, jää soi­maan kuin las­ten­lo­ru tai rii­mi hie­non elo­ku­van vii­mei­senä osoi­tuk­se­na Mc­Do­nag­hin il­mai­su­ky­kyi­sestä per­fek­tio­nis­mis­ta. (HB)
15/02/2009

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2008Kesto: 108 minuuttia
Julkaisija: Scanbox 
  
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 206928  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Scanbox) ellei toisin mainita.

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.